Uncategorized

Hyvää oloa masun täydeltä.

Sen jälkeen kun luin paljastuksia kirjasta, en pystynyt enää syödä kaupan salaatinkastiketta ilman aurinkorasvan ajattelua. Ja se Nivean hajun ajattelu taas yökötti itsessään jo ihan liikaa. Niinpä hermostuin itseeni – ja aurinkorasvoihin. Tein omaa jugurttikastiketta, johon heittelin sekaan maustehyllyn antia summanmutikassa; pippureita, hivenen ruususuolaa, loraus hunajaa, tilliä. Tulos oli ihan hyvä. Ensikertalaiselle.
Olen pikkuhiljaa innostunut yhä enemmän ja enemmän ruoanlaitosta. Into on muuttunut oikeastaan jo aika rutiininomaiseksi huomattuani näiden viikkojen aikana oman olon kohentumisen. Ruokavalion puhdistaminen on ollut kuin taivaan lahja vatsalleni; se ei enää öykkäröi yhtä pahasti. En ole edes tajunnut, kuinka tunnoton ja turvonnut olo masussa on ollut! Se on aika pelottavaa. Siis se, kuinka esimerkiksi makeutusaineet ovat vaikuttaneet kehooni. Tottakai vatsa protestoi yhä työhousuissa ja turpoaa välittömästi, jos höläytän vahingossa suolaa liiaksi. Usein pidänkin nappia auki (hehe) ja lisään vain hitusen ruususuolaa, jos sitäkään. Tällaiselle näihin juttuihin vastaheränneelle on oikeasti valtavan palkitsevaa huomata, kuinka keho oikeasti reagoi siihen, kun hoivaan sitä puhtaalla ruoalla. Se tekee myös mielelle hyvää: opettaa arvostamaan toimivaa kehoa, olemaan sille lempeämpi. Niin pitkään oma kuritettu vartalo oli kaatopaikka, johon syöstiin kaikki ahdistus ja paha, että kestää aikansa tajuta sen olevan oikeastaan aikas hieno kokonaisuus. On muuten auttanut biologian ja kemian pänttäys siihen ymmärtämiseen, heh.

Siis, kaikesta tästä seurauksena olen innostunut kokkailusta, uusien reseptien etsimisestä ja omien sörsseleiden testailusta. Tätänykyä menisin paljon mieluummin treenipöksyt jalassa shoppailemaan Ruohonjuureen raakakaakaojauhetta ja mulperimarjapusseja kuin kledjukauppaan iänikuisia mekkoja. Okei. Ehkä joskus sitäkin. 🙂
 
Erityisen ylpeä olen tekemistäni porkkanaranskiksista ja ohra-porkkana-broileripadasta. Niin ja siitä itsetehdystä dipistä kasvistikuille. Seuraavaksi aion tehdä omenasosetta, protskupatukoita ja kaalipataa. Santtu toivottavasti tekee taas pian meille uunissa rapsakoita parsakaalipaloja. Olen niin ikikiitollinen Heidille ideasta. Ehdotonta lemppariruokaa tällä hetkellä. 🙂

Olen nyt lähes joka aamu syönyt sitä kesäkurpitsapuuroa. Kunnes ostin mustikkapiirakkaa varten luomukaurahiutaleita. Ennustan, että luomukaurapuuroa maapähkinävoinokareella ja raejuustolla tulen syömään aika pitkään. Mutta ei se mitään. Olen antanut itseni jämähtää, jos jämähdyttää. Kyllästymisen iskiessä voin aina siirtyä takaisin kurpitsapuuroon tai kerran testaamaani porkkanapuuroon. En vaan jaksa enää sanoja pitäisi, täytyy ja pakko.
Hyvä olo. Siihen liittyy tiukasti myös sallivuus ja vapaus. Hyvänolontunteesta on tullut minulle kalorien laskemisen sijaan arjen ja koko elämän kulmakivi tässä ajan kuluessa. Ihmeellistä, kuinka ihan pienetkin teot kasvattavat tasapainoista oloa. Tuntuu, että jokaisen sellaisen teon jälkeen minulla on jälleen tuplasti enemmän tarttumapintaa sille kaikelle ihanalle. Kun lappaan suuhuni aamulla kesäkurpitsapuuroa tai illalla rahka-mulperimarja-mustikkamössöä, tuntuu, että lusikoin itse asiassa mahan täyteen hyvää oloa.

