Uncategorized

Näin ihanaa!

Kun on pakko päästä karkuun. Eroon siitä. Kun tekisi mieli vain irrottautua. Erkaantua siitä. Kun paine tuntuu sietämättömältä. Ahdistun siitä. Kun olo on kuin vankilassa. Teljettynä siihen. Vihaan sitä.
Omasta kehosta. Omaan kehoon. Omaa kehoa.
Maha liian täynnä. Liian tyhjä. Liian puolillaan. En pysty keskittymään mihinkään. Vatsa kurtussa. Kuoppa kyljessä. Uusi poimu selässä. En kykene istumaan, makaamaan tai seisomaan. Puristava malli. Inhottava materiaali. Ahdistava kokolappu. En voi pukeutua.  Peilissä liian iso. Koskettaessa liian pehmeä. Liian pitkä korkokengissä. En salli itseni astua kotiovesta ulos.
Ajatteluni ja mieleni ovat minun. Ne ovat minä. Elina. Ajatukseni ovat vapaita. Kirmaavat ilman rajoituksia. Mutta miksi olen juurtunut ruumiiseen, joka tällä hetkellä tuntuu kaikkea muuta kuin omalta?
***
Viikonloppuna istuin autossa. Puhaltimet hurisivat täysillä, taisi penkkilämmityskin olla päällä. Olo oli lämmin. Ja kylläinen, täysi jopa.  Kuitenkin mukavalla tavalla. Tiedättekö, sillä tavoin, ettei tehnyt mieli edes ajatella ruokaa. Keskityin sen sijaan kaikkeen muuhun: lumisiin puihin, pikkutytön tupsupipoon ja edellä ajavan hauskaan rekisterikilpeen. Ei haitannut, vaikka muistutinkin kaikine toppatakkeineni ja villapaitoineni Michelin-ukkoa. Pepsi Maxista hiukan pullottava masu ei häirinnyt. Huolittelemattomattomat, pinnin avulla sivulle sipaistut hiukset eivät tehneet minusta yhtään äksympää. En moittinut itseäni pikkuisen ruttuisesta, silitysrautaa vältelleestä asukokonaisuudesta. Edes pienoinen kiireen poikanen ei nostanut stressitasojani taivaisiin. En keksinyt itselleni uusia ongelmia, enkä jahkaillut vanhoja.
Minä vain olin ja nautin. Lämmöstä, hyvästä olosta, täydestä mahasta ja raukeuden tunteesta ruumiissani. Ja silloin sen tajusin.
Elämä voi ihan oikeasti olla keveää. Rauhan, raukeuden ja rentouden täyttämää. Joskus on kiirehdittävä, keskityttävä ja hiukan stressattavakin jonkin asian vuoksi, mutta sisälläni voi koko ajan pysyä kuitenkin tasapaino. Vaikka minun on suoriuduttava elämässäni asioista, haastettava itseni ja kohdattava epämiellyttäviä asioita, ei minun syvällä sisimmässäni tarvitse lähteä niihin mukaan. Tarkoitan, tuo rauha voi koko ajan olla läsnä ulkopuolisesta pyörityksestä huolimatta.
Päämääräni tässä elämässä ei ole epämiellyttävien tunteiden kestäminen. Tai etsiminen. Väkisin kärsiminen. Ongelmien keksiminen. Aivan samaan tapaan kuin ei muiden ainainen miellyttäminenkään. Minun ei tarvitse aina tulkita tuntemuksiani negatiivissävytteisesti. Maha on täynnä ja se on ihanaa. Takki on rutussa kuin vatsamakkara ja sekin on ihan okei.

Käteni on tässä. Jalkaparini tässä. Maha nyt menee kurttuun istuessani ja reidet leviävät tuolia vasten. Pää keikkuu olkapäiden välissä ja kaula kiinnikkeenä. Sormet taipuvat näin ja varpaat noin. Aivan kuin tutustuisin omaan kehooni uudestaan. Opettelisimme tuntemaan toisemme. Hyväksymään  toisemme ja pitämään toisistamme. Ainaisen tappelun ja sättimisen sijaan.
Koska päämääränihän on hyvä olo. Korjaan, loistava olo.

8 thoughts on “Näin ihanaa!

  1. ihana teksti. itekin usein samat ajatukset. itsensä hyväksyminen, välillä se onnistuu pitkänkin aikaa mutta sitten pim. onneksi ei enää ikinä paluuta siihen ”toiminnan tasolle” heh.

    oot niin symppis ja söpö <3
    ja saat olla onnellinen<3

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s