Uncategorized

Se oli valintojen perjantai.

Kello kuusi ja nollakuusi. Puuro pyörii mikrossa. Pakastemansikat ovat vielä jäisinä odottamassa kulhossa. Päivän ensimmäiset valinnat edessä.
Valitsen punaraidallisen kulhon vihreäreunaisen sijaan – on sellainen fiilis.
Valitsen poikkeuksetta minilusikan pikkulusikan sijaan.
Kello kuusi ja kakskymmentä. Tai jotain sentapaista ainakin. Olen hetken selaillut uutta FODMAP-kirjaani ja odotellut jäähtymistä. Nappaan kulhon pakastimesta. Syön puuron aina kylmänä liisterinä. Kahvin toki lämpimänä, mutta en koskaan höyryävän kuumana.
Valitsen puuron päälle pakon edessä kaapista halpisraejuustoa.
Valitsen olla surematta. Keson puuttumisesta huolimatta.
Koen itse, että toisinaan tunnekin voi olla tietoinen valinta. Valinnan kautta tunteen sisälle päästyäni se muuttuu täysin aidoksi tuntemukseksi. Syntyä se voi siis spontaanisti tai tarkoituksella – aitouteen sillä ei ole vaikutusta.

Kello seitsemän ja kymmenen. Olen juonut aamupalan päälle kolme kuppia murukahvia. Suhteellisen laihana Elinan tapaan. Kirjoitan. Kirjoitan. Kirjoitan. Ja epäröin perään saman ajan. Kunnes on pakko tehdä päätös.
Valitsen julkaista tekstin. Lopulta.
Valitsen olla tyytyväinen.
Ihmiselle, joka on kova pohtimaan asioiden eri näkökulmia, toisinaan ehkä hiukan liiankin perusteellisesti, on haastavaa suora ja yksioikoinen toiminta. Joskus on vain pakko lopettaa kesken ja alkaa olla esimerkiksi tyytyväinen. Tai onnellinen.

Kello yhdeksän ja nollayksi. Huomaan olevani keskellä hyvin väsynyttä aamua, jota varjostaa tuloillaan oleva flunssa. Ei ole minun tapaistani istua vapaana aamuna vielä yhdeksän aikaan sohvalla. Tänään kuitenkin;
valitsen juuri sen vaihtoehdon.

Valitsen jättää lenkin väliin.
Valitse sen sijaan fysiikan laskut. Jotka jo valmiiksi inhottavat.
Jo yhdenkin päivän valinnoilla on vaikutusta omaan hyvinvointiin. Parhaimmillaan valinnat tuottavat mielihyvää ja onnistumisen tunteita. Vaikka oikeita valintoja tuskin on olemassa. On vain vaihtoehtoja, joita on puntaroitava. Itse koin ylpeyttä valinnoistani; onnistuin kuuntelemaan itseäni ja toisaalta myös tarttumaan vaikealta tuntuvaan asiaan.

Kello kaksitoista ja kolkytyksi. Olen kahden vaiheilla. Karhea kurkku tuntuu ikävältä ja olo hyvin nuutuneelta. Pää on kuin painava puuhalko. Kaadan tyrnishotin ja kulautan sen yhdellä huikalla alas.
Valitsen kemian luennon yliopistolla.
Valitsen positiivisemman lähestymistavan; olo on oikeastaan ihan okei.
Aina valinnat eivät mene ihan nappiin. Vaikka päätöksen tekoa lähes poikkeuksetta ohjaakin tunne siitä, että on tekemässä oikein. Mutta toisaalta. Elämästä ei tule mitään, jos pelkää – koko ajan – omia valintojaan ja niiden seurauksia. Hivenen huonommatkin valinnat kuuluvat systeemiin. Minun valintani lähteä yliopistolle yhden luennon vuoksi oli vähän turha. Ei lopulta kuitenkaan huono; näinhän kurssikavereitani.

Vihdoin kello seitsemäntoista ja viiskytviisi. Maha kurni jo iltapäivän luennolla niin kovaa, että ihan nolotti. Katan äidin luona pöytää ja kaivan raclettelaitteistoa kaapista. Meidän perheen nostalgiailta on alkamassa; raclettea, Aliasta, fondueta. Kuten pienempänä oli tapana. Ja muistoja tietenkin myös. Veikan tähtitieteen sepustuksia unohtamatta – maailmankaikkeuden yleisin aineen olomuoto on muuten plasma. Arvasin neljännellä.
Valitsen olla kuin pikkuRinkeli.
Valitsen olla maailman onnellisin Rinkeli.
Yleensä valitaan vaihtoehdoista. Otan poropullia tai kanapalleroita. Joissakin tapauksia on mahdollista valita useampiakin. Söin palleroita ja pullia ja pötköjä. Elämä ei aina ole onneksi kuin joko-tai. Aivan erityisen ihanalta elämä tuntuu kuitenkin silloin, kun huomaa edessä olevan oikeastaan vain yksi mahdollinen vaihtoehto; en mä voi olla tässä perheen kanssa pöydän ääressä kuin mielettömän onnellinen.

Vaikka vaihtoehtoja olisikin edessä vain yksi, sekin on valittava. Siihen on itse tartuttava. Onnellisuus ei kävele elämään omin jaloin ilman apuja, kuten ei moni muukaan asia. Elämässä pitää ensin itse ottaa, jotta se sitten antaa. Yrittää, tehdä vähän töitä ja sitten vasta nauttia. Luulisin.

Valitsen päivän pienetkin hetket.
Valitsen tarttua vaihtoehtoon.

Kello kakskytyksi ja nollaviisi. Päämäärä saavutettu. Siis päivä koettu, ei vain läpi selvitty. Valintoja ohjaa päämäärä – päämäärät. Luulen, että tiedostamattaankin ihminen pyrkii koko ajan jollekin päätepysäkille. Tai ehkä paremminkin välistopille. Josta voi jatkaa taas uusiin kohteisiin. Tavoitteita on erilaisia, monia, joskus päällekkäisiäkin. Minulle päämäärät ja tavoitteet luovat elämän mielekkyyttä. Itsensä kehittäminen – etenkin henkisiltä ominaisuuksilta – on ihan kiva päämäärä. Sellainen, jossa ei ihan heti saavuta maalia.

Valitsen nukahtaa.
Ainoastaan olen. 

Toisinaan tarvitaan kuitenkin myös hetkiä ilman minkäänlaisia valintoja.

4 vastausta artikkeliin “Se oli valintojen perjantai.

  1. KYLLÄ, tykkäsin tästä tekstistä.
    Uskon, että onnellisuuden voi VALITA. Joskus valinta on helppo ja itsestään selvä. Joskus hankala ja epävarma, mutta silti mahdollinen.

    Tykkää

  2. Viisasta tekstiä, kuten aina. Mäkin valitsen olla onnellinen. Vaikka se tarkoittaisi välillä myös uskallusta olla analysoimatta jokaista asiaa loppuun asti.
    <3

    Tykkää

  3. Näinpä. Eteen sattuvia tilanteita ei voi aina valita, niihin ei voi aina itse vaikuttaa, mutta niihin, kuten koko elämään, suhtautuminen on aina itsestä kiinni.
    Ihanaa, että pidit tekstistä. :')

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s