Perjantaina työvuoron ensimmäisinä minuutteina tsemppasin itseäni edessä häämöttävällä vapaalla viikonlopulla. Väsytti tajuttomasti ja jotenkin koko työ kyrsi: en olisi vain tiedättekö millään jaksanut pilkkoa niitä 7x1200g tomaatteja. Heh. Olin puolessa välissä kurkkujen raastamista, kun kuulin minulle esitettävän kysymyksen: tulisitko Elina huomenna töihin tuuraamaan? Puolessa sekunissa punnitsin väsymyksen ja lisätienestin välillä. Veromodan kiiltävä neule poltteli mielessäni, kun huomasinkin jo huikkaavani juu ilman muuta.
Ja niin peruuntui minun ja äidin suunnittelema lauantainen tyttöjenilta. Olin suunnitellut meille illaksi herkkuiltapalaa ja hiusnaamioita, Talentin katsomista ja hiukan kynsien lakkailua, mutta eihän tämä rätti työpäivän päätteeksi lauantai-iltana jaksanut moisia edes ajatella. Verensokerit olivat nimittäin vietävän alhaalla, sillä en ollut syönyt sitten lounaan yhtikäs mitään ja jalatkin huusivat vuorotellen ja yhtä aikaa hoosiannaa. Onneksi äiti oli varannut herkkuiltapala-aineksia ja minäkin lopetin kiukuttelun, kun sain purtavaa, heh. Maailman paras leipä maistui paremmalta kuin maailman paras – aivan taivaalliselta! Masu täynnä (jouduin tankkaamaan aikamoisen satsin safkaa) oli ihana nukahtaa äidin sänkyyn pieni, tuhiseva Keräliini vieressä. Äitiparka joutui punkkaamaan patjalle lattialle, kun minä nukahdin alta aikayksikön sänkyyn. Nopeat syövät hitaat, kai se pätee yhtälailla tässäkin?
 |
| Äiti oli ostanut yllärinä minulle Iittalan MiniTeema-astiasetin. Ne ovat mielestäni niin hurjan söpöjä, etten meinannut pysyä pöksyissäni, kun näin kyseiset astiat ensimmäisen kerran kaupassa:3 |
 |
| Saanko esitellä: maailman paras leipä (ainakin äidin ja minun mielestä). Aivan tuoreena ja pehmeänä se on sanoinkuvaamattoman hyvää juuston kanssa! |
 |
| Aamutunnelmia äidin patjalla. |
Lauantai-illan suunnitelmien peruuntuminen ei onneksi vetänyt mieltä aivan pohjalukemiin, sillä sunnuntaina vietimme senkin edestä oikein laadukasta äiti-tytär-aikaa. Ystäväni suosituksesta meillä oli liput varattuna Aleksanterin teatterin Aladdin-musikaaliin. Vaikka musikaali olikin Disneyn ja suunnattu pääosin ehkä nuoremmalle yleisölle, tarjosi se iäkkäämmällekin yleisölle kunnon naurut – sekaan oli sujauteltu vitsejä aikuisillekin. Itse tosin olen niin lapsenmielinen, ettei minulla muutenkaan olisi ollut ongelmia, hehe. Etenkin Lampunhenkenä Antti Pääkkönen oli aivan mahtava ja olikin mielestäni prinsessa Yasminen sijaan (:D) musikaalin ehdoton tähti. Äiti totesikin, ettei muista, milloin olisi nauranut yhtä makeasti!
Varasimme etukäteen väliajalle pientä purtavaa kahvin kanssa. Olen niin onnellinen, kun kykenen ja uskallan jälleen syödä ja ennen kaikkea nauttia – aivan kuin vanha, oikea Elina. Vaikka kuka sanoisi mitä, niin kyllä pieni herkuttelu kruunaa erityisen hetken ja jollain tavoin myös kuuluu tällaisiin tilanteisiin.
Valitsin itselleni feta-pinaattipiirakkapalasen tai oikeammin siis lentävänmaton, samoin kuin äitikin, ja lisäksi otimme (Yasminen) mustikkapiirakkapalan puoliksi. Taikajuomat jätimme kuitenkin väliin, heh. Enempää ei väliajalla olisikaan ehtinyt herkutella, sillä viimeisiä mustikkamuruja lautaselta kaapiessani soi viimeinen merkkiääni toisen näytöksen alkamiseksi.
 |
| Tämä oli ensimmäinen kertani Aleksanterin teatterissa. |
Lisäjännitystä Jafarin lisäksi musikaalireissuumme toi aivan edessämme istunut Aku Hirviniemi sekä yläparvella näytöstä seurannut Riku Nieminen. Ja ei, en kehdannut pyytää nimikirjoitusta kummaltakaan (enkä Rosa myöskään kertonut Akulle terveisiäsi), kun joku kuitenkin tätä kysyy, haha.
 |
||
| Oli pakko napsaista kuva aseman uuden donitsikojun antimista, sillä en ole ikinä nähnyt yhtä söpöjä Rinkeleitä!;D Ja minkä tuoksun ne levittävätkään koko asemahalliin! Harmi, etten voi tuoda tuota tuoksua mukanani tänne blogiin. Teidän täytyy käydä itse tuoksuttelemassa ja maistelemassa. |
Meillä oli niin kivaa äidin kanssa, että emme malttaneet palata vielä kotiin musikaalin päätyttyä. Sen sijaan poikkesimme viimeisiään veteleville Hulluille päiville. Täytyy kyllä todeta, että arvostan heitä, jotka jaksoivat vielä sunnuntai-iltana, Hullareiden viimeisenä päivänä, juuri ennen kauppojen sulkemisaikaa metsästää löytöjä Stockmannin kätköistä. Itse en tähän kyennyt, vaan päätimme suosiolla istahtaa iltateelle erääseen keskustan kahvilaan ja jättää löydöt tekemättä.
Kotona odottikin jo opiskelijaremuamisesta kotiutunut Santtu ja puhdas, juuri pesusta tullut seeprayöppäri.
Illalla hyräilin sängyssä A Whole New Worldia ja muistelin päivää hymy huulilla – ja silmät puolitangossa: ihanan onnistunut ja onnellinen päivä, johon kuului rentoutumista, naurua, itsensä voittamista, herkuttelua, kipeitä jalkoja, paljon jutustelua ja rakkautta.
Jos tähän mennessä ette ole vielä keksineet tämän postauksen pointtia, niin tässä se tulee: minulla on maailman ihanin, mahtavin, parhain, rakastavin ja rakastettavin äiti!<3
Joka juuri ilmestyi ovelle ruokalähetyksen kanssa:3
PS.
Elina Heidi Rinkeli 
<3!
TykkääTykkää
:))
TykkääTykkää
Ihalta kuulostaa sun viikonloppu! 🙂 voit varmasti miten innolla odotan itse tulevaa viikonloppua, kun pääsen äidin hoiviin peräti torstaista sunnuntaihin<3
TykkääTykkää
Aivan ihana postaus! <3 Kirjoitat muutenkin niin älyttömän hyvin, luontevasti ja jotenkin antaumuksella! :D
PS. Äidit on parhaita! ❤
TykkääTykkää
Oi tulee varmasti olemaan ihanaa! Äidin luo on aina ihana mennä, sitä jotenkin taantuu ihan pikkutytöksi:3
TykkääTykkää
Voi kiitos<3 Tiedätkö, luin sun blogia ja olin hurjan iloinen, että sun ikäinen tyttö kirjoittaa niin puhdasta ja virheetöntä kieltä:)
Äidit ON!
TykkääTykkää