Arjen hyvän olon tuojia:

– Aamutreeni. Yksinkertaisesti.
– Putkirullaus, ostin pötkön meille Plussa-pisteillä. Mikä ruksunta! Kykenen jälleen hengittämään. 🙂
– Mulperimarjat jääkaappiviileinä, uuuh. ❤
– Nähdään illalla, muiskis.
– Bonne-banaanisose. Yksinkertaisesti sekin.
– Lihassärky treenin jäljiltä, uskokaa tai älkää. 😉
– Naapurin sushimesta. ❤
– Illalla sängylle pitkän päivän jälkeen heittäytyminen, parasta!
– Uunissa paahdettu parsakaali ja kanasuikaleet raejuustolla. Kuullostaa kuivalta, mutta on maukasta.
– Sängyllä lötköttely ja SuperMarjo-sarjan katselu netistä. Älkää kysykö, miksi. :’D
– Töissä 12 minuutissa hotkittu Quest bar. ❤ Jo sen vuoksi kannattaa raahautua töihin.
– Pitkät kävelylenkit syysilmassa.
– Etupihan orava.

Mitä teidän listaltanne löytyy?

Ihanaa ja hyvänolontäyteistä viikonloppua – itselläni menee päivät töissä mammuttien keskellä, mutta nauttikaa te raikkaasta syysilmasta (tai treenisalin loisteputkista;D) minunkin puolestani. ❤
 
 

Ps. Ohjessa toivomianne ohjeita. Mutta se kukkispitsapohja. Siitä voitte lukea enemmän Hillalta. Heh.

21 vastausta artikkeliin “Hyvää oloa masun täydeltä.

  1. hei mä haluun kokeilla tota kesäkurpitsapuuroa, kuullostaa sen verran jännältä 😀 ! ihana kuulla että oot innostunut kokkailusta ihan tosissasi=) se on hyvä merkki se! 🙂 itekin ehkä joskus vielä innostun, nyt mennään koulun ja työpaikan väliä hirveässä kiireessä koulumuonilla ja välipaloilla eteenpäin (käyn kahesti päivässä yliopistolla syömässä haha:D) tuntuu, etten vaan ole AIKAA jäädä siihen keittiöön hääräämään..

    Tykkää

  2. Kiva kun heitit lukijoillekin loppuun pienen haasteen – niitä on aina kiva tehdä ja samalla kommentoida muutenkin kirjoituksia 🙂 Itsellä arjen hyvän olon listaan kuuluvat mm. jooga- ja tanssitunnit, viikonloppuiset ”sushittelut” aurinkoisella sushiterassilla Helsingissä, tenttikirjan lueskelu kahvilassa ihanan kahvijuoman ja herkun kanssa (tekee asiasta huomattavasti mukavampaa :D),mukavat kohtaamiset ja keskustelut ihmisten kanssa, leffaan meneminen ex tempore, jne.

    Olisi muuten kiva tietää, mistä putiikista nuita Questbareja saa ostettua? Muut protskupatukat alkaa jo aika lailla kyllästyttämään ja olisi kiva testata uusia 🙂

    Tykkää

  3. Hih, taas ihana teksti! 🙂 Kokeilin kanssa jokin aika sitten tuota kesäkurpitsapuuroa ja olihan se aika nannaa! Jännällä tapaa kermaista ja antoi kyllä hyvin potkua puntille (varsinkin kun keittelin sen mantelimaitoon, nam!).

    Itse rakastan arkea ja sen pieniä iloja. Tottakai juhlahetket on aina ihania ja erityisiä, mutta tärkeintä on osata nauttia myös arjesta – sitä elämä kuitenkin suurimmalta osin on, ”tylsää arkea”. Omia arjen ilonaiheita ovat muun muassa rauhassa syöty aamupuuro, aurinkoiset aamut, syyssateen ropina ikkunaa vasten, puhtaat pyykit, silitetyt lakanat, naapurin koiran rapsuttelu, hymy toisten ihmisten huulilla, yleinen ystävällisyys, hyvä treeni, ravitseva ruoka, vanhan lempikappaleen löytäminen uudelleen, kynttilänvalossa syöty iltapala, terve keho, miehen kiitollisuus iltapaleivistä yms. Lista voisi oikeasti jatkua loputtomiin 😀

