Uncategorized

Sano olen ylpeä.

Helppo ajatella. Vaikea sanoa sama ääneen. Mutta nehän ovat vain sanoja. Jotka sisältävät valtavasti tunteita, vaikutusta, asenteita, koettua. Siis valtavasti voimaa. Minua pystyy parhaiten satuttamaan sanoilla. Aivan varmasti harkituilla sanoilla saa halutessaan enemmän aikaan kuin millään fyysisellä. Fyysinen kipu laantuu aikanaan. Sanoilla sivallettu ei niinkään. Helposti ainakaan.
Mutta miksi sanojen ulos päästäminen on niin haastavaa?
Katsoin silmiin ja vastasin; koska en halua tankata myrkkyä sisääni.
Kovin yksinkertaista. Oikeastaan. Sen ymmärsin. Ei iänikuista empimistä tai ainaisia epämääräisiä selityksiä. Vaatii ehkä harjoittelua, joka kuitenkin kannattaa. On huojentavaa tajuta, ettei kiertely ja kaartelu helpota tilannetta. Millään tapaa. Terveen itsevarma. Lähtökohta kai suoraan puhumisellekin.
En pelkää enää sanoja. Tai häpeä niitä. Ainakaan niin paljon. Kykenen antamaan ja ottamaan niitä vastaan. Aika hyvin ilman kauhua.
Katsoin silmiin ja sanoin; kiitos todella paljon.
Niin monta kertaa sitä vain ajattelee ja vaikka kurkusta kuinka kuristettaisiin, sanoja ei saa lausuttua ääneen. Aika usein todellakin on helpompi vain jäädä kyyristelemään hupun alle – kasvojen paljastamisen sijaan. Tosin olo, joka syntyy hupun laskettuasi on tuhat kertaa palkitsevampi kuin mikään sanomatta jättäminen.
Ei se tarkoita, että minun tulisi esitellä itseni fraasilla hei olen Elina ja sairastin monta vuotta anoreksiaa. Kuitenkin se, että kykenen katsomaan silmiin ja kertomaan sairastaneeni syömishäiriötä asian tullessa esille, on jonkinlainen merkki. Ehkä terveydestä, mutta ennen kaikkea siitä, että olen vihdoin riittävän vahva kohtaamaan sanat, niiden mukana seuraavat muistot, tunteet ja reaktiot.
Jos on vaikea katsoa toista silmiin ja huikata muutakin kuin soitellaan, on vähintäänkin yhtä haastavaa kertoa omalle peilikuvalle jotain muutakin kuin muista vetää vatsa sisään. Edelleen minun on hyvin vaikea puhua itselleni kivoja juttuja itsestäni. Toisin sanoen tyytyväinen itseeni olen yhäkin surullisen harvoin. Osin ehkä johtuen siitäkin, että mielessäni tyytyväisyys on automaattisesti täydellisyyttä, mikä taas on aika mahdotonta saavuttaa – ainakin omalla asteikollani. Kaikkea voi kuitenkin harjoitella. Mahdotontakin. Se on elämässä aika kivaa. Vaikka mahdotonta ei voisikaan saavuttaa, usko mahdottomuuteen ja siten sen tavoittelu voivat olla palkitsevampaa kuin loppupeleissä itse päämäärän saavuttaminen. Se on se matka, jonka kuljet. Ehkä usko ja asenne myös. Herkkyys huomata taivalletut kilometrit on rikastuttava taito. 
Kaksikymmentäyksi vuotta. Kun katson taaksepäin elämääni. Toisaalta tunnustellessani itseäni voisin arvioida oman ikäni helposti yläkanttiin. Ainakin kuljettujen kilometrien osalta. On ollut hetkiä, kun en ole kyennyt katsomaan taakse jäävää polkuani, vaan olen pitänyt katseen tiukasti suunnattuna tulevaan. Nyttemmin olen kuitenkin harjoitellut katsomaan itseäni suoraan silmiin ja kertomaan olevani ylpeä elämästäni. Enkä taatusti olisi yhtä onnellinen nykyisestä, jollen pystyisi myös hyväksymään mennyttä. 

Mene ja katso peilikuvaasi; mistä olet ylpeä itsessäsi?

Minä olen ehkä vähän näistä. Ilman ammattilaista ja suurelta osin ilman minkäänlaisia lisäravinteita. Riutuneesta kropasta rakennellut. Ainoastaan intohimolla. Eli Kesolla ja treenillä. 🙂

Lisäksi näistä. Sen ohentuneen hiirenhännän jälkeen.

14 thoughts on “Sano olen ylpeä.

  1. Voi sinä ihana tukkaidolini – en kai koskaan pääse yli tuosta upeasta hiuspehkosta! Terveet hiukset viihtyvät terveessä ruumiissa ja fiksussa päässä, joten sun tukka kyllä hehkuu sitä elinvoimaa mitä susta säteilee muutenkin 🙂

    Ja nuo olkapäät!! 😮

    Tykkää

  2. Ilman ammattilaista ja lisäravinteita, vau saat olla todella ylpeä itsestäsi ja näistä eikä vain vähän! 🙂 kiitos toiveikkuudesta, jonka loit minulle tekstilläsi.

    Tykkää

  3. ”Enkä taatusti olisi yhtä onnellinen nykyisestä, jollen pystyisi myös hyväksymään mennyttä.” Uskon, että asia on juuri näin!

    Se on aika hassua, että itsessään niitä ylpeyden aiheita näkee niin vähän. Jos ollenkaan. Vaikka olen varma, että jos joku muu olisi saavuttanut sen mitä sinä, niin näkisit vaikka kuinka paljon syitä ylpeydelle. Minäkin näen niitä sinussa, hirmuisesti.

    Mutta kuten kirjoititkin, onneksi tätäkin asiaa voi harjoitella. Tehdään siis niin! Molemmat!

    Tykkää

  4. Olet kyllä tullut niin pitkän matkan! <3
    Upea teksti, antoi taas ajateltavaa. Kuten Senja edellä totesikin, olet todella hyvä esimerkki monelle 🙂

    Ps. Sietääkin olla ylpeä noista olkapäistä ja kätösistä, vautsi vau! 😉

    Tykkää

  5. Elina, teit sen taas! Olen aloittanut kommentin ja pyyhkinyt sen pois ja kirjoittanut taas ja pyyhkinyt, koska mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kuinka tunnen samoin kuin kirjoitat. Ihailen tarkkanäköisyyttäsi ja herkkyyttäsi kirjoittaa. Kiitos hurmaava Elina.

    Tykkää

  6. Siihen nähden muutos itseäni tyydyttävä, heh. Kiitos. ❤ Toivoa on aina olemassa, kun on myös halua, muista se! Tsemppiä! 🙂

    Tykkää

  7. Ihan totta. Minäkin näen toisissa niin paljon hienoa ja syitä olla ylpeä, mutta itseäni kun katson en osaa nähdä sellaista. Ainakaan helposti. Opetellaan, ihan varmasti. 🙂

    Tykkää

  8. Pitkän ja kivisen reitin valitsin, sitäkin palkitsevamman. :') Pidän siitä, että teksti laittoi ajattelemaan! Olet itse upea, Hilla – kaikkine omine olkapäinesi. 😉

    Tykkää

  9. Oon iloinen, että tässä oli jotain myös nykyisyydestäsi. Ja se menneisyys, se on varmaan osaltaan tehnyt Annasta noin ihanan. :') Kiitos. ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s