Tiedättekö sen tunteen, kun klo 4.30 levität, tai pikemminkin yrität levittää, meikkivoidetta nassukkaan, mutta huomaat vain nuokkuvasi lavuaarin äärellä (silmät auki) ja hinkkaavasi oikeaa poskeasi edes takaisin? Minä nimittäin tiedän:D Ja siitä liikkeelle lähteminen, muihin aamutoimiin alkaminen, saatika sen meikkivoiteen naamaan saaminen on vaikeata. Tuo vielä hieman naurattaa, koska eihän se nyt niin vaarallista ole, jos asiakkaat naureskelevat puoliksi ruskealle naamallesi. Sitä korkeintaan toteaa, että kiva, kun piristin päivääsi. Sen sijaan on hieman pelottavaa tajuta aamuhämärällä autoa ajaessaan, että minähän nuokun tässä ratin  takana, enkä reagoi punaisena palavaan valoon mitenkään. 

Juu, eilen piti olla vapaapäivä ja tänään piti olla vasta iltavuoro, mutta kuinkas kävikään. Elina huomasi jälleen kerran vain automaattisesti vastaavansa tottakai tulen tuuraamaan – sen enempää ajattelematta omaa mielipidettään tai olotilaansa. En minä sen takia purskahtanut itkuun puhelun jälkeen, ettenkö olisi millään voinut mennä sijaistamaan sairastunutta, varsinkin kun sairastunut oli hyvä ystäväni: tottakai halusin mennä auttamaan, vaikka silmäluomet lurpsahtelivatkin kiinni jo kello kaksi päivällä ja silmäpussit saivat aikaan mielleyhtymän pandaan. Kyyneleet valuivat siksi, etten taaskaan pysähtynyt kuuntelemaan itseäni, vaan ajattelin automaattisesti taas asioita muiden kautta.

Kummasti sitä kuitenkin piristyy asiakkaiden kanssa touhutessa. Pullantuoksuinen (kirjaimellisesti) ja iloinen Elina töissä hääräsi, vaikkakin hieman nuutunut. Onneksi tällaisia kahden tunnin varoitusajalla tulevia työpäiviä ei kuitenkaan kovin usein tule. Jotenkin minä tarvitsen aina useamman tunnin orientoituakseni työrupeamaan, saadakseni työvaihteen päälle, tiedättehän:D 

Illalla oli kuitenkin mukava kömpiä väsynä kotiin (hei osaan kutsua tätä kämppää jo kodiksi!), kun kynttilä paloi olohuoneessa ja tuoretta leipää oli kaapissa, hihi. Arjen pieni, kivoja juttuja:) Huomenissa vielä loppurutistus ennen (toivon mukaan) vapaata viikonloppua, jolloin tiedossa on (toivon mukaan:D) kaikkea mukavaa!

Nyt rauhoitun koti-iltaan ja käyn pyyhkimässä hapanimeläkastikeet suupielistä – vaikka ei sillä taida mitään väliä enää olla, kun kerta tulin jo salilta. Ihmiset siellä ovat varmasti saaneet jo ihan tarpeeksi makoisat naurut, haha. Pöhkö mikä pöhkö.

Kivaa torstaita<3

Ps. Jonkinlainen asuntopostaus on ollut mielessä. Toteuttamisen arvoinen idea?