Uncategorized

Se, mitä rakastan.

Mistä minä saan mielihyvää?
Kyllä, tyhjän vatsan täyttäminen hyvällä ja terveellisellä ruoalla on ihanaa. Samoin kuin vessaan juokseminen, kun hätä on suurin. Silmien ummistaminen kuolemanväsyneenä, sekin on aika kivaa. Kuten myös tunne, kun muistaa seuraavan päivän olevan vapaa. Unohtamatta tietenkään sitä, kun joku hipsuttaa väsyneitä varpaita. Ah! Mutta edellä luettelemani tunteet eivät kuitenkaan yllä sijalle yksi. Mikään ei nimittäin voita tunnetta hikiliikunnan jälkeen, kun on painanut ja pinnistänyt, laittanut kaikkensa likoon. 
Liikunta on ollut aina elämässäni. Luonnollinen osa minua. Hieman eri muodoissa vain eri ikäkausina. Olen tanssinut balettia, nykytanssia ja jazziakin hetken, ratsastanut monta vuotta, kisannutkin esteratsastuksessa, zumbannut intohimoisesti ja sivussa käynyt zumbaohjaajakoulutuksen, lenkkeillyt monta vuotta ja tietenkin käynyt salilla – erityisen intohimoisesti nyt reilu puoli vuotta. Vapaa-ajalla olen pelannut fudista ja ylentänyt veljeni valmentajakseni, juoksuttanut äitiä pesispallon perässä ja aiheuttanut hänelle lähestulkoon sydänkohtauksia rullaluistellessani. 
Muutama (ainakin) yhdistävä tekijä harrastamieni lajien välillä tulee mieleeni heti näin äkkiseltään. Ensinnäkin olen aina nauttinut ihan suunnattomasti saadessani käyttää ruumistani, tehdä jotain fyysistä. Liikunta on aina ollut jonkinlainen pakopaikka, toinen maailma minulle: en muista ujostelleeni liiemmin pikkutyttönä muista tanssiryhmäläisiäni tai esiintymistä, vaikka muuten piilouduin esimerkiksi sukulaisjuhlissa äidin selän taakse. Tänäpäivänä salille meno merkitsee kaiken muun nollaamista ja vain äheltämiseen keskittymistä. Luulen, että tämän ja sen lisäksi, että olen luonteeltani täydellisen minä-teen-itse -tyyppi, olenkin aina ollut enemmänkin yksilöurheilija. Nautin, kun saan rutistaa kaiken irti treenatessani tai uppoutua omiin ajatuksiini lenkkipolulla.
Toinen merkittävä yhteinen tekijä on intohimoni, tosissaan tekeminen, tavoite kehittyä yhä paremmaksi. Seuraava pätee lähes kaikkeen, mitä duunaan: en kykene ”vain vähän hölkyttelemään” tai ”pikkaisen kokeilemaan käsipainoja”. Ei, se tuntuu turhanpäiväiseltä, eikä sellainen tuota minulle minkäänlaista mielihyvää. Turhaudun. Minulla on kova halu kehittyä, oppia uutta, pyrkiä kohti tavoitettani, joka on enemmän tai vähemmän selkeänä mielessäni. Luulen, että tällainen eteenpäin pyrkivä ajattelu on tiukasti luonteessani kiinni, halusin tai en. Jo pikkutyttönä, viiden vanhana, tuhahtelin hiljaa mielessäni muille balettiryhmäni tytöille, jotka juoksivat pitkin salia ja möngersivät lattioilla sen sijaan, että olisivat keskittyneet tulevaan plié-sarjaan. 

Tällä hetkellä minulla on aivan hirvittävä nälkä. Nälkä kasvattaa lihaksia ja nostella yhä suurempia painoja, kehittää itseäni salitreenaajana, oppia uusia, tehokkaita liikkeitä ja perehtyä eri tekniikoihin lisää, saada tuloksia aikaan niin kehossani kuin sarjapainoissakin. Juuri nytkin mieleni tekisi heittää treenikamat niskaan ja rynnätä kiusaamaan takapuolen ja reisien lihaksia. Lihas kasvaa levossa ja välipäivät ovat välttämättömiä, mantrojen avulla yritän pysyä hosuissani ja malttaa huomisaamuun. Okei, tietenkin minulla on ihan oikea nälkäkin. Eivät ne lihakset pyhällä hengellä ilman rakennusainetta kasva, vaikka kuinka hinkkaisia ja hinkkaisia syväkyykkyjä ja penkkiä. Heh. Joskus mielessäni käy astetta suurempikin tavoite saliharjoittelua koskien, mutten tohdi sitä oikein itsekään ajatella.
Alan olemaan yhvä varmempi ja varmempi, että haluan tulevaisuudessa työskennellä hyvinvoinnin, terveyden ja myös liikunnan parissa. Jollain tapaa. Sävelet eivät ole vielä aivan selkeät, mutta joitain ajatuksia minulla jo on. Ensin on vain tehtävä itselleni selväksi, että pystyn ihan mihin vain. Minä pystyn ihan mihin vain.

Jakakaa innostus kanssani, jooko? 🙂 Kertokaa hyödylliset vinkkinne niin treenausta kuin ammatinvalintaakin koskien, kirjoittakaa omia tarinoitanne liikunnasta. Ihan mitä vain! Sana on vapaa.

2 thoughts on “Se, mitä rakastan.

  1. ihan kun omia ajatuksiani, jälleen kerran 🙂
    ainoa ero on, että mä en jostain syystä oo koskaan kovastikaan innostunut salitreenaamisesta. toki käyn tekemässä koko kehon läpi pari kertaa viikossa, mutta kestävyyslajit on se mun juttu. mulle on myös tosi tärkeää, että huomaan konkreettisesti kehittyväni; kunto nousee, jaksan pitempään ja nopeammin. eli periaatteessa kaikki samat jutut jotka monella inspaa salilla on jollain tapaa mulle mukana juoksussa.

    hassua tosin, että koska nykyään luen tosi paljon treeniblogeja, joissa erityisesti keskitytään salitreeniin, itellä on alkanut herätä myös uudella tavalla kiinnostus tätä treenimuotoa kohtaan. kauneusihanteetkin alkaneet muuttua, hoikka ei olekaan enää se itseisarvo, voisiko sitä olla jopa vähän muodokkaampi, omata pyöreämmät olkapäät jne 😉

    hyvä elina:)

    Tykkää

  2. Tiedätkö, mä olin vielä jokin aika sitten täysin kestävyysurheilija ja hampaat irvessä tein vatsalihaksia kotona:D Nyt puhaltaa kuitenkin uudet tuulet (on puhaltanut jo jonkin aikaa)ja olen ihan hirmuisen innostunut juuri lihaksen kasvattamisesta, haha:3 Haluan olla vahva ja näyttää myös siltä, ihan kaikilta osin! Ja juurikin kuten sanoit, hoikka, tai suorastaan laiha, ei ole enää itseisarvo. Kyllä naisella pitää olla muotoja! Suurin syy salilla käymiseen on kuitenkin se fiilis. Aivan mahtavaa, kun peppulihaksissa tuntuu seuraavana päivänä edellinen treeni:D

    Hyvä Senja, salilla vaan;)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s