Aurinko paistaa ja olo on sen mukainen! Vaikka eilen joutui pitämään vielä villatakkia päällä, tarkenin silti herkutella kesän ensimmäisellä toffeetuutilla. Itse olen aina ollut toffee/kinuski-ihminen, äiti taas suklainen. Santtu vaikuttaa lakritsilta. En vieläkään kykene nauttimaan irtojäätelöstä maidonhajuisten pallonpyörittelykesien jälkeen. Kyllähän ne alas menevät, mutta käyn mieluummin ostamassa kaupasta paperillisia, heh.
Ajeltiin ihan Keravallle asti jätskille ja istuttiin kävelykadulla auringonpaisteessa nuoleskelemassa nopeasti sulavia tuutteja.
Bloggarinhan tunnetusti tunnistaa siitä, että kamera kulkee messissä joka paikassa ja kuvia räpsitään jokaisesta suupalasta ja vaatekappaleesta. Pitihän sitä kesän ensimmäisestä (tai toisesta…) tuutista ottaa todistusaineistoa.
Varmaan olettekin jo panneet merkille aika radikaalin uudistuksen täällä blogissa. Ulkoasu muuttui kertaheitolla hieman hillitymmäksi, omasta mielestäni tyylikkäämmäksi, ja samalla myös nimi vaihtui. Kirjoitin jo aiemmin siitä, kuinka blogia aloittaessani olin nätisti sanottuna aivan pihalla koko blogimaailmasta ja näistä ”suosituista blogeista”. Tuolloin luulin keksineeni hienon ja omaperäisen nimen, mutta kröhöm, ei se sitä sitten ollutkaan:D Nykyinen nimi on paljon henkilökohtaisempi, siihen liittyy muistoja ja se juontaa lapsuudestani, eikä blogien kirjosta löydy taatusti toista samannimistä. Näillä uudistuksilla siis mennään nyt eteenpäin, toivottavasti pidempään kuin alkuperäisillä:) Mutta mitäpä mieltä te olette? Oliko tämä uudistus positiivinen vai negatiivinen juttu?
Illalla kävin vielä Vilin kanssa ulkona koirapuistossa riehumassa. Tai no, yleensä siellä koirapuistossa käydään riekkumassa toisten karvaisten kanssa, eikä nyhjöttämässä jalkojen juuressa kuin mikäkin mamman poika. Ei sillä, etteikö Vilperi mamman poika olisi…
Äitiii, se jahtaa mua, se syö mut…! Help, anyone!?
No nyt se kaivaa jo hautakuoppaa!!
(Thank god, turvassa) no en mä oikeesti mitään pelännyt…
Olen varmaan maapallon ainoa ihminen, joka riutuu, kun joutuu olemaan viikon täysin toimettomana kotona, lomalla. Ei varmasti löydy toista, joka palavasti odottaa töiden alkua ja laskee päiviä ensimmäiseen työpäivään. Vai olenko väärässä?