Uncategorized

Kymppipäivä kaikin tavoin.

Eilen oli taas yksi niistä päivistä, joita muistelen iltaisin hymy huulilla sängyssä ja huonoina päivinä kaatosateessa. En muistele niinkään nauttimaani maukasta ruokaa, ostamaani hametta tai Santun antamaa lahjaa – vaikka kaikki ihania olivatkin –  vaan päivän aikana koettuja yksittäisiä tunnetiloja: istuessamme yhdessä ulkona syömässä ja jutellessamme kuin aikuiset, kuitenkin väliin nauraen kuin pikkunatiaiset tai ajaessamme pitkän, mutta onnellisen päivän päätteeksi omaa kotia kohti syysillan hämärtyessä katulamppujen ja autonvalojen tuikkeessa. Tai köllähtäessämme sängylle syömään iltapalaa Salkkareiden Sepon mölytessä taustalla. Nukahtaessani kirjaimellisesti hymy huulilla käsi Santun kädessä. 

Vain yksi sana: innokas. Hehe.
Tai herätessäni yöllä siihen, että Santtu paijaa unissaan minua päästä. Heh. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Viimeksi tosin hän kappasi minut unissaan kainaloonsa. Yölläkin minua riepotellaan sinne ja tänne, rankkaa:D
Eilinen aamu ei kylläkään alkanut aivan suunnitellusti ja ehdin jo miettiä uskallanko jatkaa päivää eteenpäin: ensinnäkin juusto oli loppu ja jouduin nyrhimään leivän päälle epämääräisiä riekaleita (no ei kiva todellakaan!!), toiseksi olo oli kuin joku olisi takonut koko yön pikkupääparkaani (Santtuuuu…) ja kolmanneksi menin ja rikoin jälleen yhden Iittalan lautasemme tiskatessani. Sanoinkin jo, että lienee parasta, että joku toinen hoitaa tiskauksen, niin joulunakin on vielä jäljellä lautasia, joista syödä, hehe. Meidän taloudessa tämä Joku on nimittäin päivittäinen vieras. Joskus Joku kyllä tiskailee ja vie roskat, mutta yleensä Joku vain piilottelee kampoja, avaimia ja ponnareita, jättää pyyhkimättä ruokapöydän ketsuppitahrat tai petaamatta sängyn. 
Eilen se Joku oli sitten piilottanut parhaimman juustohöylän. Onneksi kuitenkin päivä lähti rullaamaan kivasti ja eilisestä kehkeytyikin varsin ihana päivä – etenkin sen jälkeen, kun muistin Santun ja minun kuukausipäivän (Santun muistutettua..), haha. Päivällä kävin hoivaamassa pientä Kerää (eli hauvaamme: Kerä, Keräliini, Keränen), joka kovasti yritti esittää vielä toipilasta, siinä kuitenkaan onnistumatta, heh. Hauvapoika meni hotkaisemaan edellisenä päivänä lenkillä kokonaisen muovipussin puistossa ja joutui suolen tukkeutumisvaaran vuoksi eläinlekurille piikitettäväksi. Jonkinlaisella oksennuspiikillä pussi saatiin kuin saatiin onneksi ulos vatsalaukusta, eikä episodista jäänyt muistoksi kuin hieman hoiperteleva hauva. Eilen tuo samainen tuhnuturpa kyllä pomppi ja hyppi siihen malliin, ettei lääkkeiden vaikutuksesta ollut tietoakaan:3
Arvoimme jonkin aikaa Santun kanssa lähdemmekö jonnekin ulos syömään vai jäämmekö vain kotiin kokkaamaan. Päätimme sitten pienen pohdinnan jälkeen, ettemme jaksa alkaa väsäilemään illallista, vaan haluamme valmiin ruoan nenämme eteen kannettuna. Päädyimme itse asiassa lopulta työpaikalleni illalliselle ja täytyy sanoa, että ihan työnteonkin puolesta oli valaisevaa käydä kerran kuppilassa asiakkaana! Vähän kyllä häiritsi paikan päällä olleet vakiasiakkaat, jotka jo tuntevat minut. Itse tilasin fantasiasalaatin ja yam, mikä kombo marinoidusta kanasta, raejuustosta, kananmunasta ja maustekurkuista sinappikastikkeella höystettynä muodostuikaan. Santun ainoa kriteeri oli jättiläismäinen nälkä, joten suosittelin valitsin hänelle Tuhtipekonileipää toastilla ja majoneesilla lisäkesalaatin kera. Olimme molemmat tyytyväisiä ruokiimme, mutta Santtu totesi aterian päätteeksi jaksavansa vielä ainakin yhden samanlaisen satsin lisää:D No okei, jäi omaankin mahaani pienen pieni nälkäkolo. 

Syöyämme emme halunneet päättää mukavaa iltaamme vielä, joten lähdimme huristelemaan Jumboon – mielessä Stockan Hullut päivät. Hullusti siellä tuntui ihmisiä olevankin, me emme tosin päässeet edes Stockmannille asti, kun juutuimme ensin kenkäkauppoihin, sitten Vilaan ja vielä Dressmanniinkin. Ostin itselleni palkkapäivän kunniaksi todella kauniin hameen, jonka pitsiyksityiskohtaa etenkin rakastan ja Santtu puolestaan löysi itselleen uuden villakangastakin. Yllättävää sinänsä ei ollut, että takki oli alennuksessa – hänellä on aina tuuria, kun kyse on vaatteista. Emmehän me sitten kellon veivatessa seitsemää jaksaneet enää ostoskassiemme kanssa ahtautua keltaiseen viidakkoon, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä ihan hyvä ratkaisu. Minä kun tuppaan menettämään hermoni aika helposti väentungoksessa, jossa ihmisillä ei useinkaan ole minkäänlaisia käytöstapoja. Olisi ollut harmi päättää ihana, onnistunut ilta hermoromahdukseen, haha (silloin ei kyllä olisi naurattanut). 
Illalla kotona minua odotti vielä pieni yllätys:

kauan toivomani monivuotinen viherkasvi. Ei Santtu ollut muistanut tosin kysyä, mikä kasvi pakettiin laitettiin, mutta oleellisin oli kuitenkin myyjältä varmistettu: kasvia ei tarvitse kastella usein. Mehän äitini kanssa olemme tunnetusti kunnon viherpeukaloita – tai sitten emme;)
Nyt rauhoitun kuuntelemaan melkein joka-aamuista aamuhartautta, joka kantautuu yläkerran mummolasta (mitä luultavimmin). Haha. Tai sitten vain pakenen salille.
Touhukasta torstaita!

2 thoughts on “Kymppipäivä kaikin tavoin.

  1. Aivan ihana blogi sulla! Eksyin tänne vasta hiljattain ja tykkään kovasti lueskella sun postauksia. 🙂 Kira

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s