Hola ja hejsan! Näin alkuun voisin jo etukäteen pyytää anteeksi. Nimittäin, jos teksti on sekavaa. Kirjoittaminen on hiukan hankalaa juuri tällä hetkellä, sillä olen korviani myöten hautautunut koulukirjojen ja -monisteiden alle. Kiitos, tack äikän preli ja YO-kijoitukset. Varmaan arvaattekin, että ruotsin kirjoitukset siellä edessä häämöttävät, sen verran ahkerasti olen täällä blogissakin yrittänyt ruotsia ujuttaa sinne tänne 😀 Tänään olin erityisen ylpeä itsestäni, kun sain kirjoitettua 300 (!!!) sanan kirjoitelman ruotsiksi. Ei sillä väliä, kuinka paljon kirjoitus- ja kielioppivirheitä siellä oli, mutta suoriuduin kuitenkin aluksi niin mahdottomalta tuntuneesta tehtävästä. Aihekaan ei ollut helpoimmasta päästä: En levande tvåspråkighet. Jätte bra Elina!
Eilen koulusta tullessani minulla oli jotenkin kummallinen olo. Ihan kuin jokin asia olisi ollut hassusti, jokin juttu vaivasi. Rupesin leikkimään kameralla ja silloin vasta tajusin, mikä minua niin häiritsi. Nimittäin kello lähenteli puoli neljää iltapäivällä ja ulkona oli silti vielä ihan valoisaa! Mikä ihana tunne, kun huomaa kevään (positiivisesti ajateltuna) lähes jo kolkuttelevan ovella! ❤ Mieliala kirkastui hetkessä, pian voi kaivaa tennarit ja kevättakit esille. Kunhan tuo lumentulo vain ensin loppuisi, haha.
Teeveestäkin tuttu lukiomme. Bongasiko kukaan muuten minua telkkarista? Kamera kuvasi kolme-neljä kertaa meitsiä 😀
Ahkera opiskelija käyttää hyppytunnit sekä ruokatauotkin hyväkseen ja rustaa tekstitaitovastauksia kynä sauhuten.
Ihan hullulta tuntuu, että enää viikko varsinaista lukiota jäljellä. Sitten on lukio suoritettu paria koetta lukuunottamatta. Ai niin, ja ne YO-kirjoitukset. Pikkujuttu (tai sitten ei…). Nämä viimeiset viikot ovat kyllä tuntuneet tuskalta ja olen joutunut ihan oikeasti tsemppaamaan, etteivät jalat olisi vienyt kotiin oppituntien sijaan. Ässä ehdotti, että varattaisiin taas hotellihuone jostain päin, ehkäpä Helsingistä, ja vietettäisiin hemmotteluilta kahdestaan, ihan niin kuin vuosi sitten keväällä. Irtiotto arjesta. Se on, mitä juuri tällä hetkellä tarvitsen!
Ensi sunnuntaina onkin sitten jännät paikat, kun Suomi saa uuden presidentin. Kuinkas monella teillä on jo äänioikeus? Oletteko jo päättäneet ketä äänestätte – tai äänestäisitte? Itselläni on alusta asti ollut kaksi vaihtoehtoa ja pikkuhiljaa alan kallistumaan toisen puolelle. Ehtiihän tässä kyllä mieli vielä muuttua, pari päivää aikaa. Sunnuntaina sitten vaalivalvojaiset pystyyn ja jänskäämään tuleeko Niinistöstä vai Haavistosta presidentti, heh 😉
Nyt nokka kiinni ruotsin kirjaan, vi hörs!
xxET
PS. Blogspotissa on ilmennyt ongelmia nähdä kommentteja ja kirjoittaa niitä (ainakin IE:llä). Koitahan esimerkiksi Mozilla Firefoxia, jos kommentointi ei toimi selaimellasi. Yritän selvittää asiaa… 🙂