”Mä en koskaan. Mä koskaan voi sairastua syömishäiriöön. Mä rakastan oikeasti niin paljon herkkuja.” 2007
Oikeasti. Juoksen. Juoksen, juoksen juoksen. Joka askel tömähtää kovaa maata vasten. Toivon, että joka askel takoisi päätäni samalla tavoin. Pois. Pois. Pois. Hengitys vinkuu, rahisee, kylkeen pistää ja silmissä heittää. Mutta eivät ne ole ennenkään minua juoksemasta estäneet. Kipu ja fyysinen ponnistelu. Lievittävät, mutta eivät poista. Haukon henkeä. Seisahdun. Kyykistyn. Lasken pääni alas ja annan tulla.
Riisun aurinkolasini. Paljastan valmiiksi turvonneet silmäni. Ja itken. Sydänjuuriani myöten. Kaiken tuskan sisältäni ulos.
Viime vuodet. Tämän päivän. Kaiken ikävän. Ahdistuksen. Surun. Huolen. Ja rikki menneen muumimukin.
Joskus on huonoja päiviä. Toisinaan todella huonoja ja hyvin, hyvin huonoja. Vähäisen huonoilla päivillä on taipumus kasaantua pääkopassa, myöhemmin purkautua hirvittävän huonon päivän muodossa. Vaikka aurinko paistaisikin.
Toisaalta, jos elämää rakastaa näinkin paljon, on hyväksyttävä, että pakettiin kuuluu myös toisinaan punaiset silmät ja itkusta karhea ääni. Toisaalta, jos päivän voi tehdä jo hitusen paremmaksi kotimatkalla imetty vihreä pillimehu, tietää elämän olevan taistelemisen arvoista. Toisaalta, jos itkun keskellä jo katsoo osin ylöspäin ja hakee katseella onnea, tietää olevansa elämän arvoinen.
”Mä en koskaan sano enää mä en koskaan. Ainakaan koputtamatta päätä kolmea kertaa. Mä annan kaikelle mahdollisuuden ja kohtaan, mitä eteen tulee.” 2013
Elina Heidi Rinkeli 
Aina kun luen näitä sun juttuja, niin mulle tulee sellainen ylitsevuotava tunne, että tahtoisin ihan hirveästi olla sun ystävä ihan todellisessa elämässä. 🙂 Ja sitä ei tapahdu usein. 😀 Sussa on sitä jotakin.
TykkääTykkää
Voi Elina <3
Mäkään en enää ikinä aio sanoa tuota sanaa, enkä enää koskaan aio luvata mitään, mitä en valitettavasti pysty pitämään. Tärkeintä on luvata ensin itselleen, ennen kuin julistaa asiaa muille. Tunteiden purkaminen on tosi hyvä asia, ja sen jälkeen olo on paljon parempi. Asioilla on tapana järjestyä ❤
TykkääTykkää
Voi Heidi :') Yksi ihanimmista asioista, mitä mulle on koskaan sanottu. Olen oikeastaan ihan hämmentynyt, koska olen aina katsonut sua jotenkin ylöspäin, ihaillut ja sen suuntaista. Sun sanat tuntuu ihan kunnialta. 😀
Ja arvaa, mäkin haluaisin olla kovasti, kovasti sun ystävä – sellainen ihan oikea. 🙂
<3 Tuosta!
TykkääTykkää
Ihan totta joka sana! Onneksi, onneksi asiat kummallisesti aina järjestyvät ja kiepsahtavat oikeinpäin – ennemmin tai myöhemmin. Vaikka oikeellisuuden ehkä tajuaakin toisinaan vasta myöhemmin. Ja vaikka tänään ei aurinko ole päivällä paistanutkaan, on se jo pilkistänyt sisälläni. 🙂
Lähetän sulle Nette myös hurjasti tsemppiä!<3
TykkääTykkää
Arvostan sun aitoutta ja sitä, että se ehtii blogiinkin asti:
ei kenelläkään ole aurinkoa aina.
Tai on aurinko,
mutta se mokoma piilottelee välillä,
livistää työstään – sitäkin väsyttää joskus!
Onneksi se vain vähän lepää
palaten aina takaisin.
p.s.voitkohan titä mukia mitenkään liimata? tai pittää vaikka pikkuten teippiä?
Ei vaan, hümüä päiviin! 🙂
TykkääTykkää
Toisaalta elämä tuntuisi varmasti tasapaksulta, jos aina paistaisi täydeltä terältä, luuletko? Ja tosiaan, onneksi se on vain levähtämässä ja voi luottaa sen paluuseen. 🙂
Kerrassaan ihanasti kirjoitettu. Kiitos! Kommenttisi sai auringonsäteen pilkistämään pilviverhon takaa. 🙂
TykkääTykkää
Eikäenkestäapuaälä! AWWWWniinihanaa että välitkin unohtuuuuhh 😀 Ja tuosta! ❤
TykkääTykkää
Hieno teksti. Toivottavasti pidät itsestäsi huolen ja nautit kunnolla tulevasta kesästä ! 🙂 Tsemppiä 🙂
TykkääTykkää