itsensä kuuntelu · joulu · oma kanta

Joulu tulee, ruoka tulee. Suu auki?

Kuka meinasi vetää pipariöverit jouluna?
Pian tulee joulu, silloin syödään. Pikkujoulut, silloinkin syödään. Huomenna on syntymäpäiväni, silloin mennään syömään. Viikonloppuna synttärikutsuni, silloin kaikki tulevat meille syömään. Joulun jälkeen järjestetään työpaikan voitonjuhlat, silloin luonnollisesti ohjelma koostuu syömisestä. Uutena vuotena, noh, silloin kai ennemminkin juodaan. Syödään varmaan myös, sipsiä yöllä.
Sellaista se on. Ei kai syömistä turhaan kuvailla myös sosiaaliseksi tapahtumaksi. Olen jonkun jopa kuullut sanovan, ettei viitsi ikinä oikeastaan syödä kotona. Siitä kun puuttuu oleellinen osa ateriaa – toiset ihmiset. Omaan korvaani se kuulostaa hassulta. Minä syön kaikkein maistuvimmat ja mukavimmat ateriani kotona, usein ihan vain yksin. Olen joutunut opettelemaan sosiaalista syömistä: koen vain hirvittävän vaikeaksi yrittää samalla nauttia ruuasta, kun keskutelen toisten kanssa tai huomion heitä jollain toisella tapaa. Olen huomannut, että toisilta se onnistuu vähän kuin itsestään.
Minulta ei vieläkään aina tule luonnostaan ajatus hei, kivaa päästä ulos syömään. Sillä usein vahingossa deletoin ajatuksissani itseltäni tuon ruokaosuuden, ihan vain vanhasta tottumuksesta. Hetken päästä aina tajuankin, että se ruokailu koskee yhtälailla myös minua. Ja se on hienoa tajuta.
Näin joulunalla saa lukea vinkkejä sieltä ja täältä, kuinka joulukilot saa pidettyä poissa. Vaikkapa jättämällä tortut kauppaan ja laatikot seisovaanpöytään. Suklaista nyt puhumattakaan. Alan aina väkisinkin miettimään omaa suhdettani ruokaan: pitäisikö tehdä sitä ja tätä, niin ja näin, eli siis kuinka nyt tulisi syödä?
 

 

Aloitin sunnuntaina todenteolla joulunodotuksen. Joululaulut raikaamaan, glögiä mukiin ja piparitaikinaa vaivaamaan. Yhdenlaiset piparit eivät riittäneet, vaan tarkoitus oli tehdä kolme eri taikinaa. Päivän aikana ehdin kuitenkin tehdä vain kahdenlaisia: valmispiparitaikinasta sekä Hillan terveyspiparitaikinasta. Jälkimmäinen takina ei minun vaivauksessani oikein esteettisessä mielessä onnistunut, maultaan kylläkin. Heh.

Ensin oli kieltäytyminen. En syö, en tarvitse, en edes halua. Sitten tuli himo, mutta yhäkin kieltäytyminen. Parantuessani aloin sallimaan – osin pakotettunakin – asioita ruokavaliooni. Olin tohkeissani kaikesta ”uudesta”. Joulunodotus tuntui taas joulunodotukselta ja syntymäpäivät syntymäpäiviltä, sain syödä glögiä ja kakkua, jos halusin. Halusinhan minä. Myöhemmin syöminen arkistui, jokainen ateria ei enää tuntunut riemuparaatilta, vaan aivan tavalliselta elämältä. Niin sen kuuluukin olla.
Olen tajunnut, että nyt olen tilanteessa, jossa oikeasti voin päättää itse, mitä suustani alas lasken. Kukaan tai mikään muu kuin minä itse ei vaikuta siihen. Edes tekstipätkät lehdissä tai ravitsemusterapeutin suositukset telkkarissa. Minulle yksi vapauden osa-alue on nimenomaan se, että voin valita kananmunan ja pizzan väliltä. Sen lisäksi, että voin päättää itse, mitä syön, voin myös päättää, mitkä seikat valintoihini vaikuttavat: mieliteot, terveellisyys vai jokin muu.
Rauha tulee siitä, ettei ole mitään totaalisen kiellettyä. Voin, jos haluan. Silloin ennen minua harmitti ja suututti, jos jouduin istumaan kahvipöydässä tyhjin suin, kun muut herkuttelivat. Koska syömättömyys ei ollut oma valintani. Usein kuulee laihduttajien valittavan, kuinka se tylsä salaatti odottaa jääkaapissa, kun  sulla sentään on toi pasteija. Tekisi mieli mojauttaa marmattajia, oma valintasi, sisäistä se. Mielestäni joulupöydästä ei pitäisi selviytyä – ilman mitään tai minkään kanssa. Inhottaa koko sana. Oli se ruokavalio mikä tahansa, ennen sen noudattamista kannattaisi käyttää aikaa sen sisäistämiseen ja hyväksymiseen, miettiä syitä ja pohtia, miksi. Se, että pystyy istua vaivatta oman valintansa mukaan kahvipöydässä joko pullatta, kokonaisen tai puolikkaan pullan kanssa on mielestäni oman itsensä tuntemista.
 
