Uncategorized

Shampoota sulle ja sun haukulle

Okei, on ehkä vähän surkuhupaisaa kirjoittaa aurinkosuojan tärkeydestä hiuksille, kun ulkona sataa kaatamalla, eikä paremmasta ole tietoa, jos meteorologeihin on uskominen (no, itse asiassa aika mönkään on ennustukset mennyt viime viikkoina…). Kuitenkin, sain itse aimo valistuksen hiusten aurinkosuojasta tässä taannoin käydessäni täydentämässä Schwatzkopf-varastojani Emotionissa. En ole ikinä syynännyt tai käsitellyt kamalasti hiuksiani, mutta shampoot ja hoitoaineet meillä on lähes aina ostettu kampaajalta markettituotteiden sijaan. Ja ihan oikeasti, eron kyllä huomaa, kun joskus olen vieraissa käyttänyt muita kuin kampaamotuotteita. 

En ole tullut aiemmin ajatelleeksi, että myös hiukset kärsivät auringon uv-säteilystä. Ei sinänsä ole ihme, etten ole asiaan aiemmin kiinnittänyt huomiota, sillä olen kovin laiska käyttämään minkäänmoisia aurinkorasvoja. Emotionin myyjä sai kuitenkin myytyä minulle selvityssuihkeen lisäksi hiuksiin jätettävän sun protect -suihkeen, joka siis selvittämisen lisäksi suojaa hiusta auringolta. Tiedä sitten olenko vain taas kerran mainonnan uhri vai onko tuo suihke todella hintansa väärti. Paljoakaan siitä ei joka tapauksessa ole hyötyä, jos aurinko ei paista, kuten viime päivinä (viikkoina, kuukausina…) on tupannut käymään, haha. Että sitä Barcelonan matkaa odotellessa…:—D
No totta kai meidän koirallekin vain parasta! Hänen kesätuoksunsa on tänä vuonna yllätyksellinen Tropical Guava. Raikas ja keveä, mutta kuitenkin tarpeeksi tuhti peittämään mädäntyneen kalan hajun. Joo-o, joku hauvapoika oli rannassa juoksennellessaan alkanyt yhtäkkiä piehtaroimaan maassa aivan julmetusti, hangannut itseään maata vasten kuin viimeistä päivää. Äiti oli meinannut tiputtaa silmät päästään päästyään paikalle: siellä se villakoira makasi mädäntyneiden kalan raatojen seassa. Siis mikä päähänpisto se oli olevinaan!? Haju kotimatkalla oli kuulemma ollut aivan käsittämätön ja vaatinut useamman Tropical Guava -käsittelyn ennen kuin pystyi edes ajattelemaan samassa talossa olemista, haha. Onneksi minä olin tämän episodin ajan töissä ja illalla kotona leijaili enää vienot aromit. Meinasin oikeasti tikahtua nauruun, kun töissä tauolla luin äidin tekstiviestiselostuksen päivän tapahtumista, vaikka kaikkien mielestä se ei ehkä ollut aivan yhtä hupaisaa… Että sellaista. Meillä osataan!

Minun ja Vilin turkkituotteet.
Mutta niin, oma hiusfilosofiani kuuluu näin: kunnolliset hiustuotteet, mahdollisimman vähän käsittelyä, kuten tupeerausta, suoristusrautaa ym. ja tietenkin terveellistä ja riittävää ravintoa – siis ihan suun kautta nautittuna:) Itse uskon luonnonmukaisuuteen. Jostain syystä minua on aina hirvittänyt tupeeraaminen. Saan siitä kylmiä väristyksiä ja tuntuu pahalta hiusten puolesta. Ehkä vähän hassua?

Joku taisi innostua enemmän minun toffeesuihkeestani kuin Tropical Guavasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s