Kello on viisi aamulla. Olen syönyt jo kesäkurpitsaisen aamupuuroni. Ehtinyt juoda ensimmäisen kahvikupillisenkin. Lisäksi olen jo hetken istunut tyhjä ruutu edessäni. Miten aloitan? Harvoin törmään ongelmaan, etten tiedä, kuinka kirjoittaisin. Mikä määrittää oman postauskynnykseni? Mikä ylittää sen? Kuinka turhasta voin raapustella? Pohdintaa ja paatosta. Ne tulevat vähän kuin luonnostaan. Sinä voit pitäytyä yhä edelleenkin vain niiden lukemisessa, jos siltä tuntuu. Haluaisin kirjoittaa toisinaan kuitenkin myös kuluvasta arjesta, tavallisen tylsistä jutuista. Ajattelinkin ujuttaa väliin tulevaisuudessa myös tätä ihan tavallista.
Seuraavassa takkutukkaa, aikaisia aamuja ja hurjaa jalkatreeniä.
Viisi päivää. Se on melkein kokonainen viikko. Vietin juuri viisi kokonaista päivää, joiden aikana en kertaakaan peittänyt unettomista aamuöistä johtuvia mustia silmänalusia, pukenut kunnollisia vaatteita (treenivaatteita lukuun ottamatta) ja hiuksetkin harjasin ehkä kolme kertaa. Mikä on normaali määrä tällaiselle pitkähiukselle yhtenä päivänä. Vähän eläimellistä menoa. Vähän rentoa. Vähän terapeuttista. Istuin nenä kiinni kirjassa, söin, juoksin, nostin punttia ja nukuin. Okei, kävin ehkä muutaman kerran välissä suihkussa. Yhden kerran innostuin jopa kokkaamaan. Ja fiilistelemään auringon pilkahdusta. Vaatii hieman totuttelua, etten enää asu työpaikalla.
Kolmantena päivänä olin tekemässä jalkatreenin aamulla. Puoli kahdeksalta. Vähän myös
leikkimässä personal traineria, sillä normaalista poiketen en ollut yksin, vaan Santtu oli mukana. En myönnä, että olisin raahannut – ehkä vähän ehdotellut vain. Treenin alussa varovaisesti huomautin, että voi olla jaloille pieni järkytys aloittaa täydellä ja täysiä vedettävällä ohjelmalla. Tiedättehän miehet, jalat eivät useinkaan ole lempparilistan kärkipäässä. Tiedättehän edelleenkin miehet, miehinen kantti ei aina anna periksi. Niin ja, teidän on syytä tietää myös intohimoni pakarapainotteisiin jalkarääkkeihin. Treeni koostui split squateista, tavallisista kyykyistä, bulgarialaisista smithissä, lantionnostoista sekä viimeistelevistä liikkeistä. Rennosti heitettynä,
normi setti. Tällä kertaa hurjan siitä teki kuitenkin keskeytys ja kaksi kertaa vessaan ryntäys huonon olon vuoksi. Jääköön arvoitukseksi, kuka jätti leikin kesken. 🙂 Oli aika rankka pyörämatka kotiin – niin vierestä arvioituna.
Koska aiemmin loihtimani marjapiirakka odottaa puolittain syötynä edelleenkin jääkaapissa, ajattelin neljäntenä vapaapäivänä (mikä on kovin suhteellinen käsite, lukuprosessi on nimittäin piippailua huomattavasti rankempaa), etten viitsi leipoa toista moista viereen syöjää odottelemaan. Kohdistin kokkailuintoni sen sijaan lounaaseen, tarkemmin soijarouhesuippiksiin. Kyllä, keksin idean taas omasta päästäni. Mikä ei tietenkään poissulje sitä, että joku toinenkin on voinut keksiä saman nerokkuuden joskus aiemmin. Olin tyytyväinen lopputulokseen; riittävän yksinkertaista ja nopeaa, mutta hirveän hyvää ja terveellistä. Tein soijarouhekastikkeen tomaattimurskaan, maustoin ja nakkasin sekaan sipulia sekä vihanneksia. Jätin riittävän tönköksi, jotta täyttäminen onnistui ilman levähdyksiä. Viimeistelin juustoviipaleella. Kuten todettu, en ole mikään kodinhengetär. Siispä totta kai napsaisin puhelimella kuvan harvinaisesta tapahtumasta ja lähetin suippisotoksen niin äidille kuin Santullekin. Ylpeä Rinkeli!
@elinaheidi
Viikonlopun olen töissä ja huomenna käyn vielä viimeistelemässä treeniviikon lenkillä. Muuten viikkoa taaksepäin katsellessani olen iloinen. Onnelliseksi minut on tehnyt erityisesti helmikuun kevät ja ilta, kun kävimme ajelemassa vanhoissa maisemissa. Sillä reissulle nimittäin tajusin, kenelle tätä elämää oikeastaan elänkään. Oivalluksen jälkeen kaikki on niin nastaa satunnaisista töyssyistä huolimatta.
Keväistä viikonloppua tämä Rinkeli täältä toivottelee. 🙂
Elina Heidi Rinkeli 
Ihania, elinamaisia arjen asioita – tykkään! 🙂 Nyt palan halusta päästä sun jalkatreenirääkkiin, syödä sun soijarouhesuippiksia ja juosta sun vierellä lenkillä keväisessä maaliskuussa, hih. Ja olet kyllä ihan höpöhöpöttäjä kun väität, ettet ole kodinhengetär; kyllä siinä nyt vain kuules tarvitsee edes ripauksen hengetärtä, että saa herkkusuippikset ja marjapiirakan tehtyä. Usko mua!
TykkääTykkää
Ihanaa kuulla sun arkirutiineista! 🙂
Tosi naminamin näköistä piirakkaa ja paprikoitakin, kyllähän siellä kodinhengetär selkeästi pilkahtelee esiin 😉 Jalkarääkki kuullostaa hullulta – ja samaan aikaan erityisen ihanalta. Personal trainerin leikkiminen on huippukivaa!
Mitä ihanaisinta viikonloppua sinullekin Rinkeliseni! ❤
TykkääTykkää
Kiva kuulla! Ajattelin, että tällaiset voivat olla vähän tylsää luettavaa, mutta jotenkin on kiva koittaa kirjoitella välillä erilaistakin. 🙂
Aah, kuulostaa täydelliseltä, haluaisin myös ihan samat jutut sun kanssa! ❤ Toivottavasti toteutetaan vielä, viimeistään kesällä pääsykokeiden jälkeen!
TykkääTykkää
Kiva, kun pidit, Hilla! 🙂
Joo, jalkarääkki oli kiva ja kai loppujen lopuksi Santtukin tykkäsi. 😀 Marjapiirakka oli muuten Pipsan reseptillä ja oli kyllä hyvää.
Ihanaa viikonalkua!:*
TykkääTykkää
Elinan arki kuulostaa kivalta! 😉
TykkääTykkää
Hehe, menettelee. ;D
TykkääTykkää