Nyt väsyttää. Pari viimeistä päivää, niin kuin tämäkin päivä, ovat menneet työn merkeissä. Kiva tiputus arkeen juhlaviikonlopun jälkeen, hah. Mutta toisaalta on töissä ollut ihan kivaakin – jos eilistä aamua ei oteta lukuun. Voi huoh.

Heräsin ihan normisti viiden aikoihin ja valmistauduin lähtöön. Hieman yli kuusi lompsittiin äidin kanssa autolle, tarkoituksenani oli heittää äiti ensin juna-asemalle. Vaan millaisen yllärin pikkupösö järjestikään? Inkutti ja inkutti, muttei suostunut käynnistymään. Siinä vaiheessa väsyneenä ja kiireessä pääsi kyllä muutama ruma sana. Ja itkukin. Ei auttanut muu kuin ottaa jalat alle ja lähteä juoksemaan töihin. Kerrankin on todellista hyötyä siitä, että kunto on hyvä lenkkeilyn ansiosta. Tosin balleriinat eivät ole aivan ideaalit juoksukengät, vaikka Vagabondit ovatkin. Tuli nimittäin testattua. Pääsin perille töihin vartin myöhässä, hikisenä ja jalat verillä. Ei ollut minun päiväni, tai ainakaan aamu 😦

Ja mukavintahan tässä oli se, että illalla, kun äidin ystävä tuli katsomaan (ja korjaamaan) autoa, se lähti mukisematta käyntiin. Siis mitä!? Meidän auto taitaa vain tarvita henkilön kunnollisella auktoriteetilla, että suostuu yhteistyöhön – vähän samaan tapaan kuin tuo vieressä röhnöttävä hauvakin…