Lupauksenihan taannoin kuului, että rupean kokkailemaan uudessa keittiössäni enemmän. Okei, ei voi sanoa enemmän, koska tähän asti vanhassa kolossa sitä ei ole oikeastaan tapahtunut laisinkaan. Koska mikrotustahan ei lasketa. Eikä kanapalojen paistamista.
Kuitenkin. Nyt käytin jopa uunia. Montaa kippoa ja lusikkaa. Ja voitteko kuvitella, opin jotain aivan uutta! Tein jotain sellaista, mistä en ollut keittiössä touhutessani tehnyt koskaan aiemmin. Erottelin kananmunan valkuaiset. Nih. Kyllä, olen aina syönyt ja käyttänyt munat kokonaan keltuaisineen päivineen. Niin, en olekaan mikään true-bodari. 😦
Siitä huolimatta päätin jatkaa omalta osaltani punttimimmien ylistämää ilosanomaa taivaallisen hyvästä (ja terveellisestä) omenapiirakasta.
Lähtöaineet; kaurahiutaleita (meidän kaapista löytyi kaura-ruis-Nalleja), vaniljaprotskujauhetta (no, minulla oli omasta takaa suklaata), maitorahkaa, kaksi banaania, neljä valkuaista (hetken mietin, käynkö ostamassa kaupasta valmiiksieroteltuja :D), tilkka vettä, leivinjauhetta, kardemummaa ja kanelia. Jokin makeanlähdekin olisi kuulunut reseptiin (muu kuin valkoinen sokeri, koska ohjeen pääidea oli se terveellinen herkku), kuten esimerkiksi steviaa ripaus tai tilkka, mutta muuton jäljiltä suhteellisen tyhjistä kaapeista ei löytynyt mitään kelpaavaa. Joten tein ilman.
Lähdin taistoon sekoittamalla kuivat aineet keskenään. Ja märät aineet vastaavasti omaan kippoonsa.
Kaksi scoopia jauhetta, eli 60 grammaa? No, Santtu on kieltänyt meidän taloudesta vaa’at (:D), joten vähän mututuntumalla menin. Olen jostakin joskus lukenut, että 30g protskujauhetta on vajaa desi.
Liian pitkä aika siitä, kun olen viimeksi avannut kanelipurkin. Jouluaattoaamu, riisipuuro, Joulupukin kuumalinja, kynttilät, pimenevä ilta, hiljaa leijailevat lumihiutaleet, jauhoja hiuksissa, perunalaatikon imelä maku suussa, kolme koputusta ja houhouhou. Yhdellä kanelipurkin avaamisella. Elokuussa. Joka aika monen mielestä on kai sitten vielä kesää. Hehe.
Tuoksu oli huumaava, kun olin saanut kaikki kuivat aineet kippoon! Niin ja huomio, ohjeeseen kuului vielä ripaus suolaa.
Sitten märkiin aineisiin. Luokittelin banskut niihin. Banaanit mössättiin. Ja ne pirulaiset eroteltiin. Siis valkuaiset. Onnistui se lopulta, vaikka aika monta kertaa ronkinkin kuoren palasia kiposta ja muutaman kerran kahmaisin juuri tipahtamassa olevan keltuaisenmuljakkeen kouraani. 😀
Tätä katsellessani olin varma, ettei ainakaan äiti tule koskaan muuta kuin maistamaan kohteliaisuudesta uunista tullutta lopputulosta;
Uuniin menossa. Päälle tulevat omenalohkot käytin nopeasti pannulla, jotta ne saivat hiukan väriä pintaan.
Odottavan aika on pitkä!
Aika ihana tuoksu kuulemma levisi rappukäytävään, kun muuttomiehet saapuivat kahville. 🙂
Vähän kuitenkin pelotti lopullinen tuomio.
Kyllä se näytti maistuvan. Tosin omenapiirakkaani kuvailtiin sanoin banaanikakkumainen. En tiedä sitten, oliko se ihan tarkoitukseni. Anyway, jokainen tyhjensi kiltisti lautasensa. Olin kyllä varannut tavallista vaniljakastiketta jääkaappiin. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Lopuksi voittajan (ja nuhanenänkin) oli helppo hymyillä. Helpotuksesta. Kynnys aloittaa keittiössä touhuaminen on ylitetty!
