Muistan tarkasti.
Sen ainokaisenkin sanan.
Kerran vain lausutun.
Vuosia sitten kuullun.
Edelleen sisällä silpovan.
Kiusaaminen voi olla konkreettinen teko. Yhä useammin kuitenkin myös henkistä. Yksinjättämistä tai toiseen alentavasti suhtautumista. Ehkä niinkin näkymätöntä, että kiusattu itsekin jo ehtii epäillä.
Koska siinähän se määrittelyn vaikeus piilee. Kiusatuksi tuleminen on myös kokemus. Ihmiset kokevat asioita eri tavalla; toiset eivät ole moksiskaan, toiset muistavat sanat ikuisesti. Kukaan ei voi sanoa toisen puolesta, sattuiko vai ei. Ja kuinka pahasti. Vähättelykin satuttaa – melkein yhtä paljon. Ei kukaan voi tuntea väärin. On olemassa herkkiä, muttei liian herkkiä.
Läskiksi sanominen loukkaa ja siitä saa loukkaantua. Ei huumorin häiventäkään. Entäs. Lihapulla. Saako siitä tulla paha mieli? Voiko se tuntua pahemmalta kuin läski? Jos se tuleekin oman ystävän suusta? Entä. Mykkä. Sössöttäjä. Vähentääkö loukkaavuutta se, että ne on sanottu monia, monia vuosia sitten? Jos ne edelleen muistaa sanatarkasti?
Omasta mielestäni kenties pahinta on toisen läpi katsominen. Täydellisesti omaan arvoonsa jättäminen. Sitä kun helposti alkaa miettimään omaa olemassaoloaan, epäilemään omaa arvoaan ja paikkaansa maailmassa.
Ei kiusaaminen ole tarkkarajaista. Eikä sitä tarvitse kovin hyvin pystyä määrittelemäänkään mielestäni. Riittää, että tulee paha mieli. Ja sen saa sanoa ääneen. Riittää, että toinen ymmärtää tekonsa ja pyytää ehkä anteeksi.
#kutsumua #Elinaksi
Mulle on tullut paha mieli. Vaikka ei mua ole pahasti, pitkäaikaisesti koskaan kiusattu. Enkä ole tahallisesti ketään satuttanutkaan.
Kampanja #kutsumua on tärkeä ja valitettavan ajankohtainen. Varmasti tosi monelle.
Elina Heidi Rinkeli 
Ihana ja niin rakas Elina, sielunsisko! <3
ps. Onneksi osattiin nauttia niistä ihan oikeista Lihapullista 😉
TykkääTykkää
<3 :')
Hehe, kyllä. Oli terapeuttista päästä pyörittelemään lihapullia. ;D
TykkääTykkää
Ihana kirjoitus <3
Olen miettinyt välillä mitä olin kouluaikoina, en ollut kiusaaja enkä kiustattu, mutta syrjitty ja se jättää myös omat kolhunsa, kait sekin on yksi kiusaamisen muoto…. En kuitenkaan ollut yksin <3
Kyllä sanomiset jäävät myös kummittelemaan, kaikki ovat varmasti kuulleet joskus jonkun pahan sanan sanottavan itsestään… Suuri osa on myös varmasti joskus sanonut sen jonkun ikävän sanan toiselle tai toisesta…. Mun naurua on pilkattu aikoinaan ja olen ollut hyvin hämmentynyt aikuisiällä kun mieheni on sitä kehunut ihanaksi. Mut oli saatu uskomaan että mun nauru on omituista…
Työpaikkakiusaamisen olen kokenut, enkä voi käsittää että aikuiset ihmiset tekevät sellaista…..
Ja en tiedä, mikä sai mut just sun postaukseen näin paljon kirjoittamaan, mutta näppis sauhusi 😀
http://outinfitness.fitfashion.fi/
TykkääTykkää
Meillä on niin suuri tarve kuulua joukkoon, että joskus ulkopuolelle jääminen ja ”läpikatsominen” voi tuntua pahemmalta kuin yksittäiset sanat… Jos kutsun sua #Rinkeliksi? 🙂 #Ystäväkseni? ❤
TykkääTykkää
Kiitos, Outi, kun kerroit tuon kaiken. 🙂 Arvostan sitä – aihe kun on monelle arka.
Itse tiedän myös jotakin jonkinlaisesta työpaikkakiusaamisesta ja erityisesti siitä, miten sanat jäävät kummittelemaan. Ja niillä on tosiaan suuri voima. Esimerkiksi. Mulla ei ole ässävikaa, mutta joskus joku sanoi, että sössötän – ja sen jälkeen mun ässä alkoi sössöytymään sellaisissa tilanteissa, kun jouduin puhumaan ihmisten edessä ääneen.
Ihanaa, että oot löytänyt rinnallesi noin ihanan miehen. :') Ja kiitos kommentista! Ilahduin hirmuisesti!
TykkääTykkää
Niin totta. Ja toisinaan riittäisi, että olisi edes yksi henkilö, jolle kuulua. On rankkaa, jos on aivan yksin.
Kyllä. Olen sun ystävä, Rinkeli. :')<3
TykkääTykkää