oma elämä

38 kuvaa.

Olen hymyillyt yksinäni koko aamun. Vuoden viimeinen päivä. Sekin tietysti pistää myhäilemään; uusi vuosi on aina jo ajatuksenakin kutkuttava. Paljon olen kuitenkin myös mietiskellyt kulunutta vuotta. Olen kokenut valtavasti erilaisia asioita; ihania yllätyksiä ja onnellisia tilanteita ja uusia juttuja. Olen minä monesti vuoden aikana itkeskellytkin; kamppaillut hankalampien asioiden kanssa. Vuosi 2014 päättyy siltikin ehdottoman onnellisissa tunnelmissa, joten kai olen oman vuoteni voittaja. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen kyllä ollut suhteellisen aikaansaava, mistä kertoo pienoinen väsymys joulun lepoviikkojenkin jälkeen.
Huh. Niin ajattelen vuodesta 2014. Vuosi sitten en olisi arvannut, että alkava jakso toisi elämääni näin paljon hyvää. Enkä tosin olisi osannut ennustaa sitäkään, kuinka paljon se voimavaroja minulta tulee verottamaan. Elämän yllätyksellisyys on mahtavaa ja varmaan tietoisestikin pyrin nykyisin olemaan liikaa ajattelematta tulevaa. Jos kuitenkin yhden toiveen lausuisin, se olisi  varmaankin jotain tämän tapaista; ole vuosi 2015 mulle hellä
Vuosi 2014

1.1.2014

Opin ymmärtämään elämää ja itseäni taas vähän paremmin. 

Innostuin alkuvuodesta hirvittävästi terveellisempien herkkujen leipomisesta. Niinkin paljon, ettei syöjiä meinannut aina löytyä. Snickers-piirakan ohje on bloggaajalta, jota jäin suuresti kaipaamaan hänen lopetettuaan kirjoittamisen.

Kävin vuoden ensimmäiset kuukaudet vielä suhteellisen normaalisti töissä. Kassaneitinä työskentely oli opettavaa ja antoisaakin aikaa, kun osasi oikeasta vinkkelistä katsella. Opin elämästä paljon. Nyt kuvaa katsoessani ymmärrän ikävöiväni kovasti työkavereitani ja piippailua.

Kevät saapui hiljalleen siitäkin huolimatta, etten kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Kaikki keskittymiseni suuntautui pääsykokeisiin. Poistuin harvoin työpaikka-pääsykoekirjat-sali-akselilta.

Kaikki keinot käyttöön. Toukokuussa mentiin enää tahdonvoimalla.

Ilman treenaamista mistään ei olisi tullut kyllä yhtään mitään. Kävin läpi kevään ahkerasti juoksemassa ja nostamassa punttia.

Koska hain Helsingin lisäksi myös Kuopioon, ilmoittauduin keväällä Eximian valmennuskurssille. Nykyinen opiskelukaverini oli myös samaisella kurssilla.

Kevään tunnelmat kiteytettynä. 

Vietin vapun yksin kotona kirjojen äärellä. Ajattelin, että haluan juhlia vappua vasta sitten, kun minulla on haalarit päällä. No, kannatti kärvistellä.

Muistan kuvan aamun. Söin väkisin Puuppolan kaurahiutaleista valmistettua puuroa. Jännitti niin vietävästi, sillä olin lähtemässä Helsingin pääsykokeisiin. Ilma oli aika lämmin ja minulla oli ihmeellinen olo huonosti nukutun yön jäljiltä. En varmaan koskaan tule unohtamaan pääsykokeen jälkeistä hetkeä. Itkeä tihrustin junassa ja näpyttelin Heidille viestiä.

Kuopion pääsykokeista en oikeastaan muista paljoakaan. Kertonee riittävästi siitä reissusta.

Nollaus. Lähdin risteilylle pian pääsykoeurakan jälkeen.

Koska olin aivan varma, etten tulisi pääsemään sisälle yhtään mihinkään ikinä koskaan ja koska minulla ei ole tapana niin vain luovuttaa, tein varasuunnitelman; PT-koulutus ja avoin yliopisto. Harjoittelin valmiiksi uskottavia PT-poseerauksiakin lippis päässä.
Lähdin äidin ja veljen kanssa Espanjaan lomalle. Tuliaisena ihania muistoja.

Kesä tuli ja stressi suli. Pääsin pikkuhiljaa taas normaaliin elämään kiinni. Kuva on kesäillalta, kun olin parhaan ystäväni ja hauvan kanssa Rantapuistossa jäätelöllä.

Nälkäinen yökylävieras.  
Yksi elämäni hienoimmista hetkistä.