    Itse olen ainakin huomannut olevani huomattavasti iloisempi ja onnellisempi, kun tajusin ettei elämän tule olla pelkkää suorittamista. Mitä tai ketä varten suoritamme? Omasta elämästä meni pari vuotta täysin sumussa, kun vain suoritin kaikkea. Koin tuona aikana kaikkea mieletöntä, mutta en osannut arvostaa sitä silloin enkä välttämättä osaa arvostaa vieläkään. Lähinnä koska en tuolloin ELÄNYT elämää. Minä vain suoritin. Nykyään pyrin kuitenkin pienen suorittamisen rinnalla nauttimaan arjesta ja olemaan läsnä. Ja kuten sinunkin tekstistä voi päätellä se onnistuu pienellä harjoittelulla ja HYVÄLLÄ, KEHOA JA MIELTÄ RAVITSEVALLA RUOALLA 🙂

    Kiitos vielä suuresti resepteistä! Itse sain vuosipäivälahjaksi lettupannun ja yritän opetella sen innoittamana uusia lättyreseptejä… Ehkä meillä syödään jatkossa muutakin kuin lämmitettyjä einespinaattilettuja 😉

    Tykkää

  4. Se muuten pitää ihan paikkaansa, että ei sitä masun huonoa vointia edes huomaa, ennen kuin tilanne on vähän parempi! Puhdas ruoka tekee hyvää niin keholle kuin mielelle 🙂 Hienoa että olet kokenut nyt tällaisen kokkailuinnostuksen, mutta terveellä tavalla, ilman sitä pakkoa!

    Ihanaa että laitoit näitä reseptejä, vaikka en niitä itse voikaan toteuttaa. Inspiraatiota voi silti aina ammentaa 🙂

    Ja itse iloitsen myös etupihan oravasta 😉
    Ja putkirullauksesta, uuniparsakaaleista ja hikitreeneistä <3
    Upeaa syksyä upealle Elinalle!

    ~Hilla
    ps. Kiitos linkityksestä 😉

    Tykkää

  5. Mä oon jämähtänyt seuraavanlaiseen aamupuuroon:

    kaurahiutaleita
    kookosöljyä ja cashewtahnaa
    maca-jauhetta (1-2tl)
    kanelia ja kardemummaa (Heidin blogista inspiroituneena)
    raejuustoa (ainakin 2dl!)

    NAMS! Tästä oon iloinen ja kiitollinen joka päivä (:

    Tykkää

  6. No niinpä!<3<3 Harmittaa vaan, kun tuore parsakaali on täällä aika hintavaa, eikä useinkaan tarjouksessa. Quest bareista nyt puhumattakaan...:D

    Tykkää

  7. Testaa, se ON ihanaa! 😀 Mutta joo ymmärrän kyllä sun kiireen. Edellisen työpaikan kanssa mulla oli vähän sama juttu, ainoa vaan, että vähäisen vapaa-ajan makasin puoliunessa sängyllä, hehe. Toivottavasti mullakin on tulevaisuudessa joskus vielä yhtä kiire opiskeluiden kanssa. 😀

    Tykkää

  8. Kiva postaus, mutta harmikseni tässä ei ollut sitä kukkakaalipitsan ohjetta 😦
    Teetkö muuten itse maitoon vai veteen kurpitsapuuron? 🙂

    Tykkää

  9. Mun mielestä on kiva kuulla toisten hyvänolonlähteitä, niistä saa ideoita omaankin arkeen. 🙂 Joogaa ja tanssia haluaisin itsekin harrastaa – aika ei vaan riitä, enkä tiedä sopivia paikkoja. 😦 Ja tenttilukujuttu, IHANA! Pakko testata.

    Hei vastailinkin aiemmin jo, että en muista sen Questbar-putiikin nimeä. Olin varmaan jonkinlaisessa shokissa, kun mut kuljetettiin sinne. 😀 Mutta mikään Ruohonjuuri tai vastaava se ei kyllä ollut. Joistakin suomalaisista nettikaupoista voi kyllä tilata muutamia makuja (jos pelkää tulleja kuten minä, heh)!

    Tykkää

  10. Oi, mantelimaitoon!! Varmaan ihan taivaallista!

    Ihanalta kuullostaa listasi, paljon sellaisia asioita, joista itsekin nautin. <3 Suorittamisesta luopuminen on kyllä oikeasti yksi avain hyvään oloon ja onneen, olen itsekin sen havainnut (ihan käytännössä). Kirjoitat viisaita, laittoi taas ajattelemaan. Suorittamiseen on hirvittävän helppo luiskahtaa takaisin, eikä itselläni ainakaan "tietoisesti" suorittamisesta irtipääseminen onnistu - sen pitää jotenkin tulla alitajunnasta tai itsestään.

