Uncategorized

Kysynkin, oletko sinä aito?

Olen aina ollut tarkkailija. Puolituttujen ja vieraiden seurassa ihan perinteinen vierestä seuraaja, tiedättehän: kuuntelen, pohdin mielessäni, muotoilen repliikkejä, mutten kuitenkaan saa suutani auki. Okei, iän myötä tuo ujoudesta ja itseluottamuksen puutteesta johtuva hillitön hiljaisuus on mielestäni hieman helpottanut. Ainakaan kukaan ei ole päin naamaa tullut kertomaan luulleensa minua mykäksi – sitten ala-asteen. Tykkään kuitenkin yhä seurata ihmisiä ja heidän eleitään, kuunnella heidän puhettaan ja pohtia heidän päänsisäisiä mietteitään. Eräänlainen tarkkailijan rooli ei ole kadonnut mihinkään vuosien saatossa, vaikka omaa suutani olenkin oppinut aukomaan. Heh. Ystävien ja perheen kesken olen oikeastaan kaikkea muuta kuin tuppisuu, aikamoinen suupaltti oikeammin. Höpöttämisestä huolimatta havainnoin jatkuvasti esimerkiksi keskustelukumppanini, toisinaan ehkä tiedostamattomiakin, eleitä, kasvojen liikkeitä, kehon elekieltä. Koetan tavoittaa ihmisen todellisen persoonan ulkokuoren alla, hänen todelliset ajatuksensa ja toisaalta joskus myös tarkoitusperänsä. 

Olet osa suurempaa joukkoa. Oman identiteetin ja aidon minän löytäminen voi olla hankalaa…
Ihan vain ohi kiirehtivien, tuntemattomien ihmisten tarkkailu tuottaa minulle suunnatonta mielihyvää.  Kun saan vain istua rauhassa yksinäni ja ilahtua erilaisista ihmisistä, pohtia heidän mietteitään ja persoonaansa, tarkkailla käytöstä ja ehkäpä myös leikitellä mielessäni heille keksimilläni elämäntarinoilla. Nopeat, huomaamattomat vilkaisut merkitsevät paljon: pieni arpi korvan takana, syntymämerkki poskessa, huivin alta pilkistävä yksinäinen hiussuortuva – kaikki kertovat tarinaa kyseisestä ihmisestä. Ilkeyksissäni en ketään tuijota, onhan äiti ollut aina tarkka käytöstavoista. Joskus eteen vain sattuu ihminen, josta on vaikea saada silmiä irti, katse seuraa tahtomatta. Toisilla ihmisillä on jonkinlainen käsittämätön, luontainen vetovoima. Karismastakin joku puhuu, mutta minä tarkoitan enemmänkin ihmisen sisäistä, syvempää hehkua, en niinkään karismaa, jonka käsitän enemmänkin pintapuolisemmaksi. 
Toisinaan huomaan selvästi alakuloisen henkilön, jonka kyynelpadot eivät kuitenkaan ole vielä purkautuneet, mieleni tekisi juosta halaamaan. Toisaalta pikkutytön vilpitön ilo saa omat kyyneleeni valumaan. Kun näen ihmisten vain juoksevan ohi ja ummistavan silmänsä toisen kaatuessa portaissa, sisälläni kiehahtaa raivo ihmisten piittaamattomuudesta ja itsekeskeisyydestä. Joskus mieleni tekisi mennä ravistelemaan typeryyksiä touhuavaa nuorta: hei kundi sulla olisi elämä edessä.

