Tiedättekö, minulla oli kamalan suuri muuri ylitettävänä, kun aloitin tekemään tätä postausta. Edellisen postauksen ihanat kommentit nostivat jälleen itse itselleni asettaman riman yhä ylemmäs: pelkään, etten itse ole tyytyväinen tähän ja tuleviin kirjoituksiini, mutta sitäkin enemmän pelkään epäonnistuvani teidän silmissä, ettei ketään kiinnosta tällaiset vähemmän järisyttävät soperrukset. Kunnes palautin mieleeni, miksi tätä blogia pidän.
Joten täältä pesee taas erittäin epätäydellisiä ja tajuttoman tuhnuisia kuvia. Käppäilin jälleen puhelin kourassa päivän ja napsin kuvia minkä kehtasin. Hehe.
Klo 06.15 ja aamunaloitus säkkituolissa. Pientä lepoa ennen aamupalaa.
Santun töiden ansiosta olen saanut viikolla joka päivä syödä aamiaisen sängyssä kovalla keittiöjakkaralla kököttämisen sijaan. Olen heräillyt nimittäin tyhjään asuntoon. Luksusta! En tiedä mistä tapani on tullut, mutten ikinä syö aamupalaa tai iltapalaa pöydän ääressä, vaan useimmiten loikoilen sängyllä niitä nauttimassa. Varsinkin aikaisin aamulla tuolilla istuminen (vapaaehtoisesti) tuntuu liian kovalta päivänaloitukselta. Pidän rauhallisista, pehmoisista ja hiljaisista aamuista. Iltaisin syy lienee siinä, että olen liian väsynyt istumaan suorassa – jaksan vain röhnöttää, hehe. Olisihan se kiva laittaa pöytä koreaksi ja istua jalat sirosti ristissä siemailemassa iltateetä, mutta harmittavan usein tässä huushollissa mennään äähihanjärkkynälkääkkiäjotainsuuhun-meiningillä. Ruokabloggaajille pointsit viitseliäisyydestä!
Mikrotus onnistui erinomaisesti ja olin hyvin onnellinen liisteristäni. Törkkään puurolautaseni aina jääkaappiin hetkeksi jäähtymään ja tekeytymään, jolloin koostumus saavuttaa optimitilan – ainakin omasta mielestäni. Mitä paksumpaa, sitä parempi. Ällöttävää eikö?
En myöskään ikinä sekoita tai sörssää lisukkeita ruokien sekaan, kuten puuroannoksesta voi havaita. Sen sijaan lisäilen esimerkiksi raejuustokasoja ja margariinisilmiä puurooni useamman kerran. Olisi nimittäin hyvin tylsä lopettaa aamiainen puurolusikalliseen, josta uupuu kokonaan lisukkeet. Ei sellainen voi olla alku loistavalle päivälle. Viimeisen lusikallisen on oltava paras ja makujen siinä balanssissa!
Skyr-mehukeitto-Keso-kombo kruunasi myös tämän aamun.
Aamiaisen jälkeen ja muutaman kahvikupillisen lomassa aloin kirjoittamaan. Teksti soljuu parhaiten juurikin aamuisin – paitsi tällä hetkellä, kun takana on vajaat viiden tunnin yöunet. Kaikki parhaimmat tekstini olen rustannut virkeänä ja maha täynnä. Tosin joskus pieni väsymys auttaa porautumaan syvemmälle pään sisälle. Tuolloin oivallukset ovat hienoja, mutta niitä on huomattavasti hankalampi saada järjellisesti paperille.
