Eh. Mitä tulee mieleen elokuusta?

 

Ihan ekaksi syksy. Minulle elokuu on jo syyskuukausi, vaikka moni immeinen aloitteleekin kesälomaansa vasta elokuussa. Elokuussa joku minussa kääntää joka vuosi syksymoodin päälle; villapaidat alkavat jälleen kiinnostaa (vaikka kesän alussa aina vannon, etten kaiva niitä esiin ennen totaalista syväjäätymistä tammikuussa), alan suunnitella syyskenkien ostoa ja pimeitä, sateisia iltoja teekupin ääressä. Niin ja kynttilöiden polttaminen. Elokuussa alan haaveilla elävästä, lepattavasta liekistä hämärässä huoneessa. Tänä vuonna tosin haaveilen kynttilöiden sijaan lämmittävistä infrapunalampuista parvekkeelle. Heh.

 

Elokuu merkitsee minulle jollain tapaa yhäkin uutta ajanjaksoa, vaikka en tänä syksynä koulua aloitakaan. Syksy kaikkinensa on kuin puhdistettu ja kaikesta vanhasta raivattu pöytä; uudistettu, muttei täysin uusi – vaikka joskus sitä halajaisinkin. Joskus se raivausvimma laajenee, en sanoisi kuitenkaan että lähtee lapasesta, vaikka kaiken maailman tossukkaa ja mössykkää lentääkin roskakoriin kaappien uumenista. Tänä vuonna tämä ”uudelleen syntyminen” tuli kuin tilauksesta meidän muuton yhteydessä. Ihan kirjaimellisesti. Tiedättekö, raivasin vaatekaapistani yhden kokonaisen, jättimäisen jätesäkin vanhoja vaatteita jorpakkoon. Tai en vielä heittänyt menemään. Vakaa aikomukseni on kiikuttaa ne kirpparille, niin vähän käytettyjä ja hyväkuntoisia vaatteita olisi sääli vain viskata menemään.

 

Uskon ja toivon, että tuon mustan säkin myötä jätän hyvästit viime vuosien ikäville asioille monellakin saralla. Pikkuhiljaa.

 

 

 

Niin suuri merkitys yhdellä vaatevaraston karsimisella voi olla. Olo oli illalla levollinen. Tyyni. Rauhallinen. Ennen kaikkea helpottunut. Asettelin uusia syysvaatteitani uuteen vaatehuoneeseemme. Ainakin sata kiloa kevyeemmin mielin.

 

Tosin ei niin paljon hyvää ilman jotakin huonoa. 😀 Eilen aamulla heräsin kurkkukipuisena ja jätin suosiolla aamulenkin väliin. Hyvä niin, sillä työpäivän aikana olo kehittyi oikeaksi flunssaksi. Tänään olen maannut koko aamun täristen sängyssä kykenemättömänä mihinkään. Luulen, että koko vaaterumbassa eskaloitui lähiaikojen mieltä painaneet jutut ja muutokset elämässä, kaikki stressi sulloutui yhteen jätesäkkiin ja purkautui tehtyäni lopullisen päätöksen poistaa ahdistavat vaatteet. Suunnattoman helpottunut olo laukaisi lopputuloksena tämän flunssan. Niin minä reagoin.

 

Huteralla aasin sillalla takaisin siihen syksyyn, elokuuhun. Vaikka yöllä eivät turvonnut kurkku ja vinkuva hengitys naurattaneetkaan, aamulla vähän jo huvitti. Elokuun ensimmäinen päivä, ensimmäinen syksypäivä minulle: vettä sataa, ilma on harmaa ja minä istun sisällä teekuppi kädessä nokka vuotaen. Viimeinen asia, joka tulee mieleen elokuusta ja siten syksystä: köhäräkäyskäkuumeflunssat. Heh. Olo oli niin kliseinen aamulla.

 

Aurinko pilkisti juuri pilvien takaa. Eilen puhuin myöskin flunssaisen työkaverini kanssa, kuinka suuri voima mielellä oikeasti on. Hän oli nimittäin päättänyt olla tulematta kipeäksi enempää. Saa nähdä, onko meitä sairaslomalaisia kaksi huomenna. Minä päätän nyt, että oloni lähtee kohenemaan. Istun tällä hetkellä keittiön jakkaralla ja nakerran dipattua miniporkkanaa. Olo on vähän säälittävä, kuitenkin hitusen parempi. Mistä sitten johtuukaan. Porkkanoita, rasiallinen mustikoita ja vihreää teetä. Ja Ibumax.

 

Lopuksi ihan vain muistutuksena itselleni kuvat terveestä Elinasta näiden räkäpaperien keskelle: kyllä se hymy sieltä vielä irtoaa, kun flunssa saadaan selätettyä. 🙂