Uncategorized

Eilen, tänään ja huomenna.

Hyvää huomenta kello kuusi. Porise, porise, nyt porise kesäkurpitsapuuro. Kimps, kamps kimpsut kasaan. Pyörällä ennen kasia jo treenaamaan. Kotiin aivojen osien pariin, välissä opiskelua siis. Lennokas lounas ennen lentävää lähtöä. Piip. Piip. Piip. Loppupäiväksi niin. Illalla jaksaa vain mönkiä sänkyyn, ei ainoatakaan päivän jatkoa enää pliis.
 
Mitä sulle kuuluu Elina? Voisinpa copy-pasteta edellisen pätkän jokaiselle kysyjälle. En sen vuoksi, etten jaksa kertoa, vaan sen vuoksi, että nuo rivit kuvaavat luultavasti parhaiten lähipäivienelämäni kulkua. Hyvin kaavamaista. Päivästä toiseen kovin samanlaista. Silti omalla tavallaan kivaa. Minun on ihan hyvä olla näin: on turvattu tämä päivä, mutta kuitenkin tulevaisuudelle suunnitelmia, joita kurkottelen ja joihin jo tähtään.
 
Luulen, että ihmisen hyvinvoinnille on tosi tärkeää, että tavan arki itsessään on maistuvaa. Se kuitenkin on sitä jokusen päivän vuodessa. Ja jos arkena koko ajan odottaa vain viikonloppua tai vapaita, jotain spesiaalia ehkä, menettää aika hirvittävän monta päivää elämästään.
 
Olen tajunnut, että voin aina saada neuvoja toisilta ja lukea viikosta toiseen Pirkka-lehdestä sen onnellisuusprofessorin vinkkejä ihanaan arkeen ja elämään. Kuitenkin minun täytyy itse siirtää käytäntöön se kaikki oppimani jollain tapaa, vähemmän tai enemmän konkreettisesti. Pelkkä lukeminen ei auta, aina ei edes asian hiffaaminen. Minun itseni on oltava aktiivinen ja kasattava elämääni.
 
Kyllä sen osaankin. Ehkä jopa liian hyvinkin. Törmään ongelmaan, jolle en ole vielä keksinyt kuvaavaa sanaa. Se on vähän kuin yliyrittämistä, mutta ei ihan. Se on enemmänkin ylielämistä. No nyt minä tyttö kokkailen tässä keittiössäni terveyssapuskaa, haa. Ja hei nyt minä tyttö lähden pyörälenkille yksinäni, koska se on kuulemma niin hirveän virkistävää mielelle, no jaa. Kuulkaas, rentoudun tässä omalla parvekkeella syysilmasta nauttien, kuten kuuluu kuvaan, ahaa. Kaikki edellä mainittu on kivaa, ei saa käsittää väärin. Toisinaan vain tuntuu, että kivan pikkutouhuilin sijaan suoritan kaiken. Koska haluan olla mahdollisimman kunnollinen. Sellainen kuin kuuluukin. Toimelias ja aikaansaava. Selostan itselleni päässäni, kuinka nyt olen pyykkäämässä tai kuinka aion kyllä käyttää jo lähes ylikypsän avokadon ihan pian siihen leivänpäällismössöön. Koska se keltainen kesämekko on yhäkin pyykkikorissa ja avokado maksoi kuitenkin yli euron.
 
Ehkä se tatsi elämään vahvistuu vain ajan kanssa. Kaikki alkaa tuntumaan yhä luonnollisemmalta. Sillä niitäkin hetkiä on paljon. Siis kun istun iltakympiltä siellä parvekkeella Santun kainalossa riisikakkuja nakerrellen ja kaikki tuntuu vaan niin oikealta.
 
Nautin ihan suunnattomasti syksyn tulosta. Kuulaat, kylmät aamut. Olen kaivannut niitä helteisen kesän jälkeen! Tiedättekö, melkein kaikkea voi oppia rakastamaan. Nykyisin pidän pienestä koleudesta. Sillä tiedän, että silloin voin pukea neuleen päälle ja juoda jotain kuumaa. Ennen kaikkea voin syödä jotakin lisää, jos siltä tuntuu. Koleus ei ole enää luissa ja ytimissä energianpuutteen vuoksi. Vaan se on  ihan tavallinen ja luonnollinen juttu, jota voin lievittää kivoilla, pienillä asioilla.
 
 
Meitin arki. Ei muuta. Kuin etten tajua, kuinka yhäkin voin saada sellaiset kiksit punttien nostelusta, kanasuikaleista ja uuniparsakaalista. Hihi. Elämä taitaa olla oikeasti laiffii.

2 thoughts on “Eilen, tänään ja huomenna.

  1. Suorittamisen ja elämisen raja on välillä niin hyvin häilyvä. Sinne suorittamisen puolelle lipsahdan ainakin itse liian helposti. Mutta kun elämä on paljon mukavampaa, kun sitä elää, eikä suorita! 🙂

    Tykkää

  2. Arjessa ei ole mitään vikaa, mutta kyllä sitä vain turhan usein huomaa kuvittelevansa, että kunnon eläminen tapahtuu vain viikonloppuisin. Silloin ei tarvitse nousta aamuyöllä töihin, silloin ehtii kokkailla pitkän kaavan mukaan, silloin voi tehdä mitä huvittaa, mennä minne huvittaa tai vaikka pysyä paikallaan. Harmittavaa, ettei arjesta ehkä osaa nauttia täysillä vaikka sekin on ihanaa omasta tavanomaisuudestaan huolimatta, ehkä juuri sen tavanomaisuuden takiakin. Hetkessä eläminen on se juttu jota mun täytyy harjoitella – ei aina voi odottaa viikonloppua.

    Kiitos Elina TAAS KERRAN todella paljon ajatuksia ravistelevista sanoista! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s