Uskon vasta sitten, kun lakki on päässäni, että olen todella ylioppilas. Nyt kuitenkin olen jo aika luottavaisin mielin, sillä viralliset tulokset saapuivat eilen lukiolle ja tietenkin olin heti haukkana paikalla tiedustelemassa niitä, heh. 

Laskeskelin tiistai-iltana täällä kotona jo paniikissa kompensaatiopisteitä ja kuvittelin pahimpia mahdollisia skenaarioita. No, eihän siihen loppujen lopuksi olisi ollut tarvetta, vaan tavalliseen tapaani hiukan ylireagoin. Ylioppilastodistukseni rivi näyttää nyt sitten tältä: LLEMCC – ja olen tyytyväinen. Äidinkieli jäi kaksi pistettä vajaaksi eximiasta, vaikka itse kokeet menivätkin todellakin päin pyllyä, olisin siis pystynyt paljonpaljon parempaan suoritukseen. Joten tuollaisella epäonnistuneella suorituksella vahvasta ämmästä pitää olla iloinen. Muistanette varmaan tekstitaidon jälkeisen avautumisen täällä bloginkin puolella, itkin valehtelematta kolme päivää putkeen.

Facebookissa vitsailin jo, ettei niitä viittä kakkua turhaan tilattu, hah. Äidillä kun tuntuu olevan ainainen fobia siitä, että ruoka loppuu kesken. Hänen puolustuksekseen voin kuitenkin sanoa, että kaksi viidestä ovat pienempiä juustokakkuja ja ainoastaan kolme suurempaa ovat täytekakkuja. Mielestäni juhlia on mukava järjestellä ja suunnitella. Kuten arvata saattaa, olemme äidin kanssa ottanee teemaväriksi vaaleanpunaisen ja valkoisen, jonka mukaisia askartelemani koristeetkin ovat. Aivan sattumalta eilen ilmestyneessä Kodin Kuvalehdessä oli niin minun näköisiäni kattauksia ja koristeluehdotuksia, että melkein voisi luulla toimittajien varastaneen ne meiltä (=minun päästäni):D

  

Olemme tilanneet pitopalvelun huolehtimaan tarjottavista, sillä ei tule kysymykseenkään, että alkaisimme itse leipomaan kakkuja ja värkkäämään piirakoita – emme ole äidin kanssa sen enempää viher- kuin jauhopeukaloitakaan, heh.