Päästää irti.
Salasana, jolla pääsee elämään.
Lapsille opetetaan, että vanha lelu on annettava pois uuden tilalta. Jostain on luovuttava, jotta mahtuisi uutta. Elämään. Luopuminen on vaikeaa, tuskallista, surullistakin. Se luo kuitenkin aina tilaa jollekin muulle. Ihanalle ja onnelliselle. Mahdollisesti. Uusi barbi ei välttämättä täytäkään vanhan nuken jättänyttä koloa. Kaipuu kalvaa. Mutta toisaalta uusi voi aivan yhtä hyvin olla jotain moninkertaisesti mahtavampaa. Harppaus tyhjään ja pimeään. Riskinotostakin kai joku puhuisi. Elämä vaatii rohkeutta. Tosin rohkeus vaatii elämää. Istuessasi kotinurkassa laput silmillä vailla elämää, et voi olla rohkea, vaikka joinakin päivinä ehkä haluaisitkin. Rohkeus edellyttää lappujen poisottamista, eli elämää.
Itse kannatan rohkeutta. Elämistä. Siitäkin huolimatta, että toisina päivinä minut yhäkin täyttää epämiellyttävä olo; mitä olenkaan mennyt tekemään, päästämään irti. Kuitenkin miettiessäni ihan kaikkea nykyisessä elämässäni, esimerkiksi sitä, ettei minun todellakaan tarvitse enää ajatella, kuinka monta kertaa jaksan päivän aikana nousta portaat sisälle, olen suunnattoman kiitollinen. Olen täysin varma, että irti päästäminen on ollut paras, oikeastaan ainoa oikea, vaihtoehto.
Kaikki nykyinen ihana elämässäni. Se ei ole tullut yrittämällä. Se on tullut ennemminkin luopumalla. Luopumalla liiasta yrittämisestä. Olemalla vain oma itseni.
Minä näen kuvissa onnen äidin yöpuvussa ja (isoveikan) pandahaarukassa.
Mieleeni nousee ensimmäisenä lahjaksi antamani muki ja hämmästys toisen kasvoilla juostuani kotoa äidille sunnuntaina (biologian kirja repussa).
Ei pähkinäpussi, vaan sen sisältämä rakkaus. Ei Starbucksin (paha) kahvi, vaan mukin pitelijä.
Muistan kuvista jännityksen ja kipeät jalat.
Yllätys minulle joskus, ylpeys tuona iltana. Yhtä hymyä.
Kuvat kertovat minulle nauruun purskahtamisesta ja kyltymättömästä halusta luoda itse. Eivät lainkaan irvistyksestä tai ihmeellisestä kyhäelmästä.
Ihan paras ilta, ihan paras aamu.
Elina Heidi Rinkeli 
Ilman irti päästämistä en olisi minäkään tässä nyt. Isoista asioista piti luopua, jotta unelmista tuli totta. Tuosta kirjoitin tuonne Saksa -blogiin sen ensimmäisen kirjoituksen aikoinaan:
http://noretreatbaby.blogspot.co.uk/2011/10/jaa-hyvasti-suomi.html
Enkä nähtävästi kykene sitä vieläkään lukemaan itkemättä. 🙂 Se tunne vaan oli huikea, kun oli kaiken jättänyt taakseen, eikä tiennyt tulevasta yhtään mitään. Ei ollut kotia, ei mitään muuta kuin se hetki siinä, me kaksi ja kissa, laivan hytissä, matkalla asumaan maahan, jossa en ollut koskaan edes käynyt. Tajuttoman pelottavaa, mutta samalla niin antoisaa. Tekisin sen koska tahansa uudelleen.
Ja se kaikki luopuminen oli ehdottomasti sen kaiken arvoista, sillä sain elää elämäni huikeimman ja onnellisimman vuoden, mitä en unohda ikinä. Joskus pitää päästä takaisin hakemaan mun sydän sieltä jostain Alpeilta pois, mutta siihen asti tunnen vain kiitollisuutta, että sain tilaisuuden sen sinne jättää.
TykkääTykkää
Luin sun kommentin jo Liinan blogista ja olipa hienosti sanottu. Kuten tämä tekstikin. Taas. 🙂
Luulen, että juuri noin munkin pitäisi nyt tehdä. En tiedä sitä, mutta epäilys on. Ei vain pikkusen irrottautua, vaan laskea kokonaan irti.
Ihanaa, että olet uskaltanut. ❤
TykkääTykkää
Irti päästämisellä voi tosiaan saada elämäänsä ihan mahtavia juttuja. Sitä ei tosiaan voi tietää ennen kuin uskaltaa heittäytyä!
Ensimmäisessä kahdessa lauseessa on kiteytetty jotain upeaa <3
Ihailen tuota kykyä pukea pienet kuin suuretkin ajatukset sanoiksi!
