Tirskun täällä kotona yksin koneen ääressä, kun ajattelenkin meidän eilistä ”laskettelureissua” Talmaan. Laskettelureissua lainausmerkeissä siksi, että ei se reissu mennyt ihan putkeen. Tai itse asiassa koko reissussa ei ollut mitään vikaa: meillä oli ihan superhauskaa ystäväni kanssa. Itse laskettelu vaan ei sujunut ihan niin kuin olin itse kuvitellut:D Eihän me uskallettu aluksi laskea koko lastenrinnettä alas ja lopulta, kun uskaltauduttiin hivuttautumaan tampaten alaspäin mäkeä, molempien sukset, joissa se vika varmasti olikin, lähtivät hallitsemattomasti liukumaan erisuuntiin ja sinne tänne. Tuloksena pyllähdyksiä ja remakkaa naurua. Ei mennyt ihan niin kuin Poutiaisella. Tällä välin olivat pojat tietenkin ehtineet jo vaikka mihin jyrkkiin hyppyrimäkiin, murr. Kuitenkin, rupesi se sitten sujumaan jotenkuten, kun hiffattiin, ettei liika jarruttaminen kannata.

Kyllähän me jaksettiin joku tunti siellä rinteessä räpiköidä, mutta luovutettiin sitten ja lähdettiin kahville:) Vitsailtiin, että seuraavalla kerralla oma yksityisopettaja olisi ihan kova sana heh.

Tässä kohtaa hymyilytti vielä. Hymy hyytyi kuitenkin aika nopeasti, kun päästiin rinteiden huipulle…:D

Suokaa anteeksi kuvien laatu, ne on napsaistu puhelimellani. Ihan turvallisuussyistä en ottanut kameraa mukaan, pystyssä pysymisestä kun ei ollut takeita.

Tyydyttiin laskemaan loivaa lastenrinnettä. Se oli oikeesti aika huvittavaa, kun itseäni napaan asti yltävät tenavat laskivat milloin takaperin ja milloin syöksylaskua ohitse samaan aikaan, kun me yritettiin pysytellä pystyssä aurausasennossa. Ne pikkunatiaiset näyttivät siltä, kuin olisivat syntyneet sukset jalassa! Kyllähän sitä varmaan oppisi, jos kävisi harjoittelemassa säännöllisesti. Saa nähdä, koska meidät nähdään seuraavaksi rinteessä.

Olin jotenkin kuvitellut, että laskettelu olisi hiukan helpompaa, tai siis sehän näyttää niin iisiltä: sen kun antaa vain mennä ja nauttii kauniista talvipäivästä (mainoksien uhri?). Mutta minun piti kyllä keskittyä ihan koko ajan pelkästään siihen, että ylipäätään pysyin pystyssä – ei siinä paljon ehtinyt maisemia katsella! Ja kuumakin tuli, eivätkä ne monot kovin mukavat jalassa olleet:D

Kaikesta huolimatta hei, tavoitteeni täyttyi! Selvisin ehjänä, yhtenä kappaleena kotiin. Korkeintaan itsetunto koki kolauksen:D Pääasiahan kuitenkin oli, että meillä oli hauskaa ja jo ennestään kipeät vatsalihakseni kokivat kovia naurukohtauksien vuoksi.

Xx ET