Olen päättänyt lähteä tavoittelemaan unelmaani. Olen kerran jo luovuttanut – syynä vain minä itse. Minä ja epävarmuuteni itseäni kohtaan romuttivat suunnitelmani. En ikinä rohjennut edes kunnolla aloittaa. Vaan annoin mitättömälle ja kykenemättömälle ololle periksi. Haaveilulla vain satutat itseäsi, yrittämisellä vielä enemmän, petyt kuitenkin. Siellä se on jossain pään sopukassa koko ajan kuiskinut, toisinaan vähän kolkutellutkin, mutta olen kätevästi hiljentänyt sen vain toteamalla yksinkertaisesti itselleni olevani aivan liian tyhmä pystyäkseni siihen. Silti en ole saanut rauhaa.
Everything happens for a reason.
Alkukesästä pääsykokeiden jälkeen tiesin heti, etten tule pääsemään sisään. Kirjeen saavuttua en ollut yllättynyt, vaikka se itkut kirvoittikin. Hyppäsin pyörän selkään, juuri polkaistessani ensimmäisen kerran vauhtia ja hypätessäni satulaan voin melkein vannoa jonkun kuiskanneen korvaani: everything happens for a reason. Se oli lamauttavaa, yllättävää, todellista ja niin kaukana pettyneen noenmäolissinnehalunnutkaan- ajattelusta. Se vain putkahti aivan yhtäkkiä tajuntaani, en johdatellut ajatuksiani yhtikäs, en pohdiskellut oikeastaan mitään tuona hetkenä. Juuri sen vuoksi oloni rauhoittuikin huomattavasti ja jatkoin töihin paremmin mielin.
Seuraavana päivänä pyörittelin päässäni huvikseni ajatusleikkiä. Kuvittelin itselleni hyväksyvän kirjeen kouraan ja pohdin, millainen tunne mahtaisi olla, jos suunnittelisin syksyä ja koulun aloittamista. Yllätyksekseni mieleeni nousi vain yksi ainoa kysymys: tähänkö minä nyt sitten jään? Tiesin, että olisin ollut iloinen koulupaikasta, mutta epäilin, että olisin ollut onnellinen. Haaveeni ja ennen kaikkea yrittämättä jättäminen olisivat olleet tyytyväisyyden tiellä.
Äiti on sanonut aina, että älä tee samoja virheitä kuin hän itse. Opettele kulkemaan pää pystyssä ennen kuin täytät neljäkymmentäviisi. Äläkä anna miesten pompotella. Mutta ennen kaikkea älä anna uskonpuutteen itseesi estää sinua tavoittelemasta haluamaasi. Koska sinä pystyt. Äiti pääsi aikoinaan oikeustieteelliseen sisälle ja nykyään töyskentelee ministeriössä, valmistelee lakeja presidentille ja omistaa työnsä puolesta kunniamerkin. Siitä huolimatta silloin nuorempana muutaman vuoden opiskelun jälkeen hän pohti, oliko kuitenkin valinnut väärän alan – ei kuitenkaan tohtinut lähteä yrittämään vaihtamista. Ja en tiedä, on ehkä nykyäänkin vielä miettinyt, mitä jos silloin olisi uskaltanut.
Eniten minua itseäni pelottaa, että jäisin katumaan, etten koskaan edes yrittänyt. Luovutin ennen kuin edes aloitin. Ja kun minä olen kaiken lisäksi kaikkea muuta kuin luovuttaja! Kyllä se toinen välivuosikin pelottaa, nostattaa iholle oudon tunteen, että raavin itseäni hermostuksissani, vaikkei edes kutita. Kyllä minä itse pystyn vajaan vuoden hyväksymään, se menee kuitenkin hyvin nopeasti: käynhän töissä koko ajan ja ennen kaikkea luen, pänttään ja valmistaudun. Seuraava vuosi on jo haaveeni tavoittelua, mikä täytyy pitää mielessä talven pimeimpinä ja synkimpinäkin aikoina. Vaikka itse pystynkin käsittelemään toisen välivuoteni ja tiedän, mitä se tulee oikeasti pitämään sisällään (ei ainakaan sitä tyypillistä välivuoteen yhdistettävää sluibailua), ongelma lienee kuitenkin jossain muussa. Toisten ihmisten mielipiteissä. Väistämättä mietin, kuka mahtaakaan halveksia minua ja miettiä hiljaa mielessään, kuinka ennen niin hyvin koulussa pärjännyt tyttö ei edelleenkään ole missään oppilaitoksessa sisällä. Tiedän, ihan tosi, tosi tyhmää ihan jo senkin vuoksi, ettei kovin moni tiedä taustatekijöistä murto-osaakaan.
Faktahan on, etten ole kertaakaan yrittänyt vielä edes sellaiseen kouluun, jonne olisi oikeasti pitänyt lukea ja pystynyt siten itse vaikuttamaan sisäänpäässyn. Toisinaan tuntui ja tuntuu, että jonkun nopeasti arvioidun ryhmätilanteen perusteella pisteyttäminen on kuin arpapeliä. Väistämättä tulee olo, että riippuu vähän mistä tykkää. Toinen fakta on toisaalta se, etten ennen tätä olisi ollut valmis pänttäys- ja luku-urakkaan missään nimessä – erinäisistä syistä johtuen.
Onneksi minulla on maailman paras äiti, maailman paras veikka ja maailman paras Santtu. Sillä myönnän tarvitsevani tosi paljon ulkopuolelta tulevaa tsemppiä ja tukea pystyäkseni voittamaan itseni ja epävarmuuteni, uskaltaakseni luottaa omiin kykyihini.