Julkaise-nappia painettuani vetäisin juoksukerraston päälle ja lenkkitossut jalkaan. Painelin hölkyttelemään ulos lumisiin maisemiin. Odotan kevättä kuin kuuta nousevaa, joten tällainen tyhmä takatalven lumituiverrus vetää pakostakin mielen matalaksi. Bongasin kuitenkin lenkkireittini varrelta pajunkissoja, jotka muistuttivat lähestyvästä pääsiäisestä. Pääsiäinen taas tarkoittaa suklaamunien lisäksi kevättä! Vähän piti hakemalla hakea niitä kevään merkkejä, mutta etsivä löytää. 😀
Lounasta napaan jo ennen yhtätoista, sillä kuuden hujakoilla syödystä aamupalasta ei ollut mahassa enää mitään jäljellä. Toiset nukkuvat kymmeneen ja syövät aamupalan puoliltapäivin, itse taas en voisi kuvitellakaan senkaltaista päivärytmiä. Kuinka joku voi nukkua aamun ihanien tuntien ohi? Nehän ovat miltei parasta päivässä!
Taisin minä jotain muutakin syödä kuin raejuustoa ja ketsuppia. Ehkä. Pikkuriikkisen.
Tankkauksen jälkeen nappasin itseäni niskasta kiinni ja kävin likaisten tiskien kimppuun. Operaatio kävi huomattavasti kivuttomammin, kun keksin laittaa NRJ:n nettiradion taustalle hölisemään. Ja naurattaa edelleen kuva astiakaapistamme. Tulee mieleen lasten leikkiastiasto. Hehe.
Söin välipalaa ennen lähtöä juna-asemalle. En saa mielenrauhaa, jollei mahani ole täysi ennen kuin lähden huitelemaan pois kotoa. Pelko nälkää ja jaksamattomuutta kohtaan on jäänne viimevuosilta.
Maitorahkaa, mehukeittoa ja pähkinöitä. Olisin heittänyt sekaan raejuustoakin, mutta ehdin kaapia viimeiset purkin pohjalta jo lounaalla. Iso Keso kuluu meillä parhaimmillaan yhdessä päivässä. Olen raejuustoaddikti, tunnustan.
Koittakaa kestää. Tarkoituksenani oli vain havainnollistaa näillä hirvittävillä kuvilla vaatetustani.
Ilma oli selkeytynyt ulkona ja auringonpaiste sai vatsanpohjan kipristelemään. Tuntui niin keväiseltä, että uskaltauduin kävelemään puolet matkasta juna-asemalle ilman pipoa. Mutta vain puolet. Hetken annoin tunteiden viedä, mutta palasin järkiajatteluun ja painoin pipon takaisin päähän. Pipo pysyy päässä, omena syödään päivässä, käsidesi kulkee mukana kassalla ja unta palloon pyrin painamaan vähintään sen kahdeksan tuntia. Riskitekijöiden minimointi. Sanon ei kiitos flunssalle ja sen vuoksi kotona sängyn pohjalla kököttämiselle.
Juna-asemalla hyppäsin autoon ja kaasutin äidille…
…jossa minua odotti perin epäluuloisen näköinen karvakasa. Kävimme karvakasan kanssa ulkoilemassa ja tsekkaamassa uusimmat hajut.
Palasin takaisin asemalle ja tarkalleen kello 14.41 astuin sisälle junaan. Vähän nolotti alkaa räpsimään kuvia omasta nassukasta teinitytön istuessa vieressä, joten tyydyin vain vaivihkaa nappaamaan näinkin loistavan otoksen junan penkeistä. Haha. Ihan vain vinkkinä, jos yrität esittää räplääväsi puhelinta muuten vain samalla kuitenkin koettaen napata muiden huomaamatta kuvaa, kannattaa tarkastaa ääniasetukset. Paljastaa nimittäin aika nopeasti todelliset aikeesi se puhelimen kameran sulkijaääni. 😀
Helsinkiä sisältä ja Helsinkiä ulkoa. Melkeinkevät-Espaa ei voita mikään muu kuin kevät-Espa. Ja kesä-Espa.
