Pari viime päivää olen kulkenut aikalailla hymy korvissa. Ihmettelin ihan itsekin. Aina tähän aamuun asti. Kunnes tajusin kaarevien huulien syyn. Nimittäin.
Lexi Smartin elämä järjestyi sittenkin. Hän sai yrityksensä pyörimään, ystävänsä takaisin ja vieläpä kaiken päälle aitoa rakkautta hohkaavan parisuhteen – mitä ilmeisimmin. Kuulostaa jo ihan sepitetyltä koko juttu.
Noh. Eh. Ai niin. Sitähän se nimenomaan onkin. Sitä tunsi itsensä aika pölkyksi, kun tajusi olleensa iloinen hömppäpokkarin päähenkilön puolesta. Tosin ei se ilo tai hymyhuulet kysy aikaa, paikka, edes syytä.
Kai se on ihan okei sitten heittäytyä kirjan vietäväksi. Ei kaiken tarvitse olla aina niin todellista. Epätodellisestakin voi syntyä jotakin todellista; minä sain ihka-aitoa mielihyvää.
Se, mikä minua nimenomaan peräkkäin asetelluissa sanoissa viehättää, on juurikin jonkin todellisen luominen. Se, että kirjoitettu pystyy liikauttamaan jollain tavoin ihmismieltä, synnyttämään mielikuvia, tunteita, ajatuksia, mielipiteitä, muistoja, aivan kokonaan uusia maailmoja. Aivan liian kliseisesti sanottu, mutta sanonpahan silti: sanoissa on käsittämättömän paljon voimaa.
 |
| Koska ei ollut kuvaa kirjasta, saatte yrittää lukea minua (kuin avointa kirjaa?). |
Paljastan. Haaveeni. En oikeastaan puhu siitä koskaan kenenkään kanssa, ihan joskus ehkä äidille. Haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Toisaalta häpeän haavettani kahdesta syystä. Ensiksikin, ei minusta varmaankaan olisi siihen. Enkä halua luoda mitään keskinkertaista (ja se onkin useimmiten inspiraatioideni pysäyttäjä). Toiseksi, haaveni tuntuu jollain tapaa aivan liian – ööh – massalta. Tarkoitan, jokatoinen hieman syvällisempää blogia kirjoitteleva (teinityttö, vanhempikin) ilmoittaa rustailevansa omaa kirjaa elämänsä arvistaan. Noin niin kuin karkeasti yleistettynä. Eikä millään pahalla. 🙂
Haluaisin oppia kirjoittamaan ihan silkasta kirjoittamisen palosta. Enkä aina vain yrittää tähdätä tekemisilläni jonnekin ylös kaukaiseen täydellisyyteen. Minä haluaisin kirjoittaa pöytälaatikon täyteen aivan hirvittähän huonoja novelleja. Lapsellisia, yksiulotteisia, vailla merkittävää missiota.
Se olisi suoranaista terapiaa halulleni luoda älykkäitä sanavalintoja ja oivaltavia kokonaisuuksia, nerokasta tekstiä ja hitsi-vie-miten-viihdyttävää huumoria.
Ehkä vain pelkään toteuttaa, koska pelkään epätäydellisyyttä. Ennen kaikkea pelkään omaa tyytymättömyyttäni.
Onneksi on blogi, jonne voi kirjoittaa vaikka mitä hölönpölönlööperiä. Yksittäisiä ja irrallisia ajatuksia. Niin kuin esimerkiksi tämä. Eikä kukaan välttämättä sano mitään (mikä toisaalta on joskus myös surku).
Post scriptum: Sophie Kinsella on nyt luettu ja Lexin kohtalo selvitetty, onneksi vuoroaan odottaa vielä toinen kirja, Äärioikeistot Suomessa. 😀
Post scriptum 2: Jos sinulla on nurkissa pyörimässä lukion kemian kirjoja ja haluat päästä niistä mahdollisimman pian eroon, olethan yhteydessä! Olen kiinnostunut ostamaan.
Nauttikaa (musiikkivideosta:D)!
Elina Heidi Rinkeli 
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
TykkääTykkää
Äh, olisin voinut ostaa sen kirjan. 😀
TykkääTykkää
Lukion kemian kirjoista löytyy muistaakseni Reaktio 1 ja 2 sekä Mooli 3 ja 4, jos kiinnostaa 🙂
TykkääTykkää
Nyt vain novelleja, runoja ja muista kirjoituksia rustaamaan! Ehkä voisit ottaa kirjoittamisesta itsellesi haasteen ja haastaa itsesi opettelemaan kirjoittamisen avulla epätäydellisyyden kestämistä? 😀 On hienoa, jos sinulla on paljo jotain asiaa kohtaan, mitä haluaisit päästä toteuttamaan ja haave; ainoa este sen toteututumiselle on usein ihminen itse 🙂
TykkääTykkää
Hih, mulla on sama haave ollut ihan pienestä saakka. Kaappi täynnä kaikenlaisia kirjoituksia ja juttuja. Olis se ihanaa, kun sais omat sanat kirjan muotoon..
Jos kirjoittaisit kirjan, niin olisin varmasti ainakin ensimmäinen lukija! Kirjoitat niin kauniisti ja teksti on sellaista tunnepohjaista ja todella helppolukuista. Eli multa yksi ääni kirjoittamiselle, voihan sen kirjoittaa vaikkei sitä kukaan ikinä julkaisisikaan 🙂
TykkääTykkää
Moolit kiinnostaisi, koska meillä oli lukiossa se sarja käytössä! 🙂
TykkääTykkää
Otan haasteen vastaan! 😀 Täytyy harjoitella sitä, ihan oikeasti tässä(kin) asiassa.
Viisaita sanoja, kiitos. ❤
TykkääTykkää
Heh, ihana. 😀 Minä itse asiassa olen kirjoittanut jo yhden kirjan, kissakaveruksista ihan kuvitusten kera (joskus viisi vuotiaana, hehe).
Olipa ihanasti sanottu, kiitos. ❤ Hymy korvissa täällä istuskelen tällä hetkellä.
TykkääTykkää