Uncategorized

Voihan pöpö, mä olen pipi.

Kyllä sitä taas muistelee kaiholla terveitä päiviä. Vaikka vatsatauti ja kuumeilu eivät kaikkein vaarallisimpia tauteja olekaan, eivät tuskallisimpiakaan, niin syvää arvostusta omaa terveyttä kohtaan ne saavat silti tuntemaan. Mikä on kaiketi vain hyvä juttu. Vaikka itse vessassa juokseminen ja kuumehoureilu eivät lukeudukaan lempivapaa-ajanviettotapoihini. Onneksi sitä tavaraa ei loputtomiin voi ulos tulla, jossain vaiheessahan sen on väistämättä loputtava… Okei, yök. 😀
Tällainen tulijainen itselleni siis ulkomailta – ja omanani se saisi pysyäkin. Jaloa. Heh. Vuosi sitten joulukuussa onnistuin nappaamaan Brysseli-reissulta samanlaisen pöpön. Silloin tie vei sairaalaan ja tiputukseen asti, nyt olen onneksi saanut mongertaa ja valittaa kotona, omassa sängyssä. Alkaahan näitä hyviä puolia löytymään, kun asioita vain kaivelee ja kääntelee, kurkkii kivien alle. Niin ja toin minä joitakin kunnollisia (no, mitä vatsatauti on, jos ei kunnollista!?) mukavia tulijaisia reissultamme niin itselleni kuin Santulle ja parhaalle ystävällenikin. Hiukan rajoitteita asetti matkatavaroiden painorajoitukset, jotka paukkuivat ainakin äidin osalta. Minähän en syyllinen tähän ollut millään tavoin… Näin jälkiviisaana tosin olisin voinut ehkä jättää jotkut kuudesta kenkäparistani kotiin odottamaan Suomen kesää.
Mutta minkäs sille voi. Välttämättömät asiat on aivan pakko saada mahdutettua jollain tapaa laukkuihin. Vai silmiäkö sitten vain pyöritellään lomakohteessa, kun aallot ovat vieneet bikinien alaosan ja varapareja ei ole tilanpuutteen vuoksi kelpuutettu mukaan? Tilanpuutetta ei ole olemassa, vain järjestelykysymyksiä. Senpä vuoksi en voinut jättää ostamatta Santulle hurjan söpöjä Calvin Kleinin minihajuvesipulloja, jotka hurmasivat minut miniydellään. No, olivat ne kiva tuoksuisiakin, kun kotiin palattuani nuuhkaisin:-) Olen käynyt tuoksuttelemassa säännöllisin väliajoin yhtä pulloa viidestä, sillä se tuo elävästi mieleen matkamme – etenkin lento-osuuden (itse asiassa olen kaiketi aika höpsö, sillä kuka nyt haluaisi muistella sellaista lamaannuttavaa pelkoa ja paniikkia, jota koin menomatkalla:D). Taisi olla stuertti olla minien ystävä hänkin… 
Viime päivät olen elännyt oikeastaan paahtoleivällä, kalkkunanakeilla ja mehukeitolla. Sekä muutamilla suklaakonvehdeilla. Havahduin eilen siihen, etten ole syönyt tänä jouluna (tai vuotena) yhden yhtä Pandan suklaacrispykonvehtia. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta minulla on ikävä nälkää, sitä tunnetta, kun tekee mieli tyhjentää koko jääkaappi (salitreenin jälkeen). Tällä hetkellä kaikki etoo enemmän tai vähemmän (hyvinä hetkinä jäätelö hivelee ajatuksiani). Olen testannut itseäni: kuvitellut lämpimän jauhelihakastikekeon eteeni ja sen kylkeen kasan nauhapastaa, leikitellyt ajatuksella tilata oikein juustoinen pitsa suoraan kotiovelle (jota en ole tehnyt valehtelematta viiteen vuoteen). Ei mitään tuntemuksia. Paitsi yökötystä. Olenkin jättänyt asettamani ravintoraamit odottamaan terveitä päiviä ja antanut itseni puputtaa pullaleipää ja napsia namuja, en ole pitänyt niin tarkkaa kirjaa proteiinin saannista tai porkkanan jyrsimisestä. Ehkä iltapalaksi otan nökäreen mustikkajäätelöä Totalin sijaan. Ei se ole niin justiinsa, sillä tiedän palaavani kivuttomasti ja huomaamattani takaisin terveelliseen ruokavalioon. Itse asiassa ihmettelen, kuka kumma jaksaa syödä päivästä ja viikosta toiseen leipää, joka ei anna hampaille minkäänlaista työtä? Vannon edelleen jälkiuuniruispalojen nimeen.

Olen nukkunut kahdentoistatunnin yöunia, potenut unettomuutta seuraavana iltana, johtuen huolista opiskeluihin liittyen. Olen makoillut kyljelläni, tankannut nestettä, vaihtanut oikealle kyljelle, jyrsinyt nakkia, dipannut sitä ketsuppiin, joka tursuaa vielä tälläkin hetkellä rikkinäisestä muovipullostaan, joka puolestaan koki kovia valitettavan raivonpuuskan vuoksi. Olen mitannut kuumetta ainakin vartin välein, toivonut sen laskevan, mutta todennut vilunväristysten saattelemana suunnan olevan jälleen ylöspäin. Olen haikaillut salille ja lenkkipolulle, pakottanut pahasta olosta huolimatta itseni syömään voimien kartuttamiseksi, purskauttanut Pirkka-miniluumutomaatin sisälmykset tietokoneennäytölle (vahingossa), ollut varma paisuvani sairastelun ja liikuntatauon aikana, toisena hetkenä kuitenkin napsinut hyvillä mielin konvehteja ja rusinoita. Olen jonottanut terveyskeskuksessa, käynyt verikokeissa ja saanut reseptilääkettä, mongertanut kuumehoureissa ja niellyt pakon edessä pillereitä. Suurimman osan ajasta olen kuitenkin juossut vessassa. 
Niin ja haikaillut takaisin lämpöön. Of course.

Toivon todella, että teidän vuotenne on alkanut edes hiukan paremmissa merkeissä?:-)

Ihan pikkuisen olen jaksanut hörähdellä Jenna Marblesille. Ihan hiukan vain.

6 thoughts on “Voihan pöpö, mä olen pipi.

  1. Voi paranemisia sinne sängyn pohjalle! Olet ihana, etkä varmasti paisu, vaikka vähän sairasteletkin ja napsit konvehteja:D Se on oikeutettua pipinä ja terveenä:)

    Tykkää

  2. Haha mä oon kanssa joskus kipeenä ja väsyneenä (no okei joskus muulloinkin) höröttänyt vedet silmissä tolle J. Marblesille. Etenkin tuo ”how diets work” osui ja upposi, kun siihen ekaa kertaa törmäsin. Meinasin kuolla nauruun 😀 Selkeä imitaatio mun käytöksestä haha.

    Pikaista paranemista! 🙂

    -A

    Tykkää

  3. Haha, joo itse vasta löysin noi Marblesit – tulen kaikessa vähän jälkijunassa. Jostain syystä noi ei Santtuun uponnut ihan yhtä syvälle, kun illalla pakotin katsomaan:D

    Kiitos, pikkuhiljaa hyvä tulee, toivottavasti!:-)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s