Juu, ilman muuta voin tehdä sen puolestasi!
…tälläkin kertaa, juuri näin. Hemmetti, minä typerä, lauhkea ja liian kiltti lammas.
Apua, noinko minä todella ajattelen, pahansuovasti. Jestas.
Totta kai haluan auttaa.
Oikeasti. Oikeasti? No oikeasti!
En usko. Uskopas, typerys!
Siis, mitä ääntä päässäni tässä nyt tulisi kuunnella?
Riitaisa monologi päässä. Tuttua? Toisinaan minulle ainakin.
Olen pohtinut lähipäivinä sitä, mitä on olla rehellinen itselle. Olen tajunnut, että se on loppupeleissä aika vaikeaa. Mielestäni todella hankalaa. Kun ristiriitaisia ajatuksia sinkoilee päässä puolesta ja vastaan ja vaihtoehtojen punninta täyttää tietoisuuden, on vähintäänkin haastavaa yrittää tutkiskella, kuinka asian oikeasti kokee ja mitä siitä ajattelee. Halu ja rehellisyys ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Haluaisin ajatella kaikesta aina vain hyvää ja päästää negatiivisemmat ajatukset valloilleen vasta, kun niihin oikeasti on aihetta. Haluaisin nähdä aina pienet, hyvät asiat, enkä kiinnittää heti ensimmäisenä huomiota epäkohtiin. Haluaisin yrittää tulla vähintäänkin kaikkien kanssa toimeen, enkä haluaisi kuunnella ennakkoluulojani. Vaikka kuinka haluaisin, en kuitenkaan kykene peittämään halulla spontaaneja ajatuksia ja tuntemuksiani. Jotka harmikseni voivat olla esimerkiksi ennakkoluulojen sävyttämiä. Joskus inhottaa se, miksi ajattelin niin ja näin. Miksi en voinut sen sijaan heti ajatella hyvän kautta, kun siihen kuitenkin pyrin. Tällöin tunnen itseni hirveän pahaksi ihmiseksi. Olenko minä rehellinen itselleni vai täysi feikki, kun yritän löytää asioiden valoisat puolet, vaikka ensimmäiset (rehelliset?) ajatukset kääntyvät väkisinkin negatiivisuuden puolelle?
En kovin usein salli itselleni kehuja. Keksin aina (teko)syyn, jolla lyttään tyytyväisyydentunteen. Kuitenkin nyt voin (kehumismielessä) kertoa, etten ole pahansuopa ihminen. Olen kiltti. Joskus vain luiskahdan, hups, miksi ajattelin näin. Mutta ovatko ne hupsit silti yhtälailla rehellisiä ajatuksiani?
Rehellisesti ajateltuna olin todella epävarma itsestäni lähtiessäni illanviettoon lauantaina.
Liikunnan ilo ja sen löytäminen ovat olleet kovin monessa blogissa lähiaikoina kantavia teemoja. Tai siltä minusta ainakin tuntuu. Olenhan itsekin hehkuttanut kyllästymiseen asti rakkauttani rautaa kohtaan. Ja se on tosirakkautta. Ihan rehellisesti. Ilman minkäänlaista päänsisäistä monologia. Tämä itse asiassa saikin minut pohtimaan sitä, milloin ihminen on todella rehellinen itselleen. Aihe on kiehtova, mutta kovin hankala. Se on niin henkilökohtainen juttu, vähän kuin vatsalihasten rasittaminen. Omantunnon kysymyskin, omien tuntemusten kuuntelua.
