Uncategorized

Niin, mitä oikeastaan odotat?

Tulispa jo huominen!!
 Mä ootan niin ens viikonloppuu.
Siis mä en vaan jaksa tätä kouluviikkoo.
Maanantai taas – ihan hirveetä.
No kyl mä ens vuonna.
Sit kun mä oon iso. Sit kun mä oon isompi. Sit kun mä oon eläkkeellä.
Menis noppaa tää välivuosi.
Pakkopullaa oikeesti joka päivä raahautuu töihin, ku tää on kuiteski vaa väliaikaista.
En mä nyt.
Joskus.
Ehkä.
Ja sit sä niinku koko ajan vaan odotat. Jotain. Tiedätkö tarkalleen edes mitä? No joo, eka synttäreitä, sitte jouluu, ens vuoden luku-urakkaa, niit pääsykokeit, juu laskiaispullii ja sillee. Eli et. Oikeasti taidat odottaa yhteenkokoontumista, lämmintä tunnelmaa, oman itsesi haastamista, merkityksellistä projektia ja tunnetta lapsuudesta.
Jonkin odottaminen on ihan okei. Masua kipristelee ja hymy käväisee kasvoilla. Siitä saa mielihyvää. Kivaa puuhaa. Jos se ei tapahdu tämän hetken kustannuksella. Suunnitelmissa eläminen ei ole kovin turvallista tai järkevää. Aina on mahdollisuus, ettei tulevaisuutta välttämättä koskaan tule. Ja jos on vain odottanut sitä, on samalla menettänyt myös menneen, sillä sitäkään ei ole. Jäljellä on vain tunne odotuksesta, joka ei johtanutkaan mihinkään, mutta vei paljon.
 
Ja jos jotain pelkään eniten, niin se on katumus tekemättä jättämisestä. En enää koskaan halua kysyä itseltäni, miksen silloin tajunnut elää ja nauttia? Miksen ymmärtänyt olla onnellinen ja ylpeä juuri silloisesta minästä?
 
Lukion jälkeisinä välivuosina en ennen ajatuksissani ollut mikään tai mitään. Koin, että olin turha, vuosi oli turha ja kaikki tekemiseni turhaa. Vain väliaikaista. Odotin vain Suurta tulevaa, kenties sitten joskus onnistuessani. Vaikka en edes tiennyt, missä minun tulisi onnistua. Mitä oikeastaan odotin.
 
Nyt vihaan sanaa välivuosi. Mikä ihmeen väli? En minä halua elämääni mitään välejä. Haluan täyttää nekin elämällä, kokemuksilla, oivalluksilla – en vain odottamisella. Jos nyt kelaan taaksepäin puolitoista vuotta ja mietin senhetkistä Elinaa, voin rehellisesti sanoa olevani itsestäni ylpeä. Nyt. Olen tänä aikana kasvanut hirvittävästi (kaikella tapaa :D), kokeillut omia siipiäni, itsenäistynyt, oppinut vastuuta, kokenut aikuistenmaailman nurjan puolen, tajunnut elämästä aika oleellisia pointteja ja etsinyt itseni käsiini. Turhaa?
 
Tänäpäivänä minua ihan itkettää ajatella, että edes yhtä päivää pidetään turhana. Joka hetki, kun henki pihisee. Sellainen jokainen hetki on syy onnellisuuteen ja kiitollisuuteen. Helppo kirjoittaa, hankala muistaa.
 
Jos odottaa viittä asiaa, on syytä miettiä samanmoinen määrä ihania asioita juuri siitä hetkestä.

 Olisi pitänyt vain haukata suoraan siitä leivästä, eikä yrittää veistellä mukahienoja paloja. Olisi odotus palkittu.

Kauhean ihanaa Halloweenia! Olkaa juuri tänään ihan hirvittävän, kamalan, ihanan hulvattomia!

14 thoughts on “Niin, mitä oikeastaan odotat?

  1. ”En minä halua elämääni mitään välejä.” Tosi hyvin sanottu! ❤ Mäkään en pidä koko välivuosikonseptista, koska se kuulostaa siltä kuin se olisi vain ohimenevä vaihe, jonka jälkeen tehdään jotain hienompaa...ja pah 😀

    Tykkää

  2. Voi että oli osuva ja hyvä teksti. Huomaa liian useasti, että itsekin koko ajan vain odottaa sitä jotain eikä osaa elää hetkessä ja nauttia siitä.

