Voi hurja mikä ilma!

Ihan varmasti olen saanut tänään montamonta pisamaa lisää ja väriä kasvoille – ainakin toivottavasti. Koko aamupäivän olen ollut liikenteessä: työhaastattelussa jälleen. Niitä kyllä tulee, mutta vakituiset paikat tuntuvat olevan kiven alla:/ Tällä kertaa junailin Malmille ja takaisin. Vähän jänskätti, miten löydän oikeat raiteet. Tähän asti olen koko pienen elämäni nimittäin suhannut vain Järvenpää-Helsinki -väliä (nojaa toisinaan myös Turkuun), joten taisi olla aikakin vähän laajentaa reviiriä.

Eilen illalla meillä oli tyttöjen kanssa miitti kantapaikassamme. Kaksi uupui porukasta, mutta siitä huolimatta meillä oli ratkiriemukas ilta! Kevyeen kaksi ja puoli tuntisen höpöttelysession jälkeen kurvattiin lukiolle leikkimään fudisvaimoja – tai Rosa leikki, minä ja Krista olimme, heh. Tunnelma oli jo autossa kohdillaan: ai että teki hyvää hullutella ja nauraa!

Tämä ei kuulkaas pojat ole mitään leikkiä, nyt taistellaan. Strategian hiomista ennen matsia. Turpiinhan sitten tuli vähän rankemmin, mutta hällä väliä. Meidän maalivahti oli nimittäin ehdottomasti tyylikkäin (kuvassa punainen paita): kevään muodin mukaisesti selvästi chinot jalassa;D Go FC Sope!

Vihreä-mustat on meidän poikia!

Siellä penkillä me tytöt istuttiin urheasti kylmyydestä huolimatta. Itsehän olen aika harjaantunut fudiskenttien reunoilla roikkuja: pienestä asti isoveikkojen harjoituksia ja otteluita on tullut (pakostakin) seurattua. Tällä kertaa kuntoni ei ollut kuitenkaan aivan huipussa. Oli pakko luovuttaa ja lähteä toisen puoliskon loppupuolella kotiin, kun hampaat kalisivat ja huulet sinersivät, hyrr.

Tässä kohtaa peliä toivo oli vissiinkin jo hiipumassa samaa tahtia kuin aurinkokin laski. Seuraavalla kerralla meidän fudisvaimojen on varmaankin laitettava pullakoju pystyyn unohtamatta tietenkään asianmukaista nesteytystä, jotta FC Sope ei jää liigassa aivan hännille.

Villasukat jalkaan, viltti ja Vili lämmittämään. Lätkää telkkarista ja iltapalaa nassuun. Siinä eilinen loppuilta tiiviisti pähkinänkuoressa. Täytyy sanoa, että hiukan oli yksinäistä, sellainen ”minä yksin suuressa maailmassa” -olo, kun nakersin näkkileipää yksin sohvalla. Kai siihenkin tottuu, kun muutto tulee ajankohtaiseksi. Tai sitten on vain opeteltava käyttämään sitä Skypeä.

Tämä ilta jatkuu myös urheilun merkeissä, tosin pallojen sijaan heppojen seurassa:)