Älä kuitenkaan ymmärrä väärin, sinun ei tarvitse jatkossa lukea täältä avautumisistani ja raivokohtauksistani tai itkupotkuraivareistani (ainakaan toivottavasti;) – ne säästän siihen oikeaan päiväkirjaan. Sen sijaan olisi mukava kuulla, mitä Te haluaisitte blogistani lukea? Muutenkin kommentteja ja parannusehdotuksia saa laittaa tulemaan – itseasiassa jopa toivon sitä!

Eilisen pidin vapaata hikiliikunnasta lievän kurkkukivun vuoksi, vaikka tiukkaa se teki. Puolikuntoisena ei kuitenkaan ole järkeä lähteä taittamaan lenkkiä tai ylipäätään rehkiä – se on jopa vaarallista. Jälkitaudit ovat itse tautia rajumpia, kestävät kauemmin ja sinne lenkkipolulle pääsy pitkittyy. Olen lukenut monesta lehdestä, kuinka huipulla urheilevatkin ovat kärsineet sydänlihastulehduksesta juurikin sen vuoksi, että ovat puolikuntoisena lähteneet treenaamaan. Sitten edessä on täyslepo useampia viikkoja, eikiva. Toimiva pumppu on kuitenkin aika tärkeä juttu jokaiselle, joten siitä kannattaa pitää huolta;)

Lepo on muutenkin tärkeä osa urheilijan arkea – ihan vaikka olisi täysin terve. Lepotilassahan se kunto kohenee ja lihakset kasvavat. Palautumispäiviä, jolloin korkeintaan kevyt liikunta on sallittu, on oltava riittävästi. Välillä huomaan  itsekin, että jalat ovat monen päivän liikuntaputken jälkeen tönköt, eikä juoksu kulje. Silloin on paras kuunnella omaa kroppaa. Oman kropan ja sen viestien kuuntelua  minun on täytynyt opetella toden teolla – ja harjoittelu jatkuu edelleen. Terve keho kertoo, kuinka paljon se tarvitsee lepoa, ravintoa – ja myös sitä liikuntaa. Jo muutaman välipäivän jälkeen huomaan itse ainakin, kuinka koko olemukseni suorastaan vaatii crossailemaan tai zumbaamaan. Pitäisi vaan uskaltaa luottaa omiin tuntemuksiin.

Itselläni iltaisin nukahtaminen ei ole ikinä ollut ongelma. Nykyäänkin nyt aikuisiällä painun pehkuihin arkisin viimeistään puoli kymmenen maissa – useimmiten jo ennen yhdeksää. Unentarvehan on yksilöllinen: toiset tarvitsevat enemmän ja toiset vähemmän, lapset ja nuoret tietysti enemmän kuin aikuiset. Oma kroppani, ja ennen kaikkea pääni, vaatii sen 8-9 tuntia joka yö. Muutoin olo on tokkurainen ja olen todella, siis todella, huonolla päällä ja kaikki mahdollinen ärsyttää. Siksi minulla on juhlimiseen ns. viha-rakkaussuhde: yöllä on hauskaa ja elämä tuntuu ihanalta, mutta seuraava päivä on tuskaa. Ehkä se oma keho tässäkin asiassa osaa säädellä tekemisiäni: ei tule juhlittua turhan usein;)

Eilen yllätyin kuitenkin illalla huomatessani miten paljon olinkaan saanut päivän aikana aikaan huolimatta välipäivästä: siivosin koko talon, luin ruotsia sekä matikkaa, kävin hauvan kanssa kaksi kertaa noin puolen tunnin lenkillä, valmistin itselleni ruokaa, kirjoitin sitä päiväkirjaa ja kävin illalla vielä Ässän kanssa ajelulla. Oli tosi tyytyväinen olo, kun sain todella tehtyä jotakin hyödyllistä, enkä vain sluibaillut kotona.

Ravinto on vähintääkin yhtä tärkeä osa liikkujan ja ihan tavallisenkin ihmisen arkea kuin uni ja lepo. Riittävä ja terveellinen syöminen antaa voimia arkeen ja urheiluun: ilman oikeanlaista ravintoa salilla käyminen on esimerkiksi aivan turhaa. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää.

Kas, jälleen perjantain. Ihanaa viikonlopunalkua!

Xx Elina