Tänään.
Nautin auringonpaisteesta aamukävelyllä kirpeässä ilmassa.
Aion lähteä salille isin ja PT:n kanssa.
Olen vakaasti päättänyt sinnitellä hereillä kahvin avulla.
Lähden nimittäin lempparityttöni kanssa ulos illemmalla. Uusi hame päällä.
Keksimme myös ratkaisun paleleville sormille.
…ja kipeälle selälle.
Yhdeksän päivän työputki takana ja vapaa viikonloppu nenän alla. Ihan mahtavaa! Nyt kaikki on parhautta, hölläillään ihan hirveesti ja sitä rataa. Hehe.
Muistakaa sädehtiä koko viikonloppu! :’)
Ihana postaus taas kerran!!
Mikä sun haaveammattisi on ja mikä on näillä näkymillä suunnitelmissa? 🙂
TykkääTykkää
Kiitän! 🙂
Ehkä vähän hassua, mutta minulla ei koskaan ole ollut mitään ”haaveammattia”. Tai kai joskus pienenä halusi olla eläinlääkäri tai vastaavaa, mutta ei muuten. Nyt keväällä aion hakea lukemaan toimintaterapiaa sekä kakkosvaihtoehtona fysioterapiaa. Ainoa mistä olen aikalailla varma on se, että haluan työskennellä ihmisten kanssa ja jollain tavoin auttaa. Työ hyvinvoinnin ja/tai liikunnan parissa kiehtoo. Lisäkoulutukseksi olen haaveillut kyllä PT-koulutusta – itse asiassa yläasteajoilta asti. Mutten nyt tiedä, onko se mikään kunnollinen haaveammatti. Päätoimisesti PT:nä on aika vaikea vissiin tulla toimeen:D Lisänä se voisi olla hyödyllinen ja mielekäs. 🙂
TykkääTykkää
Löysin blogisi muutama viikko taaksepäin ja tuli aivan valtava tarve kommentoida, miten hyvää mieltä sun tekstit on tälle tyttöselle/naikkoselle saanut aikaan! Voin samaistua niin moniin sun ajatuksiin ja sun kirjoituksista saa paljon ajattelemisen aihetta. Vaikutat ihanalta, aidolta ihmiseltä, pidä lippu korkealla ja nauti hiljalleen alkavasta keväästä!
TykkääTykkää
Ihan mahtavaa, että kommentoit ja kerroit! Toit hyvää mieltä puolestaan minulle. 🙂
Sitä samaa toivotan todella myös sinulle! Nauti auringosta ja päivä päivältä etenevästä keväästä, tule toki uudemmankin kerran höpisemään tänne kommenttiboksiin! 🙂
TykkääTykkää