TykkääTykkää
Nuo kaksi ensimmäistä riviä ovat kyllä parasta antia pitkään aikaan, hymyilin niille jo eilen :')
Vaikka itse päästin irti pienemmässä mittakaavassa kuin sinä ja tietyllä tapaa paljon ”vähäpätöisemmässä” asiassa, niin olen silti samaa mieltä kanssasi, sanasta sanaan. Ja oli se irtipäästämisen kohde mikä tahansa, niin väittäisin, että lähes aina se helpottaa ja vähintäänkin jälkeenpäin katsottuna auttaa asioihin, hurjastikin. Parasta on, kun osaa päästää irti ja pitää kiinni oikeista asioista 🙂
Ps. Mitämitä hassuja herkkuja oot tehnyt? Kerrrro! 🙂
TykkääTykkää
Hyvä kirjoitus! Teksteissäsi esiintyy aika monesti nuo biologian kirjat ja lukeminen, minne kouluun olet hakemassa? 🙂
TykkääTykkää
Olen lukenut blogiasi jo pitkään, melkein jopa alusta asti.
Jostain syystä en ole koskaan ennen mihinkään kommentoinut (olen huono kommentoimaan, tämä taitaa olla ensimmäinen blogikommenttini ikinä! :)) Nyt oli kuitenkin aivan pakko kirjoittaa ja kiittää.
Siispä suurkiitos, olen saanut teksteistäsi (niin tästä kuin mooooonista aikaisemmista) niin paljon voimaa, uusia oivalluksia ja iloa päiviini, etten voi sitä sanoin kuvaillakaan.
Monet tekstit sisältöineen ja oivalluksineen ovat kuin suoraan omasta elämästäni ja ajatuksistani. Irti päästämistä, luopumista ja uuteen elämänvaiheeseen uskaltautumista olen nimittäin juuri lähipäivinä pohtinut itsekseni. Ihailen kykyäsi kirjoittaa nämä ajatukset koskettaviksi teksteiksi!
Kiitos siis kirjoituksistasi ja aurinkoa kevääseesi!
katri 🙂
Niin ja hei, voisin yrittää uskaltautua kommentoimaan myös jatkossakin.
TykkääTykkää
<3 :))
TykkääTykkää
Istun yksin täällä, hiljaisessa, hämärässä asunnossa, kaikkien muiden vielä nukkuessa. Ja tirautin kyyneleen. :') Heidi ❤
TykkääTykkää
Mullakin on epäilys, että juuri niin sunkin pitäisi tehdä. Edes kokeilla. ❤ Olen varma, että uskallat!
TykkääTykkää
Jep, ei voi tosiaan tietää. Se on samalla jännää ja pelottavaa. Toisaalta tosi usein tuntuu, että heittäytyminen on vain ja ainoastaan positiivinen juttu. 🙂
Kiitos ihana. ❤
TykkääTykkää
Höps, muka vähäpätöisemmässä. Olen päästänyt monessa asiassa irti, myös ”vähäpätöisissä”. Oma juttu on aina itselle merkittävin ja niin sen pitää tällaisissa asioissa ollakin.
Ja hyvä lisäys tuo, että tulee osata pitää kiinni myös oikeista asioita. <3
Hihi, voi eikä. Tuo oli ensimmäinen kokeilu ja epäonnistui. Mutta aion kokeilla uudestaan! Ja mietin jo, että jos en onnistu, niin heitän pallon sulle – osaat varmasti kehitellä koossapysyvän herkun samoista raaka-aineista. ;D
TykkääTykkää
Kiitos! 🙂
Haen lukemaan ravitsemustieteitä sekä luultavasti varavaihtoehtona myös pelkkää biologiaa, koska ihmisbilsa kiinnostaa.
TykkääTykkää
Hei, ihan mahtavaa!<3 Olen tosi onnellinen, että rustasit tämän. Kommenttisi toi puolestaan iloa omaan päivääni. On niin ihanaa kuulla, että oikeasti tekstit välittävät jotakin sinne ruudun toiselle puolelle. Voimaa ja iloakin - ihan parasta. :)
Sitä samaa sinulle, Katri. Ja jätä kommentti ihmeessä toistekin. <3
TykkääTykkää
Hihi. :'))
TykkääTykkää
Nämä tekstisi ovat aivan mahtavia! 🙂
TykkääTykkää
Ooh! 😀
Oletko ajatellut hakea Kuopioon vai Helsinkiin ravitsemustieteitä lukemaan?
Itse kun olen tässä pari vuotta biologiaa Helsingissä lukenut ja vähitellen todennut, ettei se bilsan ja kemian aineenopettajan ammatti ehkä olekaan ihan mua varten ja myöskin ekologien huono työtilanne huolestuttaa, niin olen pohtinut itsekin tuota ravitsemustiedettä.
Ajattelinkin nyt keväällä hakea sekä Kuopioon että Helsinkiin, ja jos ei tärppää, niin syksyllä jatkan täällä Helsingissä biologian kanssa aherrusta jossain muodossa.
Tsempit luku-urakkaan!
Katri 🙂
TykkääTykkää
Kiitos! 🙂
TykkääTykkää
Oii! 🙂
Haen ainakin Kuopioon, luultavasti myös Helsinkiinkin, vaikka onkin ainakin oman käsityksen mukaan vähän erilaiseen painottuva, vissiin elintarvikepuolelle (jne) enemmän.
Sitä samaa, jos ja kun päätät hakea! 🙂
TykkääTykkää