…sillä niin monella on jo ennakkokäsitys sinusta. Eivätkä kaikki ole valmiita päästämään siitä irti.
Ylipäätään ihmismieli kiehtoo minua valtavasti. Mikä saa ihmisen toimimaan näin ja toisen niin? Kuinka on esimerkiksi mahdollista, että mielen sairauksissa, kuten vaikkapa anoreksiassa, oireet ovat sitä sairastavilla täysin samanlaisia? Flunssan oireet voi selittää fysiologisilla muutoksilla kehossa, mutta mikä saa niin monet anorektikot tuntemaan täysin samoin, pelkäämään täysin samoja asioita?
Kohtaan töissä paljon erilaisia ihmisiä päivittäin. Ilahdun persoonallisista asiakkaista, hassuista tilauksista ja mieleenpainuvista keskusteluista – ylipäätään ihmisistä, jotka uskaltavat olla rehellisesti, aitoja itsejään. Olen oppinut tuntemaan rouvan, joka tilaa joka ainoa kerta cappuccinon ja melkein ostaa herkkua, muttei kuitenkaan, herran, joka alkaa aina kaivamaan kukkaroaan vasta asetettuani mukin vihreää teetä hänen tarjottimelleen, vanhemman herran, joka ilmestyy jokainen päivä pitkävetojensa kanssa, mutta yllättää aina ostopäätöksellään sekä pyylevän parivaljakon, joista toinen tilaa aina seuralaiselleen saman tortun, samalla lisukkeella, vieläpä aivan samoilla sanoilla. Palvelutilanne etenee aina samoja kaavoja noudattaen, usein jopa aivan sanasta sanaan samalla tavoin. Jään aina tahtomattakin pohtimaan, mikä saa nämä ihmiset toimimaan kerrasta toiseen täysin samaa rataa. Tiedostavatko he edes itse toimintansa identtistä toistuvuutta?
Kuitenkin, itsensä etsiminen kannattaa…
Olen oppinut lukemaan ihmisiä, jollain tavoin näkemään pintaa syvemmälle. Tunnistan erilaisia ihmistyyppejä. Huomaan, jos ihminen on muuta kuin pyrkii esittämään, toisaalta taas rehellisen aidot ihmiset huokuvat jollain tavoin puhtautta. Aika usein tiedän, kuinka tietynlaisen ihmistyypin kanssa tulisi käyttäytyä yhteisen sävelen löytämiseksi – aina en vain jaksa olla se vastuuhenkilö. Toki joskus ihmistutkani pettää, pahastikin – erityisen onnellinen olen siitä silloin, kun tajuan henkilön olevankin valloittava persoona:-)
Erilaisuus on rikkautta. Niin kuluneelta fraasilta kuin se kuulostaakin, sisältö on silti arvokas ja muuttumaton. Kuinka tylsä maailma olisikaan, jos ihmiset eivät toisi omaa persoonaansa esille tai jos omaa persoonaa ei laisinkaan olisi? Ihmisvilinää katsellessani, omaa itseänikin miettiessäni, olen kuitenkin oivaltanut, että jokainen ihan itsessään on tärkeä, jokainen ihmismassasta erottumaton, tavallinen tallaajakin on aivan yhtä arvokas ja ennen kaikkea tutustumisen arvoinen kuin se pinkkihiuksinen, mielipiteitä ja huomiota herättävä taiteilijasielukin.

…sillä silloin sinulla on mahdollisuus löytää oma paikkasi elämässä.

Jos saisin toivoa jotakin, haluaisin jokaisen ihmisen olevan aito. Toivoisin jokaisen kykenevän löytämään todellisen minänsä ja jokaiselle uskallusta tuoda se muidenkin tutustuttavaksi.

Ps. Huomasitko eräässä kuvassa palan minun tarinaani?

8 thoughts on “Kysynkin, oletko sinä aito?

  1. Voi Lellu kun osaat kirjoittaa kauniisti ja fiksusti – postauksesta toiseen, täynnä oivalluksia ja aitoutta 🙂

    – Marma

    Tykkää

  2. Mainitsin tekstissäni arpien, luomien, ihmisessä olevien merkkien kertovan jotakin tarinaa ihmisestä. Pikkuinen yksityiskohta, jolla kuitenkin merkitsee kyseiselle ihmiselle jotakin – usein paljon.

    Kolmas kuva ylhäältä;) Kerro, jos et vieläkään hoksannut:-)

    Tykkää

  3. Oot todella hyvä kirjottaja ja keksit aina postauksia niin tärkeistä ja hienoista jutuista!
    Mun siskoni on töissä kahvilassa, ja häneltä kuulee myös usein ”siitä mustatukkaisesta naisesta” ja ”vanhasta miehestä joka puhuu aina puhelimeen”… Ihmisillä on jokaisella omia tapojaan, jotka tulevat helpommin esille kuin itsekään tajuaa; mä kuulin viime viikolla naksauttelevani kieltäni jatkuvasti – enkä oo ikinä huomannut tekeväni niin…. 😀
    PS. Sun postaukset ei näy mun bloggerin etusivulla, osaatko kertoa syytä?

    Tykkää

  4. Ehei:-)
    Arpeutunutta ihoa peukalossa, joka hiukan vaikeampina tai stressaavampina aikoina aukeaa yhä uudestaan tiedostamattoman reaktioni seurauksena.

    Tykkää

  5. Jep, ihan totta:-) Olisi kiva kuulla jonkun toisen suusta, millaisia juttuja mulla itselläni on, heh.
    Mä en valitettavasti osaa sanoa syytä:( Moni on sanonut samasta, mutten ole vielä keksinyt, mistä tuo johtuu. Höh.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s