Eräs Santun ystävä luki lukiossa lyhyeen matematiikan ja kirjoittin siitä ceen. Fysiikan opinnot kai olivat aika vähäiset. Hänellä oli kuitenkin haave ja intohimo takataskussa. Vuoden aikana tämä ystävä opiskeli itsenäisesti kotona aina sivaripäivien jälkeen koko pitkän matematiikan ja fysiikan oppimäärän. Ja tiedättekö, tänä keväänä hän pääsi sisälle yliopistoon opiskelemaan matematiikan opettajaksi. Hatunnoston arvoinen suoritus ja samalla niin mahtava esimerkki siitä, kuinka melkein mihin vain pystyy, jos oikeasti vain haluaa.
A dream doesn’t become reality through magic; it takes sweat, determination and hard work.
-Colin Powel
-Colin Powel
You have to dream before your dreams can come true.
-Abdul Kalam
All human beings are also dream beings. Dreaming ties all mankind together.
-Jack Kerouac
-Jack Kerouac
Elina Heidi Rinkeli 
Olisi mielenkiintoista lukea tarkemminkin opiskelusuunnitelmistasi ja mahdollisista urahaaveistasi. 🙂
TykkääTykkää
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
TykkääTykkää
äh kirjotin pitkän kommentin jonka sitten onnistuin poistamaan:D niin siis sitä vaan piti sanoa, että älä yhtään epäröi, sä varmasti saavutat unelmasi jos vaan uskot itseesi ❤ jos tekee tarpeeksi duunia niin pääsee mihin vaan, istumalihaksia siinä pääsykoepänttäyksessä lähinnä vaaditaan ;D ja sut tuntien ei oo siitä kiinni ettet jaksaisi duunia tehdä unelmiesi eteen, oot niin määrätietonen tyttö<3 tsemppiä! ja hihii taidan arvata sun uravalinnan ehkä ;pp
TykkääTykkää
Uskon, että kaikkeen on tarkoitus 😉 Ite pääsin suoraan lukiosta oikikseen ja teinkin kovan työn! En kadu alan valintaa, mutta toivon, että olisin tajunnut pitää välivuoden, matkustella ja nähdä maailmaa ❤ Hyvään tulotasoon tottuneena ei enää tee mieli pitää taukoa töistä ja lähteä maailmalle - eikä se kaikissa duuneissa ees oo mahollista. Onneksi kävin opiskeluaikana ees vaihdossa, niinkin kaukana kuin Ruotsissa! 😉 😀 Siispä, tavoittele unelmiasi rauhassa - oot nuori ja sullei oo kiire mihinkään! ❤
TykkääTykkää
PS. Jos sulla on haaveissa oikis niin voin antaa vinkkejä 😉 Ja Turun oikis on paras! 😀
TykkääTykkää
Täältä löytyy yksi tsemppaaja lisää. ❤
TykkääTykkää
Pusss!<3
TykkääTykkää
Kaikelle on tarkoitus!
KOvan työn tosiaan olet kyllä tehnyt. Mä en oikista kyllä lähde tavoittelemaan, mun pää ei kestä sitä, että niin lyhyeessä ajassa pitäisi omaksua niin valtavasti tietoa niin yksityiskohtaisesti – silloin kun äiti haki, niin kirjat eivät vuosittain vaihtuneet ja lukemisen pystyi aloittamaan vaikka edellisenä syksynä, epäreilua! 😀
Kiitos ihanista sanoista. <3 Rauhallisempi mieli. Mikäs ihmeen kiire mulla tosiaan tässä olisi: ihan rauhassa vaan. :)
Vaikken sinne oikikseen tulekaan, niin juu, Turku on ihana kaupunki ehdottomasti!<3 Me käydään aina kesäisin siellä kesäteatterissa ja veli asuu Turussa ja opiskelee yliopistossa. 🙂
TykkääTykkää
Hihi, ihana, kiitos!<3
Määrätietoinen kyllä olen, ehkä löydän sen uskon itseeni tässä vähitellen. 🙂 Onneksi noita pakaralihaksia on tullut vähän treenattua, luulisi tytöt jaksavan istua. 😀
Nooo, mikäs se arvaus on? ;D Vähän kyllä epäilen, että mönkään menee, hahaa!
TykkääTykkää
Sellaisesta olisikin ihan kiva kirjoitella! Aihe olisi ajankohtaisempi ehkä tuossa syksymmällä. 🙂
TykkääTykkää
Tuli aika jännä tunne, kun luin sun tekstiä, koska oon tällä hetkellä samassa tilanteessa kuin sinäkin: toinen välivuosi lukion jälkeen edessä, vaikka kouluaikanani olin ”huippuoppilas”. Tuntuu oudolta, kun ei onnistu saamaan opiskelupaikkaa, vaikka ennen onnistui kaikessa niin hyvin… väistämättäkin tulee luuseriolo, vaikka siihen ei ole mitään syytä. Oon vaan yrittäny ajatella, että kaikella on tarkoituksensa, asioilla kun on tapana järjestyä. Kun mietin koko elämääni, joka toivottavasti jatkuu vielä pitkään, on toisen välivuoden takia turha murehtia, se on vain yksi vuosi monien muiden vuosien joukossa. Mulla ainakin eka välivuosi auttoi löytämään sen oman alan, nyt aion vaan opiskella avoimessa yliopistossa ja tehdä ensi keväänä parhaani pääsykokeissa. Nyt aloin myös miettiä ulkomailla opiskelun mahdollisuutta, joka ei ennen oo tullu mieleenikään. Ehkä tää toinen välivuosi tulee sittenkin tarpeeseen, saanpahan vielä aikaa miettiä ja varmistua tulevaisuudestani 😀 Tsemppiä sulle!
TykkääTykkää