Aloitimme äidin kanssa äiti-tytär-iltapäivän Kalevalan koruliikkeestä. Valitsin pienoisen paineen alla itselleni Vanamon korvakorut, sillä kotoa löytyy jo sarjan sormus sekä nilkka- ja käsikoru. Hienoissa liikkeissä on kiva käydä, kun saa asianmukaista palvelua, mutta liian hienoissa liikkeissä tunnen itseni vain avuttomaksi ja epäsopivaksi. Kyllä, haluan ostoksia tehdessäni hengittää vapaasti ja laskea jokaisella askeleella myös sen kantapään maahan. 😀
Koska kello lähenteli jo neljää kuumottavien koruostosten jälkeen, päätimme lompsia haukkaamaan purtavaa kantakuppilaan. Stockmannin Robert’s Coffee on ärsyttävän pieni, ruuhkainen ja ahdas, mutta silti niin ihanasti keskellä kaikkea. Rakastan napsia ensin kurpitsansiemenet kansipalasta ja seurata samalla ihmisvilinää. Sitä paitsi valikoimista löytyy Pepsi Maxia.
Monen vaatekauppavisiitin ja hikisen sovituskoppijumpan jälkeen istuimme äidin kanssa puoli seitsemän aikaan junassa jälleen. Parasta on onnistuneen ja onnellisen päivän jälkeen palata hieman väsähtäneenä kotiin, heittää vaatteet viikkaamattomana nurkkaan, sujahtaa yöpukuun, heittäytyä sängylle ja tarkastaa josko joku olisi nakannut blogiin kommentin tai kaksi. Sen jälkeen maanitella Santtu iltapalalle tai vaihtoehtoisesti tulla käskytetyksi iltapalalle, aloittaa omenan jyrsinnästä ja selailla päivän mainokset.
Kaksin kappalein korvakoruja, treenishortsit kesähelteille, uusi lempihameeni, mustat, pitsiset kiilakorot kaappiin lumien sulamista odottamaan sekä uusi aluevaltaus kaulakorujen saralla. Ihan kuin olisi ollut joulu, äiti totesi. No, olihan se tiistai aikamoinen juhlapäivä, totean puolestani nyt. Harvoin sitä nimittäin nykyisin pääsee äidin kanssa shoppailemaan.
Nukkumaan ei tarvinnut kovin montaa kertaa kehottaa. 🙂
Elina Heidi Rinkeli 
mä näytin carlolle ton kesoketsuppikuvan todistusaineistona siitä, että en ole varmasti ainoa joka murisee kiukusta jos toinen on unohtanut kauppaostoksilla jotain noin olennaista 😉
mulla on perus yksi kesopurkki päivässä. noita isoja on joskus, mutta ne on huonoja, koska tekisi mieli syödä se kokonaan siltä istumalta.
noi shortsit on ihan sikamageet, just tommosia haluisin kesälenkkeilyyn. addu <3
mm toi skyrri keitolla on jännä. pitää kokeilla.
TykkääTykkää
Säilytätkö sun autoa siis juna-asemalla vai miten sä kävelit sinne asemalle ja hyppäsit autoon? 😀
Mitä sulla on ton toka kuvan keittolasin pohjalla? Oot joskus vissiin maininnutkin mitä laitat sinne, mutta en enää muista 🙂 Ja pakko vielä kysyy mitä puuroa sulla tossa on?
Nää tällaset postaukset on loistavia!
TykkääTykkää
Siis puuronhan kuuluu olla liisteriä. Kyllä!
TykkääTykkää
Mä jo aattelin et oon jotenkin outo kun haluan puuron olevan aina jopa vähän kovaa liisteriä, muistuttaen jotain riisiä enemmänkin kuin löllöä velliä. Se vaan on parempaa, enemmän suutuntumaa. Ihanaa, en ole yksin!
TykkääTykkää
Mahtava tyttö ❤
TykkääTykkää
Itse olet Marmaliini<3:)
TykkääTykkää
No, niin minäkin ajattelin, että itse olen, hehe! Ihana huomata todellakin, etten ole erikoisuuksieni kanssa yksin:D Löllö velli on ällöö!
TykkääTykkää
Juuri näin! Paksua, paksua liisteriä – suorastaan juuri kovettumassa olevaa betonia:D
TykkääTykkää
Hehe, siis en. Olin vähän epäselvä:D Auto oli äidillä edellisen päivän ja oli jättänyt sen aamulla asemalle töihin mennessään.
