Maanantai ja aamu. Tapahtumien täyteinen viikko edessä. Mutta elän varpaat vielä menneen viikonlopun puolella. Erityisesti mietin sellaisia asioita kuin oikea seura ja erilainen Jyväskylä. Pohdintoja ja ajatuksia kirvoittaa ehkä se, että vietin viikonloppuni ystävieni seurassa Jyväskylässä. Olin selkeästi Jyväskylässä, joka erosi pääkaupunkiseudusta mielestäni hurjasti monellakin tapaa. Mutta että olinko myös oikeassa seurassa?
Pikatesti.
Muutoksia lääkityksessä – vähensitkö/lisäsitkö?
Vähensin. Koska unohdin. No, särkylääkkeet, mutta myös hammaskivun miltei kokonaan.
Tuliko uni – nukahtamisvaikeuksia?
Sammuin kuin saunalyhty. Monen viikon univaikeuksien jälkeen muuten.
Onnea! 10/10 ja oikea seura.
Kyllähän minä sen tiedän. Sillä olen jo aikaa sitten ymmärtänyt, ettei ympärillä kannata roikuttaa pahalta tuntuvia ihmisiä. Tai pikemminkin, ei heissä kannata roikkua. En usko ihmisen pahuuteen, vaan ennemminkin kahden ihmisen väliseen pahaan energiaan. Kaikki eivät vain sovi yhteen, edes hyvänpäiväntutuiksi, vaan ovat heti napit vastakkain. Huono ja paha mieli, sellainen negatiivinen energia, syntyy usein vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa suhteissa. Harvoin se ryöpsähtää yksin ollessa.
Elämä sisältää aika hassun mekanismin; ihmisen löydettyä ensin oman itsensä hänen ympärilleen alkaa kerääntyä samankaltaisia ja toisaalta myös sopivan erilaisia henkilöitä, joiden kanssa on selkeän hyvä olla. Mutta se hyvä olo, se ei ole vain samankaltaisuutta. Ei identtisyys ole ystävyyden tae, todellakaan. Jos peilistä näkee koko ajan vain oman itsensä, niin hyvässä kuin pahassa omat luonteenpiirteensä, voi olla haastavaa luoda kahden ihmisen välistä syvän ymmärryksen siltaa. Itse ainakin ajattelen niin. Samankaltaisuus myös kyllästyttää. Yhteiset piirteet, arvot, asenteet ja mielipiteetkin yhdistävät, mutta tietynlainen erilaisuus sitoo tiukasti yhteen. Ehkä se on osin myös uteliasuutta toista kohtaan.
Minä usein uuden ihmisen tavattuani aika pian kyllä tunnen, jos on hyvä olla. Mietin kuitenkin, että sitä on aika yksinkertaista myös ”testata”. Muutenkin kuin pilke silmäkulmassa jollain pikatestillä, heh. Jos ihmisen tavattuasi ja tovin juteltuasi pystyt rauhallisin mielin olemaan myös hiljaa hänen seurassaan – ilman kiusaantuneisuutta tai tarvetta tapailla turhanpäiväisiä täytesanoja – on seura aika usein oikea, täynnä hyvää oloa. Sanaton yhteisymmärrys voi syntyä jo heti kättelyssä, ei siihen välttämättä tarvita alustaksi vuosikymmeniä. Sellainen pehmeä sanattomuus ja hiljaisuus on kovin hienoa ja aika ainutlaatuistakin. Kummastelen usein nykypäivän ”sosiaalisesti taitavia”, joiden päätehtävä tuntuu olevan keskustelun ylläpito jokaikinen sekunti. Mielestäni sosiaalisesti taitava osaa myös täyttää hiljaiset hetket muullakin kuin sanoilla.
Mutta niin. Ääks. Taidan olla rakastunut. Siihen erilaiseen Jyväskylään – ja sen ihmisiin. Päällimmäisenä mieleen kaupungista jäi hirvittävän mukavat ihmiset kaupoissa, ravintoloissa ja kaduilla. Mielestäni oli miltei käsittämätöntä, että pienessä ja vähän syrjäisessä Siwassa lauantai-iltana nuori kassatyttö jaksoi hymyillä ja olla tosi mukava asiakkailleen. Vaikka olisi varmasti ollut mieluusti jossain aivan muualla. Eikä varmasti saanut mitään ylimääräistä hyväntyöntippiä hymystään. Ja kun ne ihmiset. Tuntui ainakin, etteivät he olleet velvollisuuttaan miellyttäviä. Jyväskylä esittäytyi minulle jollain tapaa hyvin aitona kaupunkina.
Ja luulen, että tuntisin samoin, vaikka se ei olisikaan parhaan ystäväni uusi kotikaupunki.
Tästä on hyvä jatkaa – alkamaisillaan olevaan viikkoon. Jos jyväskyläläisyyttä istuttaisi vähän tänne pääkaunpunkiseudullekin.