En oikeastaan voi puhua varmasti kuin omasta rehtiydestäni ja suhteestani rehellisiin ajatuksiin. Ihmisiä pystyy kuitenkin lukemaan aika hyvin ulkoapäin. Lukuunottamatta tietenkin satunnaisia poikkeuksia. Ihan jo kokemuksen syvällä rintaäänelläkin voin sanoa, ettei sairas mieli koskaan täysin tuota rehellisiä ajatuksia. Lisäksi niiden rehellisten ajatusten suodattaminen sairauden saastuttamista on tilanteesta riippuen hyvin hankalaa. Oli mieli sitten millä tavoin vain sairas. On aivan hirveää seurata vierestä toisen selvästi järjetöntä uskottelua. Varsinkin, jos uskottelu kohdistuu henkilöön itseensä. Jos henkilön tavoite on nimenomaan saada itse itsensä vakuuttuneeksi – niin epärehellisellä ajatuksella, että ulkopuolinenkin ymmärtää sen järjettömyyden. Uskottelu ei ole mitään muuta kuin epärehellisyyttä itseä kohtaan.
Rehellisesti ajateltuna häpeän tätä kuvaa hiukan. Mutta vielä rehellisemmin ajateltuna se ei haittaa minua. Hehe.
Ihminen voi toimia ulkoisesti kuinka rehellisesti vain. Kehua toisen työn tulosta ja ylistää, hymyillä ja onnitella, sillä kaikkihan loistavan tuloksen näkevät silmillään, se on laskettavissa ja todistettavissa. On kuitenkin aivan eri asia olla rehellinen sisäisesti. Väitän. Rehellinen myös sisäisesti on vain silloin, kun oikeasti ajatuksissaankin, toisten tietoisuuden ulkopuolella, suupielet korvissa myhäilee toisen onnistumiselle ja tuntee iloa onnistujan puolesta.
Sisäisesti rehellinen olet silloin, kun lausut kauniita sanoja toisesta, vaikkei kukaan ei ole kuulemassa niitä. Toki voit sanoa sanat ääneen vain pystyäksesi uskottelemaan itsellesi olevasi sisäisesti kaunis ja rehellinen ihminen. Mutta todellako tarkoitat, mitä sanoit? Vain sinä tiedät sen sisimmässäsi.
Ymmärsitkö, mitä tarkoitin omantunnonkysymyksellä?
Olen aina ollut aika hyvä analysoimaan itseäni ja ajatuksiani. Erittelemään ja pohtimaan, kritisoimaan joskus liikaakin. Toisaalta olen aina ollut myös hyvä välttelemään asioita, pakoilemaan hankalia tilanteita ja siirtämään niitä tuonnemmas. Muttei se ole koskaan tarkoittanut sitä, etten olisi tiennyt, mitä sisimmässäni asiasta olen mieltä tai kuinka tunnen, tunnistanut rehellisiä ajatuksiani.
Rehellisesti ajateltuna tulen hyvin iloiseksi katsellessani salikuvia.
Itse asiassa toisinaan jopa pelkään sitä, olenko riittävän rehellinen itselleni. Kyse on jälleen siitä, että haluan olla sataprosenttisesti, en vain yhdeksänkymmentäyhdeksän. Hyvin helpostiymmärrettävä esimerkki on salitreenaus. Tiedän tehneeni täysillä, mutta silti toisinaan treenin jälkeen mietin, tai pelkään, höpläytänkö itseäni nyt ihan pikkuriikkisen. Teinkö rehellisesti jokaisen toiston loppuun, vai annoinko hitusen periksi? Toisaalta taas se perfektionismi ei ole enää rehellisyyttä, vaan hyppää tavallaan yli, toiselle puolelle rehellistä ajattelua.
Olen tullut tulokseen, että rehellinen ajattelu toimii parhaiten luonnontilassa. Silloin, kun mieleen ei vaikuta minkään tavoittelu, liika analysointi, paine, stressi, sairaus tai muukaan ulkopuolinen.
Mitä sinä rehellisesti ajattelitte tästä tekstistä?
Ps. Ihan rehellisesti sanottuna inhoan siivoamista, varsinkin tiskausta ja vessan pesua. Menen kuitenkin mukisematta jynssäämään pyttyä nyt. 😀
Pps. Lämmin tervetulohalaus uudelle lukijalle. :’)
Elina Heidi Rinkeli 
Sulla on kyllä aina niin syvällisiä tekstejä! Alkaa ittekkin miettimään, kun ajattelee, että sinä pohdiskelet. Hmm.
