Uncategorized

Sunnuntai 27.10.2013

Rakas päiväkirja,
 
olen aina ollut onnellinen silloin, kun viiletän tuulispäänä. Jutskasta toiseen, projektista uuteen tai lenkkipolulla kilometristä seuraavaan. Oikeastaan aika sama. Viimeisenä viikkona olen hiukan kaasutellut. Päällä on ollut putki, sellainen kivisputki. Siis kaikkea hirmuisen kivaa touhua! Arkeakin, mutta myös spesiaalimpaa.
 
Olen oppinut yhden elämää helpottavan asian. Tai en ehkä ihan vielä täysin oppinut, mutta ainakin ymmärtänyt. Elämä on niin paljon keveämpää, mielekkäämpää ja yksinkertaisesti kivempaa terveen itsevarmana. Sopivasti itsevarma. Mukavasti itsevarma. Normaalin itsevarma. Ymmärtänet eron itseään liiaksi täynnä oleviin ihmisiin. Itsestään varmojen henkilöiden kanssa on myös mukavaa ja helppoa olla. Heidän ei tarvitse pönkittää itseään, tuoda esille tai muussata toisia. He oikeastaan kykenevät keskittymään kaikkeen muuhuin kuin itseensä vuorovaikutustilanteissa, sillä heidän ei tarvitse hakea jatkuvasti omaa paikkaansa. Olen tajunnut, ettei itsevarmuus tarkoita ylenkatsomista tai toisen aliarvioimista. Terveen itsevarmat ihmiset ovat mukavia. Terveen itsevarma ihminen on mukava olla.
 

Niin, se kivisputki. Siihen kuului ensinnäkin ylimääräisiä vapaapäiviä, jotka kuitenkin tuntuivat hujahtavan hetkessä. Lisäksi se sisälsi Tallinnan matkan, Tohtori Zivago -musikaalin Helsingin kaupunginteatterissa, Quest bar -patukkatäydennyksen, kokonaisen päivän ilman etukäteissuunnitelmia, bulgarialaisten kyykkimistä (yökkäämisen partaalle) , punajuurilaatikkokokkailua ja ulkona herkkusalaatin syömistä. Eilen kivisputki huipentui sellaiseen, mitä en ikimaailmassa olisi pystynyt uskomaan, että tulen tekemään tämän elämän aikana. Kykenisi ja kehtaisi. Tein jotakin sellaista, mihin tarvittiin minulta itsevarmuutta. Hihi. Työpaikkani asiakkaille ja naishenkilökunnalle järjestämässä hemmotteluillassa kapusin lavalle Janina F -muotinäytöksessä. Ei se mikään vakava juttu ollut, enkä itse ole mikään mallimainen tai mallinmitoissa, mutta kuitenkin se merkitsi minulle jotakin. Pystyin menemään kaikkien silmäparien eteen tepastelemaan. Enkä hävennyt itseäni ihan kauheasti – vaikkei minua tällä kertaa pelastanutkaan ohjenuora ja ajatus et tule luultavasti koskaan enää tapaamaan niitä ihmisiä, joten mitä väliä. Yleisö kun koostui isolta osin kanta-asiakkaistamme, joita tapaan heti huomenna kello kahdeksan alkaen, heh.
 
Ajattelin vain, että olen iloinen jokaisesta uudesta kokemuksesta.
 

Hei päiväkirja, kaiken hyvän lisäksi luulen, että olen vihdoin antanut itselleni luvan kasvaa täyteen mittaan. En ehkä enää niin kovasti yritä pusertaa itseäni pieneksi – ja huomaamattomaksi. Toisinaan mielestäni on jopa ihan kivaa, että kiinnitän vaikkapa puheillani jonkun huomion. 🙂
 
Täydellä sydämellä,
Elina
 
Post scriptum. Yksi kivis unohtui. Kättelin Lauri Tähkää ja moikkasin Kimmo Vehviläistä. Hehe.

Siellä se Tähkä heilui. 😀

6 vastausta artikkeliin “Sunnuntai 27.10.2013

  1. Upea Elina!
    Allekirjoitan niin tuon; terve itsevarmuus tekee ihmisestä kovin mukavan.
    Ja kuinka kiva viikko sinulla onkaan ollut, IHAN HUIPPUA!!!

    Tykkää

  2. Saan täältä niin kovin paljon, vaikken (muka?!) ehdi vastailemaan. Tai ehkä tarkemmin ajateltuna vastaamaan ajatuksella, johon pyrin.

    Terve itsevarmuus on kivaa, ja varmasti vielä kivempaa kun sen on saanut löytää, oivaltaa itse. Ja kun niin käy, kun oivaltaa, ettei oikeastaan ole kummempi, vaan ihan okei, hyvä näin, on olo jotenkin kihelmöivän mukava, pulppuileva. Voi olla minä, Elina tai myymi tai naapurin Pertti, sopivalla tavalla, juuri omallaan. Sillälailla mukavasti, lämmittävästi, uskaltaisinko sanoa, että onnellisesti. Mikä onni onkaan, että jaan olosi!

    En jakele virtuaalisydämiä kovin usein, koska haluan säästää ne erityisiin tilanteisiin, erityisille ihmisille. Tässä sinulle, etenkin tämän ja edellisen postauksen jälkeen. Kiitoskiitoskiitos! ❤

    Tykkää

  3. Mikä onni onkaan, että SINÄ pystyt samaistumaan täysin! Onnellinen. :')
    Ja älä huoli, tiedän tarkalleen tuon kommentoimishomman. Itsellänikin on sama. Olen huono kommentoimaan lukemiani blogeja – koska haluaisin kirjoittaa jotakin ajatuksella, merkittävää, en vain liibalaabaa. Ja siihen ei kai sitten ole aikaa. 😀

    Oih, ihana. Minä olen sydämen arvoinen! Kiitos. ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s