Siellä lasin pohjalla on maitoa. Maistuu superhyvältä, vaikka kuulostaa ehkä oudolta. Jajaja toi puuro taitaa olla Nallen Kuntokauraa, siitä saa kaikista paksuinta mikrossa (varmaan niiden leseiden ansiosta). 😀 Neljän viljan Nallekin on kyllä hyvää.
Hirmu kiva kuulla!
TykkääTykkää
Hahaha:DD No et todellakaan ole ainoa! Kyllä Santtu on ainakin kerran lähtenyt hakemaan ketsuppia, kun ruoka on ollut jo lautasella ja huomattu, että ketsuppi puuttuu. 😀 Liian kiltti.<3
Meillä taas ei tulisi elämästä mitään pienillä Kesoilla. 😀 Ne on niin onnettoman pieniä, mutta toi on kyllä totta, että isojen kanssa ei pysty hillitsemään himoja. 😀 Otan pikkuisia vain töihin evääksi ja syön sellaisenaan.
Heii, kiitti! Itsekin tykästyin niihin. Saisi vaan tulla lämpimät ilmat, murr.
Nyt testaamaan! Nykyisin Skyr tuntuu ihan valjulta, jos en heitä sekaan jotain:D Keso ja Skyr on myös loistava kombo!
TykkääTykkää
Hei elina, ootko koskaan maistanut muita kun tota perus kesoa? esim.fetaoliiva? 🙂
TykkääTykkää
Näin on, on jotain pureskeltavaakin! Mä aina ihmettelen, kun mies vetelee aamupuuroansa naamaan sellaisessa muodossa, että ei se pysy edes lusikalla kun valuu yli! :O Jos mulla on puuro sellainen kun mikrosta tulee, niin heitän sinne sekaan niitä hiutaleita lisää! Mieluummin raakoja hiutaleita kuin liian löysää puuroa. 😀 Nää on tärkeitä asioita! 😉
TykkääTykkää
En! Olen kyllä tiedostanut niiden olemassaolon, mutten jostain syystä ole ikinä tajunnut kokeilla. 😀 Kiitos vinkistä! Tosin inhoan oliivia (rakastan kylläkin fetaa), mutta muistaakseni maustettuja on kahta eri laatua (?). Seuraavaa kauppareissua odotellessa. :–)
TykkääTykkää
Haha, hei mä harrastan tota samaa:D Lisää hiutaeita vaan sekaan, niin tulee ihan bueno! 😛
TykkääTykkää
Vastasit muistaakseni Jasminille jossain kommentissa, ettet osaa sanoa kaunanko sairastamisestasi on aikaa.
Se onkin varmaan vaikeaa, kun ei ole mitään selviä rajoja, milloin sairastuu ja paranee
Voisi kuitenkin ehkä kysyä, että minkä ikäinen olit kun olit fyysisesti huonoimmassa kunnossa anoreksian takia? Minkä ikäisenä sulla oli se ”painonromahdusvaihe”?
TykkääTykkää
Jaa sitten kokemuksesi jos maistat jotain uutta makua 🙂 Fetaoliivi oli vähän kummallisen makuista, mutta silti itse pidin siitä oudosta mausta! 🙂 Päärynä-omena-vaniljasta en pitänyt, se oli sellaista makeaa..
TykkääTykkää
Niin, määrittely tosiaan on hankalaa.
Jos oikein ymmärsin, tuo tarkoittamasi ”romahdusvaihe” oli ollessani yläasteen 9. luokalla (mikähän vuosi se nyt sitten oli…?). Toki sairaus aaltoili ja huonoja/parempia hetkiä tuli, ei paraneminen ollut suoraviivaista.
TykkääTykkää
Minkä verran laitat hiutaleita ja vettä tuohon puuroon, että siitä tulee hyvää? 🙂
TykkääTykkää