Sanonnat ovat vain sanontoja. Pääosin ainakin. Koska joskus ne voivat olla aivan totta. Siis konkreettisesti. En voi juosta tuli hännän alla, koska minulla ei yksinkertaisesti ole häntää (eikä tällä hetkellä tulitikkujakaan), mutta tässä viimepäivinä olen todistanut, että voin ihan hyvin tulla hulluksi ja myös kiipeillä pitkin seiniä.

 

Okei, ensimmäisessä piili kompa: ei minun tarvitse tästä hulluksi muuttua, koska en taida nytkään olla sen hullumpi. Niin, vitsit vitseinä. Haha. Mutta ainakin olen parhaani mukaan yrittänyt tehdä toisen elämästä silkkaa hulluutta lähipäivinä (vitsi tämäkin): ensimmäiset kolme päivää taukoamattomalla vikinällä ja valituksella sekä jatkuvilla pyynnöillä kuskata toipilas terveyskeskukseen ja takaisin riitelemään sairaslomatodistuksesta, käydä ruokakaupassa ostamassa pillimehuja sen tuhannennen kerran sekä kiikuttaa tämäonoikeastiniiiintärkeä -lappunen iltaseitsemältä omalle äidilleni. Seuraavat kaksi päivää olon hieman kohennuttua olen taas pommittanut jatkuvilla mitä heiii tehtäis -kysymyksillä ja taukoamattomalla mulla on niiin tylsääh -mourunnalla.

 

No jaa, onneksi toinen on niin kiltti. Tai pitkäpinnainen. (Kiitos kuitenkin<3)

 

Ja mitä seinillä kiipeilyyn tulee, sekin on aivan totta. Muistatte kaiketi sen, etten voi kauaakaan elää ilman projekteja ja tulevaisuuteen suuntaavia tavoitteita. Neljä päivää neljän seinän sisällä. Sanomattakin selvää, että jotain minun on kehiteltävä. Jotenka päätin alkaa harjoittelemaan päälläseisontaa. Erään blogin innoittamana. Päivällä yksin kotona avustajan puuttuessa ei ollut muuta mahdollisuutta kuin käyttää seinää apuna ja kiipeillä sitä pitkin. Sen voin sanoa, että pää täynnä räkää ja jo valmiiksi pyörällä ei ole otollisin aika kääntää kaikkea vinksinvonksin. Heh.

 

…muistellut Peppi Pitkätossun koko nimen (Peppi Lotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu). Kiitos äiti, kun opetit pienenä. Sain taas yhden jos toisenkin minuutin kulutettua.

 

…iloinnut useamman päivän työvapaasta (jotain iloa sairaslomasta) ja käyttänyt tilaisuuden hyväkseni lakkaamalla kynteni punaisiksi. Peukkuihin ja nimettömiin kiinnitin kynsitarratkin. Melkein kidutusta, että kahvilatyössä pitää uhrata kynnet työlle, eikä saa käyttää minkäänlaista somistusta. Hienoista kynsistä tulee niin ihana olo! Onneksi elämääni puhaltaa vienoja, mutta uusia tuulia ja viikon päästä saan vaihtaa kynsien väriä vaikka päivittäin. 🙂

 

…kyhännyt vajavaisen (tyhjän!!) jääkaapin sisällöstä itselleni aterioita. Syönyt ensimmäisen aterian varmaan puoleentoista vuoteen ilman jättikasaa Kesoa. Selvisin hengissä. Ja oli yllättävän hyvääkin. Ilman raejuustoa kokkailuni vielä onnistuvat, mutta ilman ketsuppia. Eieiei.

 

…pohtinut lähestyvää kevättä ja tulevaisuutta nimenomaan opiskeluiden kannalta. On toisinaan vaikea hyväksyä, että oma psyyke ei kestä sitä, mitä todella haluaisi ryhtyä opiskelemaan – ainakaan tällä hetkellä. Onneksi on olemassa vaihtoehtoja ja avoin tulevaisuus. Mikään ei ole mahdotonta.
 

…ensimmäistä kertaa iloinnut saadessani tiskata (voittaa sängyssä makoilun!). 🙂

 

…tajunnut, kuinka kiire ja elämän hektisyys ovat saaneet jälleen kerran ylivallan minussa. Kuinka silloinkin, kun ei olisi kiire minnekään, suoritan kaiken mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Pakkolepo ja pysähtyminen, tylsistyminenkin, ovat oikeasti tehneet vain hyvää. Aamulla kahvia keittäessäni tajusin, että voin aivan rauhassa kävellä viidellä askeleella kuivakaapille (kahden jättiharppauksen sijaan) ja rauhassa etsiä Muumi-kahvirasian (järjettömän söheltämisen sijaan), tuumailla hetken omiani vaikka kesken purujen laiton (tehokkuuden maximoimisen sijaan). Minun ei tarvitse pulssi korkealla miettiä, kuinka monta sekuntia voitan, jos toisella kädellä painan jo virtanappia laittaessani keittimen kantta kiinni. Pieniä asioita, joilla kuitenkin on valtava merkitys laajemmin ajateltuna.

 

…toisaalta todennut itselleni, että olen äkkipikainen ja ripeä ihminen. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Turha oman luonteen ja persoonan jalostaminen ja piirteiden poiskitkeminen on ihan tyhmää.

 

…tehnyt itselleni ruokasuunnitelmaa. Pohdin, millaisella ruoalla haluan ravita itseäni.

 

…kiittänyt jälleen äitiä pikkuisena saamistani neuvoista. Höyryhengitys on loistava nuhan oireiden lievittäjä ja sairausajan lyhentäjä. Kotikutoinen höyryhengityskyhäelmä toimii aivan yhtä hyvin kuin apteekin nenäkannukin. 😀

 

…katsonut netistä liian monta Poliisit-jaksoa (oikeammin ne kaikki), joten oli siirryttävä Maikkarin Lainvalvojat-sarjan äärelle. Mietin, kuinka Ruotsi on niin kauan onnistunut olla ottamatta yhteen minkään maan kanssa. Säilynyt suuremmilta kahakoilta. Kun maan poliisivoimat nimittäin (ainakin kenttäpoliisit) vaikuttavat suoraan sanottuna auktoriteettia vailla olevilta nyhveröiltä (ainakin sen Ruotsin Poliisit -sarjan luoman kuvan mukaan, hei!). Mutta ehkä se syy onkin juuri siinä.

 

…ottanut pitkiä kuumia suihkuja ja piirrellyt naapureille terveisiä höyrystyneisiin ikkunoihin. En sitten tiedä, onko siinä syy tähän hillittömään kuumuuteen kolossamme. Ihan oikeasti, pakko tepastella sisällä ilman vaatteita (niille naapureille vaan terveisiä…). 😀