Kerran kuulin
Elina kasvosi
on suunniteltu hymyilyyn.

Kysyin
ai nurkistaan
rypistyviin
silmäkulmiin,
liian pitkälle yltäviin suupieliin,
ja hamsterin hampaisiin.

Kerrottiin
ihan juuri niihin kaikkiin,
aivan erityisesti
ilosta säihkyviin silmiin.

Katselin
seinälle ripustettuun peiliin.
Kuinka ruukaankaan
niin heppoisesti sulaa
toisten hymyyn.

Eipä ihme enää.
Kun kerran Elina on suunniteltu
hymyilyyn.

Ehkä joinakin näinä päivinä saatan viettää uuden hymyni vuosipäivää. Ainakin on kulunut riittävän monta vuotta siitä, kun hoksasin, kuinka jälleen hymyillään. Vuosi vuodelta hymyily on ollut kuplittanut vatsaa voimakkaammin, laittanut sisuskalut heittelemään hurjemmin ja maistunut hattarapöheiköltä entistäkin selvemmin.

Joka päivä kyselen, saisinko tulevanakin hymyillä syyttä.