Siten harmaa häntä vielä päivällä puki. Illalla innostuksissaan värjättäväksi läksi.

Sävy, joka syttyy kuin luonnostaan; oma puna olkoon riittävästi.

Millä vivahteella sellainen minuun laveerataan, kyseli hän väripurnukka kädessään.

Huolissaan.

Älä väritä – tai värjäile. Äläkä välitä. Anna itsesi vain värjäytyä. Muuan ennennäkemättömän sävyinen ohjeisti.

Tuulahdus, aavistus ja häivähdys. Tuntuma väristä oli lopulta aivan ainutlaatuinen.

Tätähän oikeastaan rakastan, hän hehkulleen huoahti.

Millaisena mä olisin hyvä. Vastauksia auringonlaskusta.