Mutta hei. Oma arvioni omenapiirakasta. Tiivistettynä ja nimenomaan terveellisten herkkujen kategoriassa kuvailisin tuotosta yllättävän hyväksi, hyvä plussaksi. Rakenne oli melkein lähempänä erinomaista. Ei aivan, sillä jostain syystä pientä muljumaisuutta oli havaittavissa. Johtunee siitä, ettei ohjeessa käytetty minkäänlaisia jauhoja laisinkaan. Ulkonäkö taasen oli mielestäni oikeastaan erinomainen (omaan tasooni verraten). Aivan kuin ”oikea” omenapiirakka! Maku oli hyvä, herkullinen, muttei kuitenkaan tajunnanräjäyttävä. Minulla on mielessäni kaksi syytä: 1.) Se pieni makeudenlähde puuttui (se vähäpätöisempi syy) ja 2.) käytin keinotekoisesti makeutettua protskujauhetta. Varsinkin nyt, kun olen tietoisesti poistanut oikeastaan kokonaan ruokavaliostani aspartaamin ja kumppanit, tuo protskujauheen maku jotenkin hyppäsi esiin piirakasta.
Onneksi reseptejä voi aina jatkojalostaa ja kokeilla korvata huonoja ainesosia vähän paremmilla. Se kai tässä koko touhussa on melkein koukuttavintakin?
Ps. Leikittelin ajatuksella tässä yksi päivä, mitä tarjoaisin, jos Heidi joskus tupsahtaisi meille kylään. Ihan vain varmuuden vuoksi voisin kehitellä protskujauhottoman ja kananmunat korvikevalmisteella korvatun piirakan. 😀
Elina Heidi Rinkeli 
Siis mä en taas tiedätkö kestä. Tätä lukiessa MÄ MIETIN, että jos mä olisin sulla kylässä, niin mitähän mahtaisit tarjota, ja sitten olitkin kirjoittanut tuolleen tuohon loppuun! 😀 Liian ihanaa!
TykkääTykkää
hihi mä oon kerran koittanut leipoa tälläistä terveellistä omppupiirakkaa ja haha siitä tuli aika pahaa 😀 taisi olla liian kauan uunissa. no, syötiin se silti, mutta ei se omenapiirakkaa muistuttanut edes kaukaisesti 😀 tää sun onnistui ilmeisesti paremmin, eli onnittelut! jos ei keittiössä paljoa ole häärinyt niin tälläiset teot tuntuvat oikeasti aika hienoilta jutuilta 😀 pitää ehkä itekin vielä toiste koittaa jos saisi sen onnistumisenkokemuksen täälläkin kokea;)
TykkääTykkää
Hih, sä oot niin herttaisen näköinen näissä kuvissa! ❤ Onnea ekasta kokkauksesta uudessa keittiössä 😉 Vai oliko eka kerta, jotenkin sain sellasen käsityksen 😀
TykkääTykkää
Eikä!! MÄ en kestä. :3 Varmaan jotkut piuhat kulkee meidän välillä, hehe. Mutta niin, täytyy testailla. Mietin kyllä sellaista raakakakkuakin, mutta tarvis käydä ensin ostoksilla. 😀
TykkääTykkää
Tää oli kyllä hyvää! Mun nirso velikin söi (ehkä vaan sen takia, kun tiesi, että siinä on lihaksille protskua:D). Vaikka ei tääkään kyllä kauheen lähellä omppupiirakkaa ollut, oikeastaan ne omenat päällä vaan, heh. Mutta namia kuitenkin. 🙂
Koklaa uusiks ja kerro oliks yhtä pahaa!;D
TykkääTykkää
Hehe, vai että herttainen! 😀 Vähän pipi ainakin.
Jeejee, kiitos! Oli juu ensimmäinen kunnon kokkailu uudessa keittiössä. ;D
TykkääTykkää
Meikäkään ei kestä! Mä niin mietin miten Heidi selitti silloin alussa, kun alkoi käyttää keittiössä erilaisia vempeleitä ruoantekoon.
TykkääTykkää
Hehhe, voi meitä. Ei tätä voi kestää! 😀
TykkääTykkää