Voi, kunpa tietäisinkin. Haluaisin tietää. Mutta toisaalta. Tarvitseeko minun tarkasti määritellä. Sitten kuitenkaan. Niin tismalleen kuin itse tekisin. Jos tietäisin. Muuttaisiko tieto jotain. Minussa.
Siirtymät ovat aina jotain hivenen häilyväistä. Syksystä talveen. Talvesta kevääseen. Mihin piirrät rajan? Vedät viivan? Joku on joskus määritellyt jotain. Marraskuu on vielä syyskuukausi. Minulle se on kuitenkin aina ollut talvea. Siitäkin huolimatta, että näen oman talveni keskellä vielä rippeitä syksystä; jäätyneitä lehtiä ja vasta pimeyteen totuttelevia katulamppuja. Kuka on väärässä? Maaliskuun alku on kai lopputalvea. Yleensä. Paitsi tällaisina vuosina, kun helmikuussa voi käyttää jo kevättakkia. Määritelläänkö uudestaan? Vai määritelläänkö ollenkaan?
Minä olin sairas. Minä olen terve. Ehdin olla myös jotain siltä väliltä. Tuleeko terveyden jälkeen vielä jotain? Täydellisen terve. Olen joskus miettinyt. Sellainen tila, kun lehden kärjetkin ovat peittyneet lumen alle. Ei rippeitä menneestä. Koetusta. Läpikäydystä. Onko se mahdollista? Paremminkin, onko se tavoiteltavan arvoista? Sitten kuitenkaan.
Mitä jos en haluakaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Edes siistityltä. Vaan jos haluankin jatkaa, en aloittaa, roiskeista ja vahingoista huolimatta. Ottaa opikseni, kasvaa ja muovautua. Arvatkaa, myös olla ylpeä. Niistä jo aikalailla haalistuneista rähmistä.
Voinko olla terve rippeillä? Jäännökset, voivatko ne estää minua olemasta terve? Eivät mielestäni. Ne ovat pieni osa tuolla jossain perukoilla, mielessä vain satunnaisesti. On kuitenkin yksi ehto. Sen tulee täyttyä. Minä en saa pitää rippeitä poissa mielestäni. Niiden on pysyttävä. Ihan itsekseen, omin avuin. Silloin olen terve. Vain heikkoina hetkinä minä työnnän ne pois. Sellaisia hetkiä tulee kaikille. Oma rajani, jonka olen itselleni vetänyt. Vaikken sellaisten määrittämisestä niin välitäkään.
Mitkä rippeet. Ja ovatko ne rippeitä, vai ainoastaan muuttuneita käsityksiä tai uusia valintoja. Olen kyllästynyt kysymyksiin ja arvailuihin. Kyllähän minä täällä, sydämessäni, tunnen.
En edelleenkään hahmota täysin omia fyysisiä rajojani. Henkiset sitäkin paremmin. En yhäkään tarkalleen tiedä, minkä kokoinen olen. Niin, muihin verrattuna. Tarvitseeko minun tietääkään? Voin silmäillä, vilkaista, katsoa ja tuijottaa omaa peilikuvaani. Siltikään en mielessäni hahmota täysin. Iso vai pieni? Liian iso? Toinen jäännös, joka hyppää sieltä jostain toisinaan. En tiedä, vaikka tiedän, ettei loppujen lopuksi mikään muu merkitse kuin oma olo omassa kehossani.
Siitä on aika monta vuotta, kun olen viimeksi syönyt hampurilaisaterian. Miksi? Sitä olen pohtinut. Sitä syvintä ja rehellisintä vastausta. Onko se jäännös menneestä, vai uusi käsitys asiasta? Onko käsittelemätön jäännös voinut matkan varrella muuttua uudeksi valinnaksi ilman, että on ensin saavuttanut käsitellyn lopputuleman? Moni uskoo, että ei. Moni asioista tietämätönkin. Jos en ensin ole oppinut syömään hampurilaisia uudestaan, en ole myöskään voinut rehellisesti tulla tulokseen, etten esimerkiksi terveyssyistä halua koko hampurilaisia ruokavaliooni.
@elinaheidi
Täyttä pötypuhetta. Etten muka voisi. Omalla kohdallani. Vaikkakin tiedän, että moni on hyvä uskottelemaan kaikenlaista itselleen. Minäkin. Olin.
Elina Heidi Rinkeli 
Raaah, en taaskaan löydä sanoja! <3 olen päässäni pyöritellyt tuota ajatusta, että mistä tietää olevansa terve. Tuo sinun sääntösi, että ajatusten on vain pysyttävä poissa ilman aktiivista poistyöntämistä, on mitä mainioin! Terve taitaa olla silloin kun rippeet&jäänteet eivät vaivaa päivittäin? Siellä ne kuitenkin ovat pääkopan kätköissä tallessa. Ilman niitä sinä et olisi sinä tai minä en olisi minä :) mielestäni niitä ei siis tarvitse kokonaan unohtaa.
Ja Elina. Sinä olet juuri sopiva ❤
TykkääTykkää
Olen ihan samaa mieltä; ilman rippeitä ja jäännöksiä, jotka ehkä jonain päivänä ovat ainoastaan muistoja, en olisi minä. Ei niitä missään nimessä tarvitse tai edes sovi unohtaa. Elämä heittelee joskus rankemmin ja kuopista (ja sieltä nousemisesta) voi ammentaa paljon, oppia jotain tärkeää tulevaisuutta ajatellen. 🙂
Ihana, kiitos, ihanuus. :')
TykkääTykkää