    Oot kyllä niin inspiroiva ja ihana bloggaaja, hali sinulle ❤

    Tykkää

  3. Elina veti taas maton alta; niin osuvia sanoja ja ajatuksia! Itse kirjoittelin hetki sitten samasta aiheesta, ja sinä sait kyllä ajatuksen vielä ylemmälle tasolle 🙂 Nyt, nyt, NYT. Ihanaa viikonloppua sinne, eletään hetkessä!

    Tykkää

  4. Ihan samoja ajatuksia oli mulla välivuosista kun sullakin ennen! Miten luuli, että ne on vaan hukkaan heitettyä aikaa ja sit kun pääsee opiskeleen yms., elämä taas jatkuu; välivuoden elämällä ei ole yhtään mitään arvoa.
    Onneksi nyt osaa arvostaa tätäkin välivuotta ja etenkin itseään, vaikkei teekkään 'mitään tärkeää'.

    Ihana kirjoitus ja ihana sinä!:)

    Karkki;)

    Tykkää

  5. Olen itse joskus kärsinyt odotuskompleksista, juuri niin kuin kuvailit. Huomenna, ensi viikolla, sitten kun tämä ja tämä ja tämä ja tämä asia ja juttu on ohi, sitten kun olen sitä ja tätä ja tuota, sitten minulla on onnellinen elämä. Kärsin kompleksista edelleen ajoittain, mutta nykyään osaan jo tunnistaa sen ja pääsen siitä aina yli. Varsinkin kun on tällaisia ihania muistuttelijoita. 🙂

    Elämä on nykyhetkien ketju.

    Muita meillä ei koskaan ole. Pelkkä tämä. Tässä. Nyt. Henki pihisee. Eikä vain pihise. Ilma virtaa sisään ja pitää yllä elämää. Tätä hetkeä. Omaani. Yhteistä. Ainoaa, jonka saan. Myymi täällä, Elina siellä, naapurin Pertti seinän takana. Kaikilla oma, ainutkertainen elämänsä.

    Elämä on mainio juttu, ja sitä mainiompi se on, mitä hetkemmin (ei nyt vaan löydy parempaa sanaa :D) siihen osaa suhtautua.

    Tämä on oivallusten blogi, kerrassaan! Pelkään toistavani itseäni, mutta se on kai turhaa: ei kai liian usein voi kiittää? Kiitos siis, taas. 🙂 ❤

    Tykkää

  6. Luulen, että se on aika yleinen ongelma, mutta kaikki eivät välttämättä tajua sitä. Ei mun mielestä pitäisi edes viikolla odottaa viikonloppua kuin kuuta nousevaa ja yrittää vain kestää työpäivät/opiskelupäivät.

    Kiitos ihana. Iiiso hali sinnekin! :))

    Tykkää

  7. Hei, vannon, että muistin Liina tekstisi vasta nyt, kun mainitsit sen – en matkinut. 😀 Se oli kyllä hieno, en ole varma, ehdinkö sitä ikinä sinulle kertomaan. Monesti kyllä ajattelin. 🙂

    Mukavaa viikkoa sinne myös! Kohtahan se viikonloppu jo kolkuttelee taas. 🙂

    Tykkää

  8. Osus ja uppos tännekin, niinkuin oikeastaan kaikki sun tekstit. Haluaisin kovasti usein (tai no aina) kommentoida jotain, mutta tuntuu että kaikki kuulostaa niin tyhmältä sun hienojen ajatuksien jälkeen. 😀 Nyt sitten uskaltauduin ilmoittautumaan lukijaksi, vaikka ei mulla nytkään mitään hienoa sanottavaa ole. Tsemppaat näillä kirjotuksilla kovasti :–)

    Tykkää

  9. Jep, luulen itsekin, että sellaisista odotushetkistä pääsee ajan kuluessa helpommin ja helpommin yli tähän hetkeen, kun ensin on oikeasti tajunnut virheellisen ajattelumallin.

    Tavallaan pelottavaa, mutta myös lohdullista ajatella, että meillä on varmasti vain tämä hetki. Mitä hetkemmin. Se on mielestäni aivan loistavasti sanottu. 🙂

    Hih. Minäkin pelkään aina toistavani itseäni – teksteissä ja vastatessani teille. Mutta ei kai sitä tarvitse pelätä, kun tietää, että jokainen sana on kuitenkin harkittu ja pitää sisällää oikeasti merkityksen. :)<3

    Tykkää

  10. Niin ihana kuulla, kiitos! Ja pöh. Minun ajatukseni eivät ole sen hienompia kuin sinun tai kenen muunkaan. Hienous syntyy siitä, että niin moni pystyy samaistumaan niihin ja kertoo omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Joten rohkeasti vaan kirjoittamaan tänne, jos siltä tuntuu. Luen aina muiden mietteitä tosi, tosi mielelläni. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s