Uncategorized

Feliz Navidad!

Ei voi muuta kuin huokaista onnesta. Ihana, odotettu ja lämmin jouluaatto on nyt takanapäin ja olen hyvin, hyvin onnellinen kirjoitellessani täällä näin aamutuimaan. Minulle joulussa, juhlapäivissä yleensäkin, perinteet ovat tärkeitä ja tekevät juhlasta kokonaisen. Aausta tuli tietenkin katseltua Joulupukin kuumaa linjaa ja myöhemmin Lumiukkoa (ja Walkin in the air -kappaleen hyräilyä <3). Koristelin myös kuusen, valmistin rosollia, jännitin, herkuttelin jouluaterialla, nautin äidin, veljien ja Ässän seurasta, annoin rakkaimmille lahjoja ja avasin myös itse ihania lahjoja, napostelin suklaata, kävin joulukävelyllä äidin ja hauvelin kanssa ja lopuksi nukahdin hymy huulilla onnellisena koko päivästä.

Toki on ihanaa, että jouluun on tullut myös uusia perinteitä ja elämään ylipäätään läheisiä ihmisiä. Meillä on Ässän kanssa muodotunut jo ”perinteeksi” (tämähän oli vasta toinen joulu yhdessä, mutta kuitenkin), että annamme jotain itseleivottua lahjaksi äideillemme. Tänä vuonna äitien lisäksi myös mummi (Ässän mummi, mutta nyt myös minun<3) ja isäni saivat leipomuksiamme. Viime vuonna oli maustekakun vuoro ja tänä vuonna teimme neljä pellillistä kauralastuja (isin herkkua). Taisivat onnistua ihan hyvin, kun äidin pinosta oli hujahtanut jo puolet nukkumaan mennessäni 😉 Kävin päivällä myös Ässän mummilla kahvilla ja toivottamassa hyvät joulut.
Viimeiset paketit käärin joulupapereihin vasta aattoaamuna, nimittäin Vilin nakit eivät olisi säilyneet kääreissä 😀 Meinasin monen monta kertaa paljastaa äidille hänen joululahjansa ihan vahingossa – välillä myös siitä syystä, etten olisi malttanut olla kertomatta. Tänne blogiinkin meinasin kirjoittaa, mutta onneksi tajusin ajoissa olla tekemättä sitä virhettä! Ostin äidille Ässän kanssa lahjakortin Padma-joogastudiolle, sillä äiti on jo jonkin aikaa halunnut kokeilla joogaamista. Lahja taisi tulla täytenä yllätyksenä, mikä oli tarkoituskin :’)

Vili sai nakkien lisäksi lahjaksi Mustista ja Mirristä ostetun ”joulupossun”, joka röhki, kun sitä puristi. Ajatuksena lahja oli tietysti kiva, mutta eihän se tuon nastahampaan käsittelyssä kestänyt ehjänä kuin hetken 😀 Noh, enää ei possu röhki, mutta ainakin oli mieluisa lahja, kun hauva touhusi koko aattoillan lahjansa kimpussa hah!

Joulun virallinen(ja pakollinen) tonttuposeeraus joulukuusen kera 🙂

Pienenä (ja vähän isompanakin…) minua alkoi usein surettamaan ja itkettämään aattoiltana, kun kauan ja hartaasti odotettu päivä oli ohi. Vaikka onhan tässä vielä joulua jäljellä, ei juhlimisen aattoon tarvitse loppua! Tänään meillä on ohjelmassa ainakin joulusauna ja riisipuuro, sillä eilen aattona oli niin paljon touhua, että säästettiin perinnejuttuja tällekin päivälle.
Aamulla avatessani huoneeni oven nenääni tulvahti ihana jouluntuoksu: kuusen, kinkun, piparin, mausteiden ja lämpimän mielen sekoitus ❤

Rauhallista joulua ja välipäiviä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s