Parantuminen on ollut
raakaa työtä
uudelleen oppimista
omaan itseensä jälleen tutustumista
ja ajatusten tiedostamista
tuen vastaanottamista
ulos kasvamista
mutta myös
väsymistä
sekä kyllästymistä
eniten kuitenkin rohkeuden löytämistä
Muistilista siitä, mihin mä olen pystynyt.
Elina Heidi Rinkeli 
rohkeus kaunistaa Elinaa 😉 ❤
TykkääTykkää
<3 <3 :) :) <3 <3
Ihana Elina ❤
TykkääTykkää
Oot uskomaton, nostan hattua 🙂 Oot ansainnut onnellisuuden!
TykkääTykkää
Ihana kirjoitus 🙂
Miten tai milloin voit varmasti sanoa olevasi ”parantunut”?
TykkääTykkää
Olen sitä joskus yrittänyt itselleni määritelläkin. Mielestäni sellainen kauhea pohdiskelu ”koska ja milloin voin sanoa olevani terve” on ehkä aika turhaa. Tunnen itseni terveeksi, mutten vielä koko aikaa täysin vanhaksi Elinaksi. Luulen, että sen kyllä tuntee, kun on aivan täysin parantunut, koska kun on aivan terve, ei tarvitse kyseenalaistaa omia ajatuksia (parantumisesta)(nimenomaan) syömishäiriöajatusten pelossa – muuten ehkä kyllä.
Sellainen yksi konkreettinen merkki on omasta mielestäni unohtaminen: ei enää muista sitä ajatustenjuoksua, miksi teki ja ajatteli niin ja näin. Unohtamista edeltää ihmettely: miksi ihmeessä tein niin ja näin.
TykkääTykkää
Kiitos. 🙂
Kyllä sullekin Jasmin vielä varmasti hattua nostetaan!
TykkääTykkää
Hih, sydämiä ei voi koskaan olla liikaa. ❤
TykkääTykkää
Täytyy myöntää, että niinhän se tekee! :)<3
TykkääTykkää
Minun mielestäni kanssa on ehkä hiukan ”turhaa” odotella sitä lopullista parantumista, koska eihän sitä voi oikein määritellä. Jokainen voi tehdä sen itse omalta kantiltaan 🙂 Mutta mielestäni olennaista ei myöskään ole palata samanlaiseksi kuin on aikaisemmin ollut, sinä siksi ”vanhaksi Elinaksi”, josta paljon puhut. Minun käsitykseni mukaan tie toipumiseen on nimenomaan uuden, kehittyvän itsen löytämisessä eikä vanhaan hapuilussa. Toki siitä ”vanhasta minästään” on hyvä etsiä niitä muistoja, millaista oli ennen sairastumista.
TykkääTykkää
En tarkoitakaan puhuessani vanhasta Elinasta, että palaisin yksi oikoisesti ja ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä siksi vanhaksi Elinaksi – sehän nyt olisi höpsöä. Olin tuolloin nuori tyttö, nyt ajateltuna ihan lapsi. Tottakai nyt 20-vuotiaana olen muuttunut väistämättäkin, kasvanut ja toivottavasti viisastunutkin.
Minä tarkoitan vanhalla Elinalla sitä oloa, että tunnen olevani kotona. Sitä, että ole aidosti ja rehellisesti sellainen Elina kuin Elina oikeasti vielä mummonakin on. Se tunne ei muutu, vaikka vuosia karttuisi, mielipiteet muuttuisivat, kokemuksia kertyisi jne.
Nämä ovat vähän tällaisia asioita, että vaikea pukea sanoiksi ja mennä takuuseen, ymmärsikö toinen nyt todella, mitä oikeasti tarkoitin. Tajusin kuitenkin sinun pointtisi ja se on kieltämättä ihan totta. 🙂 Mutta minä en tällä vanha Elina -löpinälläni ole ihan tarkoittanut sitä.
TykkääTykkää
*yksioikoinen. 😀
TykkääTykkää