Uncategorized

Päivä muiden joukossa

Tänään olen opiskellut, ulkoillut, opiskellut lisää, hyppinyt tasajalkaa täpinöissäni, laskenut niitä laskuja vielä vähän lisää, ylittänyt itseni sekä shoppaillut myös hiukan. Tuntuu, että viimeiset viikot ovat kulkeneet lähes samaa rataa: pänttäämistä ja liikunta. Sosiaalinen kanssakäyminen on lähes kokonaan rajoittunut facebookkiin ja satunnaisiin tekstiviesteihin.
Eikä tilanne tästä ainakaan parane. Tänään julkaistiin nimittäin tieto, milloin oikeustieteen pääsykoekirjat ilmestyvät: 3. huhtikuuta. Vaikka en minä osaa ajatella sitä niinkään kamalana menetyksenä. Siis sitä, ettei tänä keväänä ystäville jää niin paljon aikaa. Tottakai kaipaan heitä, mutta pari kuukautta elämästä on kuitenkin loppujen lopuksi mitätön aika. Aion panostaa täysillä pääsykokeisiin, mutta en kuitenkaan terveyteni kustannuksella. Vaikka lukeminen tulee olemaan rankkaa, on minun muistettava, että terveys menee kaiken edelle. Sen, jos minkä olen oppinut viime vuosina. En halua olla pelkkä kuihtunut raato 14. kesäkuuta, kun urakka on ohi. Olen miettinyt jaksamistani nyt lähipäivinä paljon ja listannut asioita, jotka parantavat jaksamistani ja stressinsietokykyä. Sanomattakin lienee selvää, että kunnollinen syöminen on aika suuressa roolissa. Tästä kuitenkin lisää seuraavassa (tai sitä seuraavassa;) postauksessa, jossa lupaan myös esitellä salaisen aseeni pänttäysurakkaan!

Käytiin kauniin kevätpäivän kunniaksi tänään äidin kanssa kahvilassa sämpylällä. Jättisalaatti oli vielä liian suuri pala, mutta hieno erävoitto tämäkin:) Oli mukava viettää äiti-tytär-aikaa. Vaikka asutaan kahden täällä, elämä on ollut niin hektistä viime aikoina, että käytännössä ollaan nähty vain aamuisin ja iltaisin, jolloin molemmat olemme niin väsähtäneitä, ettei juttu oikein luista. Tai jos luistaa, niin sekin on sellaista tiuskimista.

Se on jännä, miten nykyisin tunnistaa niin hyvin sairaan ihmisen. Puhun nyt nimenomaan samasta sairaudesta, jonka itsekin olen käynyt läpi. Tänään kahvilassa koin hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Ristiriitaisia siinä mielessä, että tavallaan tunsin suurta sääliä ja auttamisen halua nähdessäni anorektikon hörppimässä kyyryssä vuoron perään teetä ja vettä. Toisaalta minut valtasi inho, lähes viha: ”Eikö tuokaan saa otettua itseään niskasta kiinni?”  Pelästyin jopa omia ajatuksiani ja tunteitani, sillä tiedänhän itse tasan tarkalleen, kuinka pirullinen sairaus on kyseessä.

Aurinko paistoi niin, ettei eteensä nähnyt. Ihanaa! Tässähän alkaa jo kalpea kalkkilaivan kapteeni saamaan väriä nassukkaan – ainakin vakaasti uskon siihen.

Käväistiin pikaisesti Emotionissa matkalla ruokakauppaan. Onneksi poikettiin, sillä siellähän oli juuri sopivasti 3+1-päivät! Äiti osti meille shampoota ja hoitoainetta varastoon. Minä taasen löysin itselleni Lumenen luomiväripaletin, joka oli vieläpä alennuksessa: vain 3,5e. Ostoslistalla on jo pidempään ollut vaalea, helmiäisluomiväri ja nyt se löytyi (kuva hiukan hämää). Passaa lähteä viikonloppuna tyttöjen kanssa tuulettumaan;)

Jotenkin nämä postaukset tuppaavat aina päättymään töksähtäen jotenkin tähän tapaan: ”Nyt silmät painavat sen verran, että tämän tytön on kaivauduttava peiton alle.” Niin myös tälläkin kertaa. Mutta mitäs tällainen illan torkku itselleen voi. Olisipa jo aamu.

Kuorsauksin, Elina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s