Koska eilinen päivä oli lievästi sanottuna aika hirveä, skippaan sen suosiolla ja siirryn suoraan tähän päivään. Sanat yo-mekko, paniikki ja Niagaran putous riittänevät selventämään eilisen draaman kaarta. Thank God on olemassa paras ystävä, ompelija ja silitysrauta. Mutta unohdetaan perjantai (joka oli pahempi kuin friday 13th ikinä) jookos ja mietitään tätä päivää, joka muuten alkoi aika aikaisissa merkeissä: kuka kakskytvuotias herää vapaaehtoisesti itsestään klo 5.42 aamupalalle – lauantaina? Siis muu kuin minä. Saa ilmoittautua!:D
Kun silmäni mä auki sain…
Kirkkaasta aamusta sokaistuneena suuntasin masu kurnien jääkaapille aamupala mielessä. En tajua ihmisiä, joille ei aamupala ei maita tai jotka yökkäilevät sille. Itse en pysty ajattelemaankaan mitään toimintaa ennen kunnon aamiaista.
Silmät tosin olivat vielä sen verran sikkurassa, että nappasin jääkaapin hyllyltä ensimmäisenä käteen sattuvan jugurttipurkin:
Saatuani murua rinnan alle keitin vielä kahvit, sillä kahvihammasta on lähiaikoina alkanut kolottamaan, onko tämä paha?
Istuskelin hetken terassilla, mutta totesin, ettei kahvi lämmittänyt tarpeeksi, sillä aamu oli kovin vilakka. Pakenin siis sisälle viltin alle:3
Ehdin hiukan askartelemaan ylppärikoristeitakin odotellessani tietoa Hyvinkään ampujan kiinnisaamisesta – ihan kamala juttu! En uskaltanut lähteä ennen sitä ulos (tiedän, ehkä taas vähän ylireagointia..) :S
…ja samalla yritin todistella hauvalle, että aamupalaleivät juustoineen todella menivät jo (minun) mahaan. Huomatkaa kuka on käynyt parturissa eilen!
Lopulta uskaltauduin lähtemään lenkille. Ilma oli lämmennyt ja sain esimakua helteistä: vaatetta oli ihan liikaa päällä! Nyt on pakkopakko löytää ne söpöt (ja edulliset) juoksushortsit estääkseni elävältä paahtumisen, heh.
Lenkin jälkeen oli järkyttävä nälkä aikaisen aamupalan vuoksi, joten söin (laiskuudessani) valmiskeittoa höystettynä raejuustolla ennen juna-asemalle lähtöä.
Kuten tavallista, pukeutumisessa ja muussa valmistautumisessa meni liikaa aikaa (onko se edes mahdollista, voiko nainen käyttää liikaa aikaa ehostautumiseen?) ja tuli kamala häsis lähteä asemalle. Kiitos juuri korjauksesta tulleen kelloni, ehdin ajoissa (jopa etuajassa) junalle.
Autossa oli kuitenkin aikaa otella kuvia omasta nassukasta, eh (juu, en onneksi ollut itse ratissa)…
Helsingissä Santtu sai käskyn (:D) ottaa muutaman asukuvan teille. Ei sitten keksitty yhtään parempaa paikkaa kuvaussessiolle: oli hiukan epämukavaa seisoa vaivaantuneena keskellä asemaa kameran edessä, kun molemmilla puolilla ihmiset junissa tuijottivat (tai ainakin kuvittelin niin) 😦
Tajusin sen sitten ja vaihdettiin paikkaa, hah.
Suunnattiin Kaisaniemen puistoon Maailma kylässä -tapahtumaan. Olin kiertelemässä kojuja ja kuuntelemassa musiikkia viime vuonnakin. Tunnelma on mielestäni tosi kiva juurikin monikansallisuuden vuoksi:)
Mitkä värit! Tätä kuvaahan en ole siis muokannut yhtään. Ja ennen kaikkea mikä lämpö, suorastaan helle! Iiihanaaa!
Kuulimme myös loistavaa musiikkia. Aikuinen nainenhan se siellä lavalla heiluu, heh. Jammailtiin hetki Paulan tahtiin, meidän takana muusikista nautti muuten Mikko Kuustonen:D Lähdettiin sitten aika pian keskustaan kaupoille metsästämään yo-mekkooni luonnonvalkoista, ohutta boleroa ja oli muuten aikamoinen urakka! Onneksi Santun kauluspaita löytyi kuitenkin helposti.
Pientä murkinaa taas tässä välissä nassuun, sillä shoppailu todella käy voimille. Jopa minä meinasin jo hermostua ja jättää boleron metsästyksen kesken – ja tällaistahan ei siis tapahdu usein!
Kotimatkalla junassa jalat huusivat hallelujaa ja olokin tuntui hiukan huteralta: aurinko ja huono nesteytys tekivät tehtävänsä:S Selvittiin kuitenkin kunnialla kotiin ja mikä tärkeintä: löytämäni Vilan bolero sopi täydellisesti mekkoon:)
Nyt ananaslimua lasiin ja lepoa jaloille. Mukavan täyteläinen (=toimintaa täynnä) päivä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun koko päivän on sinkoillut paikasta toiseen, väsykin alkaa jo painamaan ja lopulta pääsee rojahtamaan sohvalle – kuitenkin iloisena tapahtumarikkaasta ja onnistuneesta päivästä:)
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Elina Heidi Rinkeli 
Ihana koira, hihi 🙂
http://colours-and-carousels.blogspot.com/
TykkääTykkää
Niin on:3
TykkääTykkää
Jotenkin tuo paniikki, yo-mekko ja silitysrauta kuulostaa tutulta 😀
Siskoni sai lakin vuonna 2010 ja päätti juhla-aamuna vielä yrittää silittää mekkoaan yhden rypyn vuoksi. Estelyistäni huolimatta sisko käräytti mekkoonsa pysyvän ruman läikän, sillä mekkohan ei ollut täyttä puuvillaa :DDD SEREMONIAAN AIKAA 30 MIN. Siitä sitten selvittiin sillä että siirrettiin rusetinpaikkaa suoraan takapuolen päältä sivulle 🙂 Hahaa hehee ja kukaan ei huomannut mitään 😀
Tämmöinen tarina tuli mieleen tuosta aloituksesta 😀
T. Saara
TykkääTykkää
Sulle ois blogihaaste ! :p
http://greenmarinelamaa.blogspot.com/2012/05/blogihaaste.html
TykkääTykkää
Apua! Varmaan ihan hirvee paniikki, osaan hyvin kuvitella tilanteen:S Taidankin suorittaa sen oman mekon silittämisen heti huomenna hyvissä ajoin…;D
TykkääTykkää
Ooh, kiitti!:)
TykkääTykkää
jep, ja tarkistaa kenties silitysraudan asetukset ja sopivuus kyseiselle mekolle 😀
Saara
TykkääTykkää
No juu! 😛
TykkääTykkää