Eilinen päivä oli omistettu kokonaan äidille – aamusta iltaan asti. Hiukan taisi Suomen rökäletappio latistaa tunnelmaa, mutta muuten oli onnistunut juhlapäivä, heh. Pienenä muistan kuinka olin aina illalla ennen äitienpäivää huolissani ehdinkö varmasti nousta valmistamaan aamupalaa äidille ennen tämän heräämistä. Toinen   vuosittainen ongelma oli kahvinkeitto. Äidin täydelliseen aamupalaan tuli kuulua ehdottomasti kahvia, se oli selvä, mutta tenkkapoo iski kahvinpuruja mitattaessa: oliko se kaksi, kolme vai peräti neljä mitallista – joskus tai useamminkin piti pikkutytön hiukan soveltaa. Joka äitienpäivä maailman paras äiti kuitenkin joi kiltisti kahvin, vaikka myöhemmin olen pohdiskellutkin, että kyllä se kahvi useamman kerran taisi olla aika vahvaa…

Tänä äitienpäivänä ei tarvinnut arpoa kahvinpurujen määrää, eikä liiemmin pelätä, etten ehdi yllättää äitiä. Minä olen yhä aamuvirkku, mutta äiti, jos mahdollista, vielä sikeäunisempi (tai väsyneempi :D) kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. 

Olen aina ollut kova tyttö keksimään omia reseptejä, yhdistelmiä ja variaatioita – jotkut onnistuneempia ja jotkut hieman vähemmän. Tiesittekö muuten, että punajuuripihvien kanssa sopii hyvin yhteen ketsuppi? Äidille valmistin aamulla toastin grillikalkkunalla ja tuplajuustolla (kahta eri juustoa) sekä jälkiruoaksi hedelmäsalaattia vaniljakastikkeella ja sulatetulla Kinder Maxilla. Aamulla lennossa keksitty yhdistelmä, joka tällä kertaa taisi onnistua aika hyvin – tai ainakin maailman paras äiti sen söi hymyillen, kuten joi aina sen kitkerän kahvinkin, heh. 

Ehdinpä askarrella aamulla äidille kortinkin. Ja kyllä, pomppasin sängystä jo kuudelta, kuten minulla on tätä nykyä jokaisena aamuna tapana. Vähän harmitti, kun muistin valkovuokot vasta kannettuani aamupalan äidille sänkyyn.

Parhaalle äidille vain parasta. Guessin pikkulaukku/lompakko oli lahja äidille meiltä kaikilta. Oli mukava nähdä yllättynyt ja iloinen naama, kun annoin lahjan.

Veikkaan, että paras äitienpäivälahja oli kuitenkin se, että kokoonnuimme kaikki lapset äidin luokse saman pöydän ääreen (ja vieläpä samaa aikaan) syömään äitienpäiväateriaa. Edellisestä yhteisestä ateriasta on tainut  vierähtää useampi vuosi. Tortillat maistuivat kaikille – myös minulle. Tosin olimme äidin kanssa unohtaneet, kuinka paljon kahteen raavaaseen mieheen uppoaa ruokaa: jauhelihaa ei jäänyt Viltsulle, kun veikat pistelivät kumpainenkin poskeensa kevyeet kuusi tortillakääröä. Uskallan kuitenkin väittää, että mahat tulivat täyteen kaikilla, ainakin jälkiruokajäätelötuuttien jälkeen;)

Itse täytin tortillani valmiilla soijarouhekastikkeella, kasviksilla ja raejuustolla. Oli muuten herkullista monen vuoden tauon jälkeen! Parasta päivässä oli kuitenkin yhdessäolo ja se, kuinka näki äidin olevan onnellinen:)

Saan olla onnellinen omasta äidistäni. Kaikille äitienpäivä ei välttämättä ole yhtä iloinen juhla. 

Päivän kruunasi äidin sanat illalla nukkumaan mennessäni: paras äitienpäivä ikinä.