Uncategorized

Hrrr. Nyt se on täällä!

Kotiuduin juuri töistä. Väsyttää, mutta silti on mukava istua sängyllä, lepuutella jalkoja ja kuunnella sateen ropinaa. Masu täynnä. Näin päivisin –  ja miksei iltaisinkin – mielestäni on jotenkin kutkuttavaa kuunnella sateen ropisemista kattoon. Tulee kotoinen, sellainen pesämäinen tunne: tekee vain mieli kääriytyä viltiin ja hokea tuituitui. Heh. Tosin öisin tuo ropina muuttuu helvetilliseksi. Se alkaa ärsyttämään siinä samassa, kun suljen silmäni ja juurikin sateenropina on syy siihen, miksi olen valvonut muutamana viime yönä ihan liikaa. Joo-o, olen yrittänyt korvatulpilla nukkumista, mutta silloin ne tulpat ovat syy valvomiseen. Hankalaa.

Tänään puoli seitsemän aikaa aamulla töihin kävellessäni huomasin, että syksy on värikkään luonnon lisäksi tuonut nyt myös kylmyyden. Tai ehkä se on jo ollut, en itse vain ole huomannut – luultavasti sen vuoksi, että olen saanut kulkea autolla työmatkat, heh. Kuitenkin, pohdiskelin tallustellessani tarvitsevani mitä pikimmiten jonkinlaiset lämpöiset töppöset vapaa-ajalle, kuten juuri työmatkoille, sillä tennareissa taapertaminen alkaa olemaan jo aika viluista touhua. Luultavasti tarvitsen myös talveksi uudet nahkasaappaat. Jonkinlainen neulejutskakin on kutkutellut mielessä jo jonkin aikaa. Eli ilmiselvästi tarvitsen myös uuden neuleen.
Nämä hankittuani talvi saa minun puolestani tulla, sillä uusi talvitakkini odottaa vieläkin muovipussissa ensimmäisiä oikeasti kylmiä päiviä. Niin ja etelänmatkakin onneksi lämmittää jo ajatuksena.

Millaisia syys- tai talviostoksia te aiotte tehdä? Tai haaveilette tekevänne? Mielestäni on kohtalon ivaa, että palkkapäiväni ja samalla vapaapäiväni on samana päivänä kuin Stockmannin Hullut päivät alkava – eli HUOMENNA! Onko tässä muka muuta vaihtoehtoa kuin lähteä muiden hullujen ihmisten keskelle sekoilemaan? No sitä vähän minäkin. Heh. 

2 vastausta artikkeliin “Hrrr. Nyt se on täällä!

  1. Mut on puolestaan pilattu kasvattamalla hiljaisella omakotitaloalueella 20. ikävuoteen asti, joten kerrostaloon yksin muuttaminen oli mun herkille korville aikamoinen shokki.
    Rapun äänet, naapureiden kolistelut, ohiajavat ratikat… Ei nukkumisesta tullut yhtään mitään!
    Mullakaan ei perinteiset korvatulpat tullut kuuloonkaan, kun nehän vasta korvissa rutisee ja poksahtelee. Sitten mä löysin apteekista muotoilltavat korvatulpat ja herranjumala ne TOIMII!
    Niitä ei edes huomaa korvissa ja ne blokkaa ihan täydellisesti ylimääräiset äänet. Oon nukkunut nyt vuoden ajan korvatulpat korvissa ja en muuten herää mihinkään ääniin. Välillä vessahätään, mutta se on oma vika.
    Nää on parhaat mitä oon löytänyt: http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/OE0313767

    En voisi enää elää ilman noita huoh.

    Tykkää

  2. Hei kiitti ihan hirmusti korvatulppalinkistä ja -vinkistä!:D Nyt täytyykin juosta apteekkiin tältä istumalta. Kiva (tai no kiva ja kiva, helpottavaa ehkä) kuulla, että joku toinenkin kärsii samoista ongelmista, heh. Mullakin tuo vessassa ramppaaminen yöllä on vähän häiritsevää, mutta korvatulpat saa luvan riittää, vaippoja en meinaa hankkia…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s