Taidettiin juhlia ihan vain elämää. Kesää. Ja kouluunpääsyä. Paras ystäväni sai koulupaikan Jyväskylästä. Kaiken sen ennenaikaisen ikävän keskellä olin todella iloinen hänen puolestaan.

Viimeisiä työpäiviä. Olo tuolloin oli haikea, mutta myös helpottunut; olin niin kovin pelännyt jumahtavani kassan taakse loppuelämäkseni.

Täydellinen brunssi luonani meidän tyttöporukan kesken. Muistan olleeni hirvittävän onnellinen istuessani heidän seurassaan pöydän ääressä – karjalanpiirakka kädessä.

 Vietin kesällä ja alkusyksystä aika paljon aikaa yksin kotona, sillä Santtu teki pitkiä päiviä töissä. Kuitenkin ihan mielelläni; olin vain ylpeä työnjohtajastani.

Onneksi Vili oli meillä paljon hoidossa. 

Ensimmäiset treenit ystävän kanssa. Salin ulkopuolella tutustuin Petraan ja Marissaan yhäkin paremmin. Edelleen olen kiitollinen heidän tarjoamastaan ystävyydestä.

Kävin lapsuudenmaisemissa Fagervikissä. Oli ihan järkyttävän kolea ilma ja vähän väliä satoi. Söimme Santun kanssa mökissä Kokkikartanon broileripastaa ja karjalanpiirakoita. Se oli ihanaa.

Ensimmäinen koulupäivä. 

Kesäjuhlat bloggaajaystävien kanssa. Tutustuin ihaniin ihmisiin ja tunsin olevani osa porukkaa. Ehdottomasti vuoteni yksi kohokohdista.

Turkoosit haalarit ja fuksiaiset. Ilta oli aika jännä.

Jep. Hauva täytti vuosia ja sitä tietysti juhlistettiin. Valmistin perinteiseen tapaan maksiskakkua.

Lähdin Jyväskylään tutustumaan ystäväni uuteen kotikaupunkiin. Taisin ihastua jyväskyläläisiin.

Syksy saapui ja ensimmäiset tentit sen myötä.

Indiedays Blog Awards. Eniten olin onnellinen seuralaisistani. 

Pääsin sukeltamaan yliopistolla kunnolla kemian maailmaan. 

 Saapunut pimeys ei masentanut minua oikeastaan lainkaan, mikä yllätti. Kai se kertoo jotakin suhteellisen pysyvästä hyvästä olosta.

Syntymäpäiväni aamu 27.11. 

Pikkujoulut Helsingissä. Olin ensimmäistä kertaa katsomassa stand up -esitystä ja tutustuin jälleen valloittaviin ihmisiin. Kannattaa uskaltaa, mietin illan lopuksi.

Jouluaatto tuli ja meni aivan liian nopeasti. Kuten aina. Sain viettää joulun kaikista rakkaimpien seurassa.

Vuoden viimeinen päivä huipentuu salitreeniin veljeni kanssa. Illalla istumme iltaa muutaman ystävän kanssa. Hyvin rauhallisissa merkeissä. Luulen sen olevan juuri sopiva -ja osuva – päätös tälle vuodelle.
Kiitos 2014 ja tervetuloa 2015.

10 vastausta artikkeliin “38 kuvaa.

  1. Ihania kuvia ja muistoja. Toivotan sulle oikein ihanaa ja mukavaa uutta vuotta<3 🙂 Tuli itsellekin pieni kaipuu cittariin ja etenkin työkavereihin kun näin ton sun kuvas! Terkuin Mia

    Tykkää

  2. Hei, tästä puuttuu meidän sushi-ilta! Se kuva on tippunut pois jostain syystä. 😦
    Ihanaa alkavaa vuotta myös sulle, Mia. Nähdään pian taas! ❤

    Tykkää

  3. Ihana vuosi välittyi kuvista, ihanaa tätäkin vuotta <3
    Oli ilo sinuakin tavata 🙂
    Ja nyt varoitus, mulla starttaa Rinkeli maraton, sillä jokunen päivä vierähtänyt poissa sun teksteistä, että jos kommenttiboxi alkaa laulaa 😀 Tykkään kyllä niin sun kirjoituksista, saat mut hymyilemään 🙂

    http://outikarita.fitfashion.fi

    Tykkää

  4. Kiitos ja sitä samaa sinne! <3 Oli tosiaan todella mukava tutustua ihan kasvotusten.
    Eikä, mä en kestä. Rinkeli-maraton. :'D Mä niin ilahduin kaikista sun kommenteista! :')

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s