Uncategorized

Ajatuksia muutoksesta ja uuden kohtaamisesta.

 
Joskus pienikin muutos pelottaa, vaikka se tosiasiassa toisikin vain pelkkää hyvää.

Minua on aina pelottanut muutos. Kaikenlaiset muutokset. Heppaleirillä, kun vihdoin oli tottunut leiriympäristöön ja aamutalleihin, koko homma jo loppuikin ja oli palattava kotiin. Kesälomilla tuntui, etten osannut asettua mihinkään: kun olin isillä, oli jatkuva ikävä äidin syliä, viikon isillä vietettyäni olin ehtinyt tottua siihen jo siten, että äidille palatessani ikävöin isiä ja aamuisia nakkimunakkaita.
 
Toiseksi suurin ja samalla vaikein muutos elämässäni on ollut itsenäistyminen ja omaan asuntoon muuttaminen. Suhde äitiin on ollut ja on edelleen jotain, minkä vain me kaksi voimme tuntea. Ei tavallinen äiti-tytär-suhde, vaan jotakin paljon syvempää, jotakin, mitä terveydenhuollon ammattilaisetkin ovat ihmetelleet.
 
Minä regoin muutoksiin ensijaisesti tunteella (kuten niin moniin muihinkin asioihin). Voimakkaiden tunteiden vallassa on vaikea käsitellä muutoksia – ne kun loppupeleissä vaativat myös sitä tavallista maalaisjärkeä. Ja vaikka järki kuinka yrittäisi selittää asiat tosifaktoina, toisinaan vahva tunne syrjäyttää järjenäänen totaalisesti. Olenkin miettinyt, pitääkö minun alistua siihen vai taistella tunteitani vastaan? Joissakin tilanteissa kyllä, on taisteltava. Sellaisissa tilanteissa, joissa tiedän tuntemusteni höpläyttävän minua ja sen järjenäänen olevan oikeassa. Haastavaksi kaiken tekee kuitenkin se, etten välttämättä aina tiedä, mikä taho on oikeassa. Kääntelen päätäni oikealta vasemmalle tietämättä kumpaa kuuntelen.
 
Toisaalta, ilman muutoksia ei voi tapahtuakaan mitään ja tallaan samaa polkua loputtomiin. Sitäkö haluan? En totta vie. Haluan päästä elämässä eteenpäin. Haluan kokea niin paljon ja uutta. Haluan hypähdellä kadulla kevein askelin. Haluan sisällyttää jokaiseen päivääni edes pienen hetken hymyä ja naurua.

Muutoksen tuulet ovat siis enemmän kuin tervetulleita. Ei niitä pidä pelätä, muttei niiden armoille tarvitse täysin heittäytyäkään. Niiden voi rauhallisesti antaa kuljettaa ja välillä hellävaraisesti ohjata oikeaan suuntaan. Siitä huolimatta, että muutokset kysyvätkin hemmetisti rohkeutta ja uskallusta.

En minä ole kaiken muutoksen keskellä yksin, hyppäämässä tuntemattomaan täysin yksin. Elina sisälläni matkaa aina kanssani.

11 thoughts on “Ajatuksia muutoksesta ja uuden kohtaamisesta.

  1. En voi muuta kuin ihailla asennettaasi! Muutokset ovat minullekin kova paikka, olivat ne sitten suuria tai pieniä, hyviä tai huonoja. Niistä onneksi kasvaa ja viisastuu, elämäänkin tulee niiden kautta paljon rikkautta. Lähetän sinulle roppakaupalla hyvää oloa ja vahvuutta pitää tuo asenne! You go girl!

    Tykkää

  2. Rutiineihin on niin helppo tuuduttautua, on helppo olla tehdä samaa, olla sama kuin aina. Se on turvallista. Pikkuhiljaa muutosta ei niin huomaa, mutta sinuakin kun nyt katsoo, niin oi miten upealta näytät. Muutos on tehnyt hyvää ja sanoistasinkin sen näkee. Olet upea ❤

    Tykkää

  3. En oo kommentoinut pitkään aikaan, mutta jokaisen postauksen oon kyllä lukenut..!

    Mä oon just sellainen, että pelkään muutosta. Oon enemmän sellainen ”tuttuun ja turvalliseen” tukeutuva. Vaikkakin monesti sitä loppujen lopuksi huomaa muutosten olevan hyväksi, vaikka muutokset aluksi tuntuvat jotenkin vierailta.

    Sulla on kyllä ihana asenne 🙂 Ihana Elina 🙂

    Tykkää

  4. Nimenomaan turvallista. Välillä on alkanut tuntumaan, että ihan inhottavan turvallista.
    Jep, olen huomannut, että oma silmä jotenkin sokeutuu helposti muutokselle, varsinkin sille positiiviselle. Kiitos Marissa<3 Itsekin olet tuollainen upea kultakimpale. 🙂

    Tykkää

  5. Mukava kuulla, en minäkään ole sinua unohtanut. :')

    Sittenhän meitä on kaksi. Ja varmaan aika monta muutakin. Heh. Luulen, että tämä on aika yleistä tällaisten herkkien tyttöjen keskuudessa. Onneksi muutos on mahdollista, siihen tarvitaan vain rohkeutta. 🙂

    Hih, samat sanat. ❤

    Tykkää

  6. hieno postaus!! tuttu ja turvallinen on aina se helppo vaihtoehto, muttei aina paras. kyllä sitä huomaa itsekin pelkäävänsä muutosta…

    Tykkää

  7. Hitsi, kiitos!! 🙂
    Jep, ei aina (tekisi mieli kirjoittaa useinkaan) paras vaihtoehto – joskus ehkä kyllä, sitä en kiellä. Tuttu ja turvallinen äidin tekemä jauhelihakastike on aina paras vaihtoehto. ;D

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s