Uncategorized

Viikonloppu part. 1

Loppukesästä pelkäsin jo valmiiksi tätä tulevaa syksyä: pimeyttä, kylmyyttä, syysmyrskyjä ja sadetta, alakuloista mielialaa sekä liiskaantuneita kastematoja. Jälleen voin todeta, että ihan turhaan. Mielialani on ollut, jopa ihmeellisen, innostunut ja odottavainen. Tällä hetkellä sateen ropina kattoon, pimeät illat viltin alla kynttilät seuranani, kuppi kuumaa lämmikkeenä, ihanan lämpimät syysneuleet ja myssykät tuntuvat houkuttelevilta. Uskomatonta! Ainoastaan kastemadoista on hankala löytää positiivista puolta, haha. Linnut saavat mahansa täyteen?

Olen vahvasti sitä mieltä, että syksykin on vain asennekysymys.
Ja juuri tällä hetkellä tuntuu, että tämä syksy on tuonut ja on tuomassa kaikkea kivaa viikonloppuihini ja ylipäätään elämääni, muutto omaan kotiin tietenkin suurimpana asiana. Lisäksi kalenteriani täyttävät syntymäpäivät, ystävät, kyläilyt, pikkupippalot, ooppera ja monet muut syysiltojen pikkusuunnitelmat. Tämä vapaa viikonloppu hujahti ystäväni järjestämissä naamiaisissa sekä Santun ja oman serkkuni syntymäpäivillä. Ensi viikonloppuna juhlimme parhaan ystäväni kaksikymppisiä, pikku-Saran syntymäpäiviä kakkukahvien merkeissä sekä meinaammepa ehtiä äidin kanssa vielä oopperaankin. Ja shoppailemaankin mieleni tekisi:3 Siitä seuraavana viikonloppuna vietämme työporukalla vissiinkin hieman aikaisia pikkujouluja. Tupareitakin pitäisi ruveta suunnittelemaan. Pitkä lista kutsuttavia odottaa jo jääkaapin ovessa.
Ihmiset. Tuttavat. Ystävät. Läheiset. Heidän seurassaan olen onnellinen. Tunnen kuuluvani johonkin. 

Toinenkin inkkari oli löytänyt tiensä kutsuille:D

Vakavat keskustelut selvästi käynnissä.

Väsynyt ja isomahainen raksamies.

Päädyin pukeutumaan sitten intiaaniksi. Ehkä vähän tylsä ja kulunut, mutta aika tai muutkaan resurssit eivät antaneet myöden omaperäisempään asukokonaisuuteen. Idean sain otsapannasta ja koko komeuden kruunasi lopuksi huulipunalla poskille vedetyt inkkarikasvomaalit. Olin tällainen vähän köyhempi ja kotikutoisempi versio juhlien kahteen muuhun inkkarityttöön verratuna, heh:D 
Vähän jäi harmittamaan, että vielä lauantainakin olo oli hiukan nuutunut ja tuhnuinen, jonka vuoksi ei viihdyttykään pippaloissa Santun kanssa kovin myöhään. Omaan pesään oli joka tapauksessa kiva kömpiä illan päätteeksi. Kiitokset haluan lausua vielä juhlien järjestäjille<3 Ihanaa, kun joku jaksaa (näin vanhallakin iällä vielä) nähdä vaivaa ja järjestää piristystä syysiltoihin, heh.

10 thoughts on “Viikonloppu part. 1

  1. Olen sairastanut anoreksiaa. Uskallan sanoa, että nyt jo aika selvillä vesillä, enää pienehköjä juttuja muistuttamassa. Toki joskus on hieman huonompia hetkiä, mutta se kuulunee paranemisprosessiin, joka kuitenkin yhä jollain tasolla jatkuu.

    En ole tehnyt muistaakseni juuri tästä aiheesta postausta, joskus olen sivunnut aihetta kyllä.

    Tykkää

  2. Minkä ikäisenä sairastuit ja kauanko olet ollut nyt ”terveenä”? Oot ihan superkaunis ja niin positiivisen oloinen, että tsemppaat ihan hirveesti saman sairauden kanssa painiskelevaa parantumaan! Oon superiloinen että törmäsin blogiisi

    Tykkää

  3. Sairastuin 9.luokan sykysllä/talvella. En tarkkaa ajankohtaa osaa sanoa, kuten en sitäkään, kuinka kauan olen ollut ns. terve. Mun ajatukset on ollut jo pitkään terveitä, toteutus käytännössä vain on välillä takunnut. Viimeisen vuoden aikana olen ottanut viimeisiä harppauksia ja nyt ihan viime aikoina on alkanut tuntumaan, että ihan oikeasti olen päässyt/pääsen aivan kokonaan sairauden kahleista irti. Aikaa se on vienyt, mutta sen se tervehtyminen vaatii.

    Kyllähän mullakin tulee vielä päiviä, jolloin sairauden ääni palaa hetkellisesti päähän. Sen lisäksi, että tunnistan sen, pystyn myös sivuuttamaan sen, enkä anna sen vaikuttaa tekemisiini. Samoin kuin arkielämässä on työstettävänä muutamia pieniä juttuja,jotka muistuttavat sairaudesta.

    Et tiedäkään, miten ihana kuulla, että olen jotenkin pystynyt auttamaan sua. Muistan itsekin, että hain vähän kuin roolimalleja, jolloin tähtäin, eli terve Elina, oli helpompi hahmottaa. Ja voin paljastaa, että vieläkin selaillessani muutamia blogeja, muistuttelen toisinaan itselleni, kuinka terve, normaalipainoinen (sellainenkin, josta saa kiinni, tiedäthän), elämäniloinen nainen on kaikkein kaunein ja todellakin tavoittelemisen arvoinen.

    Mulla on hirmuinen halu auttaa ja mulle saa lähettää vaikkapa sähköpostia, jos vaan ikinä haluat tsemppausta tai vastauksia tai jotakin:) Ja kiitos vielä ihanista sanoista, mäkin olen iloinen, että löysit tänne blogiini!

    Tykkää

  4. Kiva, että otit noi kysymykset noin hyvin vastaan 🙂 Mietin eka että kehtaanko kysyä ja mitenköhän suhtaudut tuollaseen uteluun. Voisitko ehkä tehdä siitä postauksen? Mulle tulee tosi ilonen olo kun luen noita sun postauksia, sellanen toiveikas!

    Tykkää

  5. Onko tossa ekassa kuvassa laukku? kun eka jotenkin yhdistin sen kuvan tohon 4.kuvaan! 😀 Ja nyt kun katsoin uudelleen niin tuli ihan idiootti olo 😀

    Tykkää

  6. Haha, joo on se eka kuva mun hapsulaukusta:D Toi on muuten totta, että vähän hämää, kun ystäväni inkkariasussa oli melkein identtisiä hapsutuksia, heh.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s