Smile, you’re on Candid Camera! Nooot.

Voi simpura ja samperi. Voi hitsinpimpulat ja mitä vielä. Tuli taas todiste siitä, että olen elänyt viime ajat jossain roskiksessa – eristyksessä muusta maailmasta, kaukana sivistyksestä. Tai sitten tapahtunut on vain muistutus siitä, että täällä omassa kodissa äiti ei enää herätä ja muistuta kellojen kääntämisestä. Miksei Santtu voinut ottaa äidin paikkaa? Hitsihitsihitsivie.

Arvatkaa vain, kuka tohelo luuli heräävänsä hieman yli kuusi aamupalalle – ihan vain sen varalta hiukan aikaisemmin, ettei töihin lähdöstä tule koheltamista kiireessä. No, nyt ei tule kiire ei. Tietokoneen kello näytti 05.18 avatessani sen, nopea googlaus ja ahaa: talviaikaan siirtyminen oli tänä yönä. Miksi ihmeessä puhelin eleli ihan omia aikojaan? Eipä siinä uni enää silmään tullut, kun juustoleivät nököttivät jo valmistettuina nenun edessä ja masukin kurni. Keitin paljonpaljon sumppia ja odottelen tässä kahvikupin kanssa töihin lähtöä.

Paitsi että hups: tänään onkin vissiin perjantain sijaan sunnuntai?

Jos Arvi olisi vielä uutisissa, hän olisi takuulla kertonut minulle kellojen kääntämisestä tuntia taaksepäin. Ihan varmasti Arvi olisi informoinut jossain välissä, vaikka koko illan katsoinkin kilpailevalta kanavalta Talenttia. Nämä Kirsit ja Urpot eivät nähtävästi osaa pitää ihmisiä ajantasalla, kirjaimellisesti. Babakin vain tanssii, eikä nähtävästi muista katsella paljonkaan kelloa.

Mutta hei, onni onnettomuudessa. Kelloja olisi voitu siirtää myös tuntia eteenpäin, jolloin olisin myöhästynyt töistä, eivätkä asiakkaat olisi saaneet aamupullia ja -kahveja! Sitä paitsi, ei minua edes enää väsyttänyt. Pidin vain muodon vuoksi silmiä kiinni kello neljästä (eli kolmesta) saakka.

Siis muistivatko kaikki muut oikeasti tämän talviaikaan siirtymisen? Kyllä minä talviaikaan olen siirtynyt vaatetuksessa (ja mielialassa, haha), mutta että kellotaulullakin pitäisi vielä!