    Lettupannu. <3 Jokunen kuukausi sitten itselläni tuli hirvittävä pakkomielle lettupannuun. Oli IHAN PAKKO saada sellainen. Banaaniletuille meinaan. Hihi. Voisi taas joku päivä paistella niitä välipalaksi. Herkkua. :P

    Onnistuneita lettuja! 🙂

    Tykkää

  11. Hei sinä! Huomasitko peeässän? Kurkkaa Hillan blogiin ja kehu Hillaa ihanasta kukkispitsaohjeesta. 🙂 Täytteeksihän voi laittaa ihan tavalliset pitsatäytteet tai jotakin jännempää. Itse laitoin tomaattimurskaa, tonnaria, raejuustoa ja ylijäämäjuustoviipaleen koko komeuden päälle. 😀

    Teen sen puoliksi veteen ja puoliksi maitoon. En ole desejä mittaillut tarkemmin. 🙂 Maitoon tehtynä on varmasti vielä täyteläisempää. Kokeile molempia!

    Tykkää

  12. Jep, aika pelottavaa, jos oikein ajattelee. Mutta terveellä tavalla tämä kaikki ilman pakkoa todellakin. Ei ikinä enää orjallisia ohjeita ja pakkopullaa. 🙂 Saisipa tästä ”puhtaasta” olosta annettua ”maistiaisia” muille ihmisille. Minulle tämä ainakin maistuu niin hyvin!

    Hihi, sitä samaa sinne upealle Hillalle! ❤

    Tykkää

  13. Uu, kiitos ohjeesta! :)) Kuulostaa huisin hyvältä tuo cashewtahna. Mistä sitä saa ostaa, vai teetkö itse? Macaa olen yrittänyt syödä, koettanut sekoitella vähän kaikkeen, mutta oma macani oli ainakin niin läpitunkevan makuista, etten saanut alas ilman oksennusrefleksiä, heh. 😀

    Mutta muuten todellakin NAM!

    Tykkää

  14. Kyllä aamu lähti huisin mukavasti käyntiin kurppanapuurolla, joksi tuo kurpitsainen ihanuus täällä vahingossa ristiytyi. Myymi kiittää! 🙂

    Tykkää

  15. Niin TOTTA. Kaikki 🙂

    Pahoittelen valtavan pitkiä raapustuksiani, mutta tekstisi todella koskettavat minua. Niihin on helppo samaistua. Käyt läpi asioita, joita itsekin monesti pohdin ja tämän vuoksi tekstien kommentointi tuntuu luontevalta. Ja ihaninta meistä lukijoista varmasti on, että todella LUET myös kommentit ja vastaat niihin ajatuksella! Äläkä nyt ota siitä paineita, sillä aina ei kerkeä/jaksa/ole mitään sanottavaa, mutta on vain ihana huomata, kun aina aika ajoin olet käynyt vastailemassa meidän lukijoiden kommentteihin ja kysymyksiin 🙂

    Tykkää

  16. Sekoitan valmiiseen puuroon vielä maitoa/raejuustoa ja juon lasista maitoa, kahvikuppeihin lorautan maitoa ja syön viilin/jugurtin, joten saan aamupalalla ihan riittävästi maitotuotteita. 😀 Niin ja ihan jo säästösyistäkin, heh.

    Tykkää

  17. Kuule, älä yhtään pahoittele. Oikeasti ARVOSTAN kommentteja, kaikenlaisia. Mutta erityisesti tällaisia, jotka on kirjoitettu ajatuksella ja joissa lukija kertoo omia kokemuksiaan jne. Minulle on itsestäänselvyys, että luen ja vastaan – muutakin kuin ”kiitos:)” Ainakin yritän. Heh.

    Joskus on elämässä kiireisempää, mutta ihan aina yritän kuitenkin vastata. Kommentit luen kuitenkin aina lähes heti – ja myhäilen suu virneessä milloin rappusissa, hississä tai junassa. 🙂

    Aloin alunperin kirjoittamaan blogia itselleni, silkasta kirjoittamisenilosta. Mutta on ollut niin huikeata huomata, että joitakin ihmisiä oikeasti kiinnostaa rustailuni ja että he jaksavat yhä uudestaan ja uudestaan tulla katsomaan blogiani. Lukijoiden kommentit antavat myös minulle hyvin paljon.

    Kiitos Sirpa! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s