Rehellisesti olen sitä mieltä, että tekstisi oli syvällinen ja pohdiskeleva. Ajatuksia herättävä. Rehellisesti sanottuna olet mielestäni rohkea, kun laitat 'epäedustavia' kuvia itsestäsi. Olen ylpeä sinusta, kun olet saanut noin hienot lihakset ja terveen, vahvan vartalon. Rehellisesti.
Itse olen aika samanlainen kuin sinä, ajattelen ihmisistä usein vain hyviä asioita. Jokin pieni hyvä asia ihmisessä saattaa täysin 'sokaista' minut niistä huonoista. Se on ihan kiva piirre, toisinaan kuitenkin ärsyttävää, eihän kukaan täydellinen ole.
Mutta osaan kyllä olla itselleni rehellinenkin, tietenkin välillä toisen itsetunnon kohottamiseksi kehun toista sen kummempaa ajatusta mukana. Yleensä kuitenkin olen rehdisti sitä mieltä. Jos taas jokin juttu on mielestäni kamala/ruma/ärsyttävä tai mitä vain, olen hiljaa. En halua pahoittaa toisen mieltä, olen oikeasti aika kiltti ihminen minäkin. Harmittavan usein se on kuitenkin yksisuuntaista ja ”ei osu omaan nilkkaan”.
Joskus olisi hyvä vaan olla kamala ämmä ja pitää puoliaan, se on vaan niin vaikeaa. En halua olla ilkeä, mutta joissain tilanteissa itsepuolustuksen kannalta siitä olisi kyllä hyötyä. Onko sulle tullut tälläisiä tilanteita vastaan? Yleensä liittyy ihmissuhdedraamoihin.
IIHHANAA tiistaita, Laura 🙂
TykkääTykkää
Tää oli kyllä hyvä teksti, mulle itselle teki varmasti hyvää lukea, aika ajankohtainen aihe itselleni. 🙂 Laittoi kyllä todella miettimään. Ja osaat muotoilla asian niin kauniisti sanoiksi.
TykkääTykkää
Sulla on tosi pitkät ripset ja kaunis muutenkin olet.:)
TykkääTykkää
Sulla on kiva blogi ja ihanan positiivinen asenne elämään. Liityin lukijaksi vaikka en sua mistään tunnekaan, mutta sain hyvän mielen lukiessani postauksiasi 🙂 Jatka samaan malliin ja pidä positiivisuus yllä, sillä pääsee pitkälle elämässä!
TykkääTykkää
Hyvä juttu! Se on hyvä välillä vähän pohtia. 😉
Kiitos rehellisestä kommentista. Arvostan!
Ihan totta, mitä sanoit puoliensa pitämisestä. Olen huomannut varsinkin tässä ”aikuisten maailmassa”, että liika kiltteys ei johda mihinkään hyvään, vaan siitä saa päinvastoin usein kärsiä. Kilttejä erehdytään usein luulemaan heikkotahtoisiksi, vaikken itse sellainen ainakaan ole. Olen vain huono tuntemattomampien ihmisten seurassa tuomaan oman mielipiteeni ja omat ajatukseni esille. On hankalaa sanoa vastaan ja puolustaa itseä, kuten sanoit. Joten kyllä, on tuttua:D
Aivan mahtavaa keskiviikkoa sinulle, Laura! 🙂
TykkääTykkää
Hieno juttu, että teksti sai sinut pohtimaan omaakin tilannetta. 🙂
Hei, kiitos Jasmin!
TykkääTykkää
Hihi, punastuin. Itse asiassa voin paljastaa, että olen ollut aina salaa ylpeä ripsistäni. 🙂 Kiitän kovasti mukavista sanoistasi!
TykkääTykkää
Ihan mahtavaa, että liityit lukijakuntaan. Tässähän me tutustumme. 😉
Lupaan pitää ja kehittää positiivisuutta itsessäni yhä enemmän. Kiitos, kun kirjoitit minulle!:)
TykkääTykkää