Uncategorized

My summer

Olen tehnyt omaan päiväkirjaani jo keväällä pitkän listan asioista, jotka haluan tehdä ja kokea tänä kesänä. Sansun innoittamana päätin jakaa listan täällä blogissakin. Rakastan tehdä listoja ja ”tilastoida” juttuja. Jotenkin asiat tuntuvat silloin paljon selkeämmiltä ja todellisimmilta, ei tarvitse pitää juttuja päässä muistissa, vaan voi antaa ajatuksen vain juosta vapaana.

Havahduin tänä aamuna siihen, että juhannukseen on todellakin vain vajaa pari viikkoa. En ole päässyt käyttämään vieläkään kesähellevaatteitani. No, sille nyt ei voi mitään, sää on mikä on. Mutta en ole myöskään tehnyt vielä laisinkaan pakollisia kesäjuttuja, kuten syönyt mansikoita (!!!). Ja hei haloo, juhannushan on jo keskikesää! Miksi Suomen kesän pitää olla niin pirun lyhyt?!

Tänä kesänä 2012 haluan ja aion:

* Valvoa pitkään ( >klo12) ja nauttia kesäyön tunnelmasta.

* Matkata junalla aamulla aikaisin Helsinkiin aamupalalle johonkin viihtyisään kahvilaan.

* Pakata viltin ja eväät kassiin ja pyöräillä Rantapuistoon ottamaan aurinkoa.

* Lähteä tyttöjen kanssa tanssahtelemaan ja palata kotiin aamun sarastaessa.

* Saada uusia ystäviä (toivon ainakin:)

* Syödä mansikka-banaani-viinirypäle-vesimeloonisekoitusta vaniljakastikkeen kera.

* Leipoa sämpylöitä ja syödä ne vielä suloisen lämpöisinä (okei, ei ehkä niin kesäjuttu, heh)

* Heittää talviturkin – tässä ehkä eniten haastetta!

* Antaa tuulen tuivertaa hiuksissa laivan aurinkokannella.

* Käydä Grönälundissa – ja Lintsillä;)

* Kesäteatteri on must, kuten aiemmin jo kirjoitinkin.

* Myös retki Suomenlinnaan on ehdoton.

* Summer sound ja ihka ensimmäiset festarit!

* Suunnitella muuttoa.

* Tilata pizzan aamupalaksi:D

* Heppailla kesäestekurssin muodossa<3

* Jokakesäinen reissu Turkuun.

* Poimia taas itse mansikoita muutama kilo ja valmistaa mansikkasosetta pakastimeen.

* Tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen – useammalla eri osa-alueella.

* Ja tietenkin paiskia töitä (toivottavasti maailman kivoimmassa kesätyössä).

* Nauraa ja hymyillä mahdollisimman paljon!

 Mitä te olette suunnitelleet tekevänne tänä kesällä? Vai onko joku kenties sellainen, joka vain elää spontaanisti hetkessä sen enempää suunnitelmia tekemättä?

5 thoughts on “My summer

  1. Ihana uusi ilme ja nimi! 🙂 Kesälista kuulostaa ihanalta. Voisin ilmoittautua mukaan ainakin aamukahveille Hesaan :)) ja oikeestaan kaikkiin noihin 😀

    Sarkku

    Tykkää

  2. Haha, olin just kirjottamassa, että Sarkku sopii hyvin seuraksi, kun sillä on tää vuorokausirytmi aikalailla samanlainen kuin mulla – toisin kuin Marmalla;D Mutta nyt kun on lupa niin tullaan kiskomaan sut sängystä!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s