Nykyisin jouluni olisi joulu ilman isoa perunalaatikkokasaa. Koska perunalaatikkomuus olisi oma päätökseni.
 
Sama pätee yleisestikin elämässä. Ihminen joutuu tekemään valintoja koko ajan. Usein ne ovat onnistuneita, jos hän oikeasti pysähtyy kuuntelemaan itseään ja myös osaa kuulla ja erottaa viestit. Minä tiedän, miksi en itse halua käyttää juurikaan alkoholia tai vedelle ”edes pikkujouluissa” ympäripäissäni. Sen vuoksi pystyn loistavasti tanssimaan ja pitämään hauskaa ilmankin. En hämäänny tai vaivaannu kysymyksistä etsäookännishjajuonu. Korkeintaan hiljaa mielessäni ihmettelen takaisin kuinkasäoottollasessakondikses. Harvoin sitäkään, sillä mielestäni jokainen saa toimia juuri niin kuin parhaaksi itselleen näkee.
 
Toiset kuuntelevat enemmän mielitekoja kuin järkeä. Toiset jotakin aivan muuta. Jotkut valitettavasti itsensä ulkopuolelta tulevaa kehotusta, painetta tai epäsuoraa käskyä.
 
On hieno asia, että jokaisella on vapaus valita. Sitä kannattaisi arvostaa. Siis. Jos joulupöydässä joku kieltäytyy perunalaatikosta, älä ota sitä itseesi, vaan maista ihmeessä. Mutta jos et tosiaan halua luumukiisseliä, älä syö vain koska muutkin. Oma periaatteeni.  
 
Itse aion kyllä syödä molempia. 🙂

9 thoughts on “Joulu tulee, ruoka tulee. Suu auki?

  1. Hassua. Nimittäin se, että itselleni on nimenomaan ollut ongelmallista opetella syömään yksin. Kun muutin yksiööni, oli työn ja tuskan takana opetella syömään ilman toisia ihmisiä. Onneksi opin. Ja opin myös nauttimaan siitä ja lopulta tekemään hyvää ruokaa ja leipomaan hyvää leipää vain itselleni. Ennen kun tuli laitettua aina muille, ja syötyä itse siinä sivussa. Pahimpina aikoina vain laitettua muille ja katseltua vierestä ikään kuin ravintoaineet ja energia olisivat hypänneet minuun ruuanlaiton ja toisten syömisen kautta. Ihanaa, että voimme oppia, onnistua, oivaltaa, hyvä me! Viime aikoina olen oivallellut juurikin samoja asioita kuin sinä: voin itse vaikuttaa, saan vaikuttaa, osaan vaikuttaa syömiseeni ja sen terveellisyyteen tai herkkupitoisuuteen ja mihin vain. Kaikkeen terveellä, normaalilla tavalla.

    Mun massu täyttyy jouluna, hyvä ruoka kuulu olennaisesti jouluuni, kaikista juhlapyhistä joulu on itselleni se ruokaisin. Jouluna tapaan yhtä paljon leikkimielellä kuin vakavissanikin todeta: on paljon tärkeämpää, mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä kuin joulun ja uuden vuoden välillä. Siispä nautin lanttulaatikosta, suklaasta, itse taikinasta asti tehdyistä joulutortuista, omalla kylällä kasvatetusta kinkustakin, itse leivotusta joululimpusta… Kohtuudella (joka muuten tarkoittaa minulle samaa kuin oman oloni mukaan), aidolla nautinnolla.

    Tulipas nyt täytettyä kommenttilootaa myymeillen, mutta osuva aihe! Ja äh, jotenkin nyt palaan vielä siihen fitfashion-juttuun, ja jatkan kommenttiani aiheesta, mutta siis…sinne olis jostain syystä ollut paljon pelottavampaa kommentoidakin 😀 En minä tiedä, tämä on hyvä näin. 🙂

    Tykkää

  2. Kuulostaa kyllä ihanalta, kun noin paljon juhlallisuuksia tiedossa! Minä taas pidän kovasti ulkona syömisestä, turhan harvoin vaan pääsee käymään eikä kutsujakaan aina satele, niin joskus harvoin jopa aivan yksin voi käydä ulkona syömässä :). Mutta sosiaalisuus on mielestäni tärkeä osa varsinkin herkkuruokien ja juhlavampien juttujen äärellä ja mahtava seura aina kruunaa tilanteen kuin tapahtumankin! 🙂

    Tykkää

  3. Heh, ei sinänsä hassua, jokaisella on omat haasteensa elämässä. Mutta ehkä kuitenkin ihan vähän hassua: mä en itse taas halunnut touhuta ruoan kanssa mitään, en kokkailla tai muutakaan. 😀 Mutta kuten sanottu, onneksi aina voi oppia kaikenlaista.

    Ja tuo sanonta on niin totta, ihan oikeasti. Onhan se joulu ruokainen minullekin – aina ollut. Ja se on kiva juttu, ei mikään selviytyminen. :3 Kohtuus ei yleensä yhdisty käsitteeseen ”hyvinsyöminen”. Mikä on mielestäni vähän hassua. Koska ei minulla ainakaan ole hyvä olo vatsassa ähkynä.

    Saa mielellään täyttää kommenttilootaa. 😉 Tykkään oikeasti lukea näitä! Ja juu, niin varmasti olisi ollut. Koska kyllä näitä kommenttejakin aika moni silmäpari lukee. Itsellänikin on ollut jotenkin ”suurempi kynnys” kommentoida fitfashionin blogeihin – nyt olen jo päässyt siitä aika hyvin yli, hehe.

    Kiitos taas tästä, myymi (kirjoitin aluksi muumi). 🙂

    Tykkää

  4. Juu, aika paljon juhlia. Pidän kyllä kaikenlaisista kissanristiäisistä. 🙂 Kuten ulkonasyömisestäkin, omalla tavallaan. Kivaa vaihtelua! Ja kyllähän se sosiaalisuus ja ihmiset kuuluvat juhlahetkiin, joulu ei esimerkiksi olisi joulu ilman perhettä ja läheisiä, olet ihan oikeassa! Jajaja, pitää käydä joku kerta yksin ulkona syömässä, testaamassa. 😉

    Tykkää

  5. Ihanaa synttäripäivää ihanalle Elinalle, paljon onnentoivotuksia ja halauksia! Toivottavasti päivä on ollut juuri niin kiva kuin sen kuuluukin olla 🙂

    Tykkää

  6. Onnittelut synttäreiden johdosta Elina! 🙂 Hahah, harmi jos piparit eivät onnistuneet! Mahtaakohan kyse olla taateleiden erilaisesta nestepitoisuudesta? No mutta jos maku oli hyvä niin ehkä se riittää 😉 Jälleen kerran hyvää pohdintaa sulla tässä tekstissä. On se vaan vapauttavaa tajuta että voi syödä ihan just sitä mitä haluaa – tai olla syömättä!

    ~Hilla

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s