Tuuppaa
suuntaan
muuan.

Uomat
uupuu
uusitulta
tieltä.

Mä ajelin kohti kotia. Puntossa pauhasi. Radio oli sulki.

Se voi olla tämä jokavuotinen syksy: kun musta tuntuu, että musta tuntuu erilaiselta kuin edellisenä syksynä. Ehkä musta syksyisin lehtien mukana tippuu jotakin vanhaa pois. Jotakin kaunistahan sitä silloin jälkeensä jättää – muistojen värittämiä keltaisia ja punaisia hiljaa maahan leijailevia. Talvea vasten mä tunnen muuttuvani herkemmäksi kaikelle; mä olen kuin talven kalju lehtipuu. 

Oikeastaan juuri niin äärettömän otollisena ajankohtana aina toivon pystyväni kertomaan itselleni itsestäni kuin ulkopuolisesta: hän ajoi uusitulla tiellä, jolta uomat vielä uupuivat, ja häntä tuuppattiin muuan suuntaan, hän kurvasi uuteen suu kurvin suuntaisena ja huusi uulalaa. Vaikka ei hän tiennyt päämäärää.

Kerrankin